Sähköinen asiointi

Energiansäästöviikko on täällä jälleen

Julkaistu 7.10.2024

Energiansäästöviikkoa vietetään jälleen lokakuussa viikolla 41. Tämänvuotinen energiansäästöviikko on järjestyksessään jo 27., joten energiansäästöstä ja sen tärkeydestä on puhuttu pitkään. Energiansäästön pitkä historia näkyy nyt myös selvästi energian kulutuksessa sekä kulutustottumuksissa. Toki energiansäästön merkitys korostui erityisesti vuonna 2022, jolloin elettiin ennätyskorkeiden sähköenergiahintojen aikaa.

Sähkön säästön ohella myös kaukolämmön kulutuksessa säästettiin, vaikka tuolloin vuonna 2022 hintapaine ei juuri kohdistunut kaukolämpöön. Energiankäytön seuraamisesta ja säästämisestä tuli arkipäivää riippumatta käytettävästä energiamuodosta.

Savon Voiman asiakaskunnassa energiansäästö- ja energiatehokkuustoimenpiteet näkyvät jo selvästi sähköenergian siirron sekä kaukolämmön kulutuksen laskuna. Toki vuosien välinen vertailu on hankalaa, sillä esimerkiksi lämmitystarve vaihtelee vuosittain. Kaikilla on varmasti vielä mielessä viime talvena koettu ennätyskylmä pakkasjakso.

Lämmitystarpeen ja energiakulutuksen suhdetta voidaan kuitenkin karkeasti vertailla, jotta energiasäästötoimenpiteiden vaikutusta saadaan havainnollistettua. Vuoden 2024 tammi-elokuun lämmitystarve vastaa hyvin lähelle vuoden 2021 vastaavan ajan lämmitystarvetta. Kaukolämmön kulutuksessa on kuitenkin vuonna 2024 havaittavissa lähes 3,5 prosentin lasku verrattuna vuoteen 2021. 3,5 prosenttia tarkoittaa Savon Voiman kaukolämmön kokonaiskulutuksessa reilua 25 gigawattituntia, jolla puolestaan voidaan lämmittää esimerkiksi Lapinlahden kaukolämpöverkko kokonaisen vuoden ajan. Vaikutus on merkittävä. Vastaava kehitys on havaittavissa sähkön siirtomäärissä, mutta sitä vertaillessa on muistettava myös sähkön pientuotannon, eli tyypillisesti aurinkopaneelijärjestelmien, yleistyminen.

Energiansäästöllä on siis aitoa merkitystä. Säästö tuo usein asiakkaalle taloudellista hyötyä, mutta säästöllä voidaan edesauttaa myös kestävää kehitystä. Säästettyä energia-megawattia ei tarvitse myöskään tuottaa, jolloin parhaimmillaan voidaan välttyä jopa fossiilisten polttoaineiden käytöltä.

Energian kulutuksen lisäksi huomio kannattaa suunnata energian oikea-aikaiseen käyttöön. Sähkömarkkinoilla voimakkaat hintavaihtelut ovat tulleet todennäköisesi jäädäkseen, joten sähkön käyttöä oikein ajoittamalla on mahdollista vaikuttaa positiivisesti paitsi sähkölaskun loppusummaan, myös sähköjärjestelmän toimivuuteen.

Energiansäästöviikko muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokainen meistä voi tehdä osansa. Yhdessä voimme ottaa askeleita kohti energiatehokkaampaa ja kestävämpää tulevaisuutta.

Hyvää energiansäästöviikkoa kaikille,

Juha Räsänen
Savon Voima, Toimistusjohtaja

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Pieksämäellä

Pieksämäellä on torstaina 20.3.2025 kaukolämmön toimituksessa jakelukeskeytys. Keskeytys johtuu kaukolämpöverkoston vauriosta, jonka korjaus kestää arviolta klo 9.00–16.00. Keskeytys koskee käyttöpaikkoja Käenkujan alueella
Lue lisää

Häiriöt,
18.3.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Pieksämäellä

Pieksämäellä on tiistaina 18.3.2025 kaukolämmön toimituksessa jakelukeskeytys. Keskeytys johtuu kaukolämpöverkoston vauriosta, jonka korjaus kestää arviolta klo 9.00–15.00. Keskeytys koskee käyttöpaikkoja Hallipussin sekä Savenvalajantien alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
17.3.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Pieksämäellä

Pieksämäellä on torstaina 13.3.2025 kaukolämmön toimituksessa jakelukeskeytys. Keskeytys johtuu kaukolämpöverkoston vauriosta, jonka korjaus kestää arviolta klo 9.00–15.00. Keskeytys koskee käyttöpaikkoja Kenttäkadulla, Kalevalankadulla, Tuomelantiellä, Häyrisentiellä, Hiekkapurontiellä, Niittytiellä, Keskuskadulla, Pienolantiellä ja Vanhalla Mikkelintiellä.
Lue lisää

Häiriöt,
13.3.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Pieksämäellä

Pieksämäellä on keskiviikkona 12.3.2025 kaukolämmön toimituksessa jakelukeskeytys. Keskeytys johtuu kaukolämpöverkoston vauriosta ja korjaus kestää arviolta klo 9.00–16.00. Keskeytys koskee käyttöpaikkoja Horsmakujalla ja Piiskukujalla.
Lue lisää

Häiriöt,
11.3.2025

United Northern Skaters ry opettaa taitoluistelun saloja

Savon Voiman ja United Northern Skaters ry:n (UNS) yhteistyö auttaa tekemään taitoluistelusta entistä saavutettavampaa Pohjois-Savon ja Ylä-Savon alueilla.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
11.3.2025

Savon Voima -konsernin tilinpäätöstiedote 2024 

Päästöjen vähentäminen ja investoinnit jatkuivat, kustannusten nousu heikensi tulosta.
Lue lisää

Ajankohtaista,
3.3.2025