Savon Voiman osavuosikatsaus 1.1.–30.4.2020

Julkaistu 26.5.2020

Savon Voima -konsernin liikevaihto oli 79,0 miljoonaa euroa ja se kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna lähes 30 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti tammikuussa Fortumin kanssa toteutettu liiketoimintakauppa, jossa Savon Voima hankki Joensuun kaukolämpö- ja sähköntuotantotoiminnot. Katsauskauden liikevoitto oli 17,7 miljoonaa euroa, joka laski 44 prosenttia edellisvuoden vertailujaksosta. Liikevoittoa rasitti Joensuun hankintaan kohdistuva liikearvopoisto 5,7 miljoonaa euroa, kun vastaavasti edellisen tilikauden liikevoittoa paransi Väre Oy:n liiketoimintasiirrosta johtunut myyntivoitto 11,6 miljoonaa euroa.

Lähinnä säävarmaan sähköverkkoon kohdistuneet investoinnit olivat 12,3 (14,8) miljoonaa euroa ilman Joensuun liiketoimintakauppaa. Koko vuoden osalta investointien ennakoidaan toteutuvan noin 50 miljoonan euron tasona.

Savon Voima hankki 10.1.2020 toteutetulla kaupalla Fortumilta Joensuun kaukolämpö- ja sähköntuotantoliiketoiminnan. Kaupan arvo oli noin 530 miljoonaa euroa. Vuoden alussa Savon Voimalle siirtyi liiketoimintakaupalla Kuopion Energian asiakaspalvelutoiminnot. Samalla yhtiöön muodostettiin uusi Palvelukeskus-liiketoiminta.

Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana pandemiaan liittyvä varautuminen ja huoltovarmuuden turvaamiseksi tehdyt toimenpiteet näkyivät operatiivisessa toiminnassa ja kuluissa.

Hiilineutraali kaukolämmön tuotanto kasvoi

Kaukolämmön ja sähköntuotannon liiketoiminnassa tuotantovolyymit kasvoivat vuoden vaihteessa merkittävästi Joensuun energialiiketoiminnan kaupan myötä. Joensuun kaukolämmön myynti mukaan luettuna kaukolämmön myynti toteutui 82 prosenttia edellisvuotta suurempana, vaikka vuoden alku oli poikkeuksellisen lämmin. Kaukolämmön tuotanto sujui tavanomaisesti, eikä tuotantolaitoksilla tai lämmönjakelussa ollut vuosikolmanneksen aikana merkittäviä häiriöitä.

Alkuvuonna 2020 bioperäisten polttoaineiden sekä hukkalämmöllä tuotetun energian osuus tuotetusta kokonaisenergiasta oli 58 prosenttia (50 %). Savon alueiden energiantuotantolaitosten polttoaineiden kotimaisuusaste oli 99 prosenttia (97 %), johtuen öljyn ja kaasun vähäisestä käytöstä lämpimän talven sekä tuotantolaitosten hyvän käytettävyyden ansiosta.

Sähköntuotannon kannattavuus heikkeni

Sähköntuotannon määrä kasvoi Joensuun liiketoimintahankinnan myötä tammi–huhtikuussa 216 gigawattituntiin (147 GWh). Sähköntuotannon kannattavuus kuitenkin heikkeni sähkön markkinahinnan laskun vuoksi.

Karjalankosken ja Juankosken vesivoimalaitosten kalaporrashanke käynnistyi huhtikuussa 2020. Kalaportaiden avulla turvataan uhanalaisten vaelluskalojen elinolosuhteita ja lisääntymistä yhdellä järvitaimenen tärkeimmistä lisääntymisalueista Nilsiän reitillä, Vuoksen vesistössä.

Säävarma sähköverkko -investointiohjelma eteni

Tammi–huhtikuussa sähköverkkoliiketoiminnan energiapainotettu keskimääräinen vikakeskeytysaika oli 10 minuuttia asiakasta kohden. Vikoja esiintyi ajankohtaan nähden poikkeuksellisen vähän, kun tyypillisiä lumikuormavikoja ei käytännössä ollut lainkaan.

Alkuvuoden ajankohtaan nähden leudommasta säästä johtuen sähköä siirrettiin 3,6 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden tarkastelujaksolla.

Toimitusvarmuuden kehittämiseksi tähtäävät verkostotyöt saatiin poikkeuksellisen aikaisin käyntiin vähäisen lumi- ja routatilanteen vuoksi. Tarkastelujakson suurimmat rakennuskohteet ovat olleet Pielaveden ja Tervon välinen verkostosaneeraus sekä Karttulan taajaman kaapelointityö. Huhtikuun lopussa päästiin käynnistämään myös Iisalmen Peltomäen sähköaseman johtolähtökaapelointi Siilinjärven Ahmon sähköaseman suuntaan, sekä Sonkajärven taajaman kaapeloinnin jatkotyöt.

Sähköverkon investointiohjelma pyritään kesän aikana viemään läpi suunnitellusti pandemian aiheuttamista epävarmuuksista huolimatta. Pakollisten sähkön toimitusvarmuutta parantavien investointien toteuttaminen työllistää Savon Voiman teettämän selvityksen mukaan noin 450 työpaikkaa pääosin lähialueen pk-yrityksille, tuoden aluetalouteen noin 74 miljoonan euron kokonaisvaikutukset vuosittain. Sähköverkkotoiminnan lisäksi Savon Voima -konsernin muut toiminnot työllistivät 226 työpaikkaa, jolloin yhteisvaikutus on tutkimuksen mukaan lähes 700 henkilöä.

Lisätietoa:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
arto.sutinen(at)savonvoima.fi
P. 044 703 3130


Lataa tästä osavuosikatsaus kokonaisuudessaan:

Osavuosikatsaus 1/2020 (pdf)

Mitä uutta?

Keskeytys lämmönjakelussa Kiuruvedellä

Maanantaina 6.5.2024 klo 9–16 on kaukolämpöverkoston vaurion korjauksesta johtuva keskeytys lämmönjakelussa Kiuruvedellä Asematien alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
3.5.2024

Lapinlahden Hyvä Eväs pitää grillin kuumana läpi kesän

Lapinlahdella 5-tien varressa maamerkiksi muodostunut grilli Hyvä Eväs on toiminut Salonsalmen levähdysalueella vuodesta 2005 saakka.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Sähkö,
1.5.2024

Tule vaikuttamaan tulevaisuuden sähköverkon kehittämiseen – anna palautetta kehittämissuunnitelmaan

Avasimme sivuston, jonka kautta asiakkaat pääsevät tutustumaan sähköverkon kehityssuunnitelmaan. Tule mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden verkon kehittämiseen ja anna palautetta 2.6.2024 mennessä!
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
30.4.2024

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun ja helatorstain aikaan

Savon Voiman ja Kuopion Energian yhteinen asiakaspalvelupiste on suljettuna 9.–10.5. Myös puhelinpalvelussa on poikkeusaikataulu.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
30.4.2024

Vesannolla suoritetaan verkon tarkastusta dronella

Savon Voima Verkko Oy sekä Insplan Oy pilotoivat dronella tehtävää akustista verkon tarkastusta Vesannolla.
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.4.2024

Etsimme motivoitunutta ja aikaansaavaa verkostoanalyytikkoa sähköverkkoliiketoimintaamme

Tehtäviisi kuuluu datan käsittelyä ja analysointia sekä johtopäätösten, toimenpiteiden ja suositusten tekemistä. Tuot esiin uusia tapoja hyödyntää ja visualisoida dataa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2024