Varmempaa sähköntoimitusta metsän ehdoilla ja hyvällä yhteistyöllä

Julkaistu 19.3.2020

Savon Voiman metsäasiantuntija Minna Karppinen pitää huolta siitä, että vierimetsät hoidetaan asianmukaisesti kuntoon. Vierimetsänhoidolla ehkäistään pääasiassa talvisia lumiongelmia. Tavoitteena on sähkön toimitusvarmuuden lisäämisen ohella metsän monimuotoisuuden ja kunnon parantaminen.

Keskijänniteverkon reunoilla kasva­vat riskipuut aiheuttavat eniten katkoja. Riskipuut ovat yleensä varsinaisen johtokadun ulkopuolella olevia riukuuntuneita puita, jotka lumen painosta taipuvat linjalle. Savon Voiman verkkoalueella keskijänniteverkosta valtaosa kulkee metsässä. Riskipuita riittää.

– Vierimetsänhoidossa ongelmapuita poistetaan noin kymmenen metrin alueelta varsinaisen johtokadun ulkopuolelta, kertoo Karppinen. – Tänä vuonna vierimetsänhoitoa tehdään meillä noin 500 km matkalla. Hoidon vaikutus kestää noin kymmenen vuotta.

Sähkökatkoja vähennetään yhteistyöllä

– Aina ennen töiden aloittamista olemme yhteydessä metsänomistajaan. Silloin sovitaan myös siitä, mitä teemme kaadetuille puille. Metsänomistaja voi pitää ne itsellään ja hyödyntää puut vaikkapa polttopuuna. Toinen vaihtoehto on osallistua yhteismyyntiin, jossa urakoitsijan välityksellä teemme kaupat koko alueelta korjatusta puustosta. Metsänomistajalle ei aiheudu hoitotöistä mitään kuluja. Hoidetun metsän lisäksi hän saa puhtaana tulot omien puidensa myynnistä ja vähemmän sähkökatkoja alueelle. 

Jos metsänomistajaa ei tavoiteta tai hän ei halua osallistua vierimetsänhoitoon, alueella suoritetaan vain pahimpien linjaa uhkaavien riskipuiden kaato. Siihen verkkoyhtiötä velvoittaa toimitusvarmuuden parantamista edellyttävä laki.   

– Onneksi ihmiset ymmärtävät miten tärkeää tämä työ on. Lähes 90 % metsänomistajista on mukana vierimetsänhoitoprojekteissa, kertoo Karppinen.

Ammattilaiset toteuttavat työt

Konekorjuu ja metsurintyöt tehdään yhteistyönä alan ammattilaisten kanssa. Aikaisemmin metsänhoitoyhdistyksessä työskennellyt Karppinen on tarkka työn laadusta.

– Toimijat ovat osaavia ja luotettavia. Metsänhoidolliset näkökulmat otetaan aina huomioon. Luonnon monimuotoisuutta edistetään tekemällä sopivista puista tekopökkelöitä metsän eliöstön säilyttämiseksi. Metsän terveyttä edistetään myös juurikäävän torjunnalla.

Parasta on, kun näkee työnsä tulokset

Alueilla tapahtuneita sähkökatkoja seurataan tarkasti ja niiden perusteella valitaan myös hoidettavat alueet.

– Parasta tässä työssä on, kun näkee seurannasta, miten merkittävästi sähkökatkot vähenevät alueilla, joilla vierimetsänhoitotyöt on tehty. Se antaa pontta taas uuteen työpäivään, hymyilee Karppinen.

Minna Karppinen

Mitä uutta?

Juha Räsänen Savon Voiman uudeksi toimitusjohtajaksi joulukuun alusta alkaen

Savon Voima Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi DI Juha Räsäsen 1.12.2023 alkaen. Juha Räsänen on toiminut vuodesta 2019 alkaen Savon Voiman energiantuotannon ja kaukolämmön liiketoimintajohtajana.
Lue lisää

Ajankohtaista,
30.11.2023

Savon Voima Oyj lisää varavoimaa Joensuussa

Savon Voima Oyj on investoinut Joensuun alueen lämmöntuotantoon uuden sähkön varavoimakoneen vuoden 2023 aikana.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
27.11.2023

Joensuun voimalaitoksen alueella muurattiin biohiilitehtaan peruskivi

Joensuun Iiksenvaaralle on rakentumassa moderni energiayhteisö, johon kuuluvat muun muassa Savon Voiman CHP-voimalaitos ja rakenteilla oleva Taalerin omistama Joensuu Biocoalin Euroopan suurin teollisen mittaluokan torrefioidun biomassan tuotantolaitos. Torstaina 23.11.2023 juhlistettiin projektin etenemistä peruskiven muurauksella.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
24.11.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Keskiviikkona 22.11. on Iisalmessa kaukolämpövaurionkorjauksesta johtuva keskeytys kaukolämmön jakelussa.
Lue lisää

Häiriöt,
22.11.2023

Sähkönmyyntiyhtiö Väre kasvaa – 80 000 asiakasta siirtymässä Väreelle

Kymenlaakson Sähkön sähkönmyynnin asiakkaat siirtyvät energiapalveluyhtiö Väre Oy:n asiakkaiksi 1.1.2024 alkaen.
Lue lisää

Ajankohtaista,
21.11.2023

Äkillinen kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Vuotokorjauksen yhteydessä vaurioituneen kaukolämpöputken vuoksi joudumme keskeyttämään kaukolämmön jakelun Iisalmessa maanantaina 20.11.2023. Putken korjaus on aloitettu välittömästi ja arvion mukaan lämmönjakelu saadaan normalisoitua alkuiltaan mennessä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.11.2023