Pohjois-Savon sähköverkkoa saneerataan Järvilinjan potentiaalin hyödyntämiseksi

Julkaistu 3.7.2023

Uusi kantaverkkolinja halkoo Pohjois-Savoa ja myös paikallista sähköverkkoa vahvistetaan usean kunnan alueella, jotta linjasta saadaan enemmän etua alueellisesti. Monet näistä hankkeista toteutetaan laajempana, jotta tehtävät muutokset tukisivat tulevaisuuden korjausinvestointeja. Parannetut yhteydet mahdollistavat muun muassa aurinko- ja tuulivoiman yleistymisen myös Itä-Suomeen.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid rakentaa Järvilinjaksi kutsutulle kantaverkkoreitille Joroisten ja Vaalan välille uutta voimalinjaa 291 kilometriä. Myös Pohjois-Savoa halkova linja tulee vahvistamaan sähkönsiirron mahdollisuuksia ja esimerkiksi uusiutuvan energian yleistymistä. Jotta uudesta linjasta saadaan alueellisesti enemmän etua, vahvistaa Savon Voima Verkko sähköverkkoaan 80 Järvilinjaan liittyvillä pienemmillä parannushankkeilla.

”Kaiken tämän taustalla on energiasektorin vihreä siirtymä. Vahvemman verkon avulla voimme vauhdittaa uusiutuvien energiamuotojen yleistymistä, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa, ja mahdollistamme näin yhteiskunnan sähköistymisen. Yksittäiselle ihmiselle tämä voi tarkoittaa esimerkiksi parempia mahdollisuuksia aurinkopaneeleihin tai sähköauton lataukseen. Uusiutuvan energian yleistyminen taas toimii kasvun ajurina yrityksille ja teollisuudelle, mikä parhaillaan johtaa uusiin investointeihin alueellemme”, kertoo Savon Voima Verkon suunnittelupäällikkö Jenny Martiskainen.

Savon Voima Verkko tekee Järvilinjaan liittyviä hankkeita muun muassa Sukevalla, Iisalmessa, Kuopiossa, Suonenjoella, Jäppilässä ja Joroisilla. Työmailla parannetaan Järvilinjaa risteäviä alueellisia verkkoyhteyksiä. Lisäksi monet näistä hankkeista toteutetaan laajempana, jotta muutokset tukisivat tulevaisuudessa alueilla tehtäviä verkoston korjausinvestointeja. Kaikki risteävät kohdat rakennetaan maakaapeliksi koko hankealueella, mutta sähköverkkoa saneerataan myös ilmajohdoilla. Työt ovat käynnissä jo kaikilla työmailla, ja töiden arvioidaan valmistuvan työmaasta riippuen vuoden 2023 aikana tai alkuvuonna 2024.

Kaikkiin Savon Voima Verkon hankkeisiin voit tutustua hankekarttamme kautta.

Lisätietoja rakentamisesta:
Tuomas Kamunen
Savon Voima Verkko, rakennuttamispäällikkö
tuomas.kamunen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2023: Toimintaympäristön heikentyneet näkymät haastavat kannattavuutta 

Konsernin liikevaihto oli 147,7 miljoonaa euroa ja pieneni edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 0,5 %.  Konsernin liikevoitto oli 33,9 miljoonaa euroa ja kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 2,7 %.  
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.9.2023

Iisalmen voimalaitoksella käyttöönotetaan uudet polttoaineenkäsittely- ja näytteenottolaitokset

Savon Voiman Iisalmen Parkatin voimalaitoksella tehdyt mittavat investoinnit kiinteän polttoaineenkäsittelyyn ja -näytteenottoon liittyen ovat edenneet käyttöönottovaiheeseen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
28.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Joensuussa

Keskiviikkona 27.9. kello 7.30–10.30 on Joensuussa Rauhankadun ja Vanamokadun alueella sekä torstaina 28.9. kello 7.30–13.30 Vanatien alueella keskeytys kaukolämmön jakelussa.
Lue lisää

Häiriöt,
26.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmen Paloisvuorentiellä

Keskiviikkona 27.9.2023 kello 8–18 välisenä aikana on Iisalmessa kaukolämpöverkoston saneerauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
25.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella
Lue lisää

Häiriöt,
25.9.2023

Väppi-palvelussa voi esiintyä hitautta

Teemme tietojärjestelmien päivityksiä keskiviikosta 20.9.2023 kello 15.00 alkaen ja muutostöiden on arvioitu olevan ohi torstaina 21.9.2023 iltapäivällä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023