Puilla lämmittäminen on hyvä tapa osallistua sähkön säästötalkoisiin

Julkaistu 15.10.2022

Puuvarastot on täytetty ääriään myöten ja lisäksi otettiin vielä erikoiserä koivuklapia, kovimpien pakkaskelien varalle. Suunnitelmat sähkösopimusten uusimiseksi ovat olemassa ja oman aurinkosähkön tuottamistakin mietitty.

Yhdestä irtokuutiometristä koivuklapia poltettuna hyvän, yli 75 % hyötysuhteen omaavassa uunissa saa saman verran lämpöä kuin 770 kilowattitunnilla sähköä. Klapien hinta kotiin tuotuna on n. 90–100 euroa tilausmäärästä ja laadusta riippuen. Vastaavan sähkömäärän hinta voi olla jopa 350–400 euroa. Lämmitykseen kannattaa nyt käyttää puita kaikkien, kenelle se vain on mahdollista. Puun käytön lisääminen on hyvä keino osallistua meneillään oleviin säästötalkoisiin.

Kalervo Saastamoinen

Polttopuut harrastuksena

Jari ja Kalervo ovat sukulaismiehiä, mutta heitä yhdistää myös harrastuksena tapahtuva polttopuiden keräily. Joka vuosi vietetään muutamia päiviä tehden yhdessä molempien kodeissa tarvittavat polttopuut. Kalervo on maatalon poikana jo aivan pienestä pitäen ollut aina mukana puiden kokoamisessa. Polttopuukokemusta on kertynyt yli 70 vuotta. Jari ajaa työkseen metsäkonetta ja on päivittäin tekemisissä puiden kanssa. Työssä käsiteltävät puut menevät teollisuuden tarpeisiin, mutta mies viihtyy hakkuualueilla vapaa-ajallakin. – Hakkuista jää usein metsään puuaineista, joka kelpaa hyvin polttopuuksi. Keräämme niitä, tietysti metsänomistan luvalla, ja pätkimme moottorisahalla. Puut kulkevat kotipihaan omalla pakettiautolla, ja ne pilkotaan halkomakoneella klapeiksi. Varastossa pyritään pitämään aina kahden talven tarve. Teemme klapeja myös pellonreunapuista ja muista sopivista paikoista, joissa tarvitaan ylimääräisten puiden poistoa. Kohteet ovat löytyneet tuttavilta, kertoo Jari.  – Saamme lämmitykseen ihan kotimaista energiaa muuten mätänemään jäävästä puusta, oma kunto kohenee samalla ja sähköä säästyy.

Tarkkaa energian käyttöä

Kalervon talo on valmistunut vuonna 1982. Neljänkymmenen vuoden jälkeen asumisen jälkiä ei juuri huomaa, mikä kertoo jatkuvasta huolenpidosta. – Talossa on iso vuolukivinen takka, jota lämmitämme ahkerasti. Takka toimii myös ruuanvalmistuksessa, tulipesään laitettavan ritilän päälle saa uuniruuat kypsymään samalla lämmöllä. Puulämmityksen lisänä on ilmalämpöpumppu, joka tehostaa takasta hohtavan lämmön jakautumista sisätiloihin. Näistä lähteistä saamme aika pitkälle kaiken tarvittavan lämmön, mutta talossa on myös suora sähkölämmitys, kertoo Kalervo. – Asuinpinta-alaa on 120 neliömetriä, kahden hengen taloudessa sähköä kuluu kaikkiaan 11 000 kilowattituntia vuodessa. Määräaikainen sähkösopimus päättyy tammikuussa ja silloin sähkölasku varmasti nousee. Suunnitelmissa on siirtyä pörssisähköön ja ajoittaa käyttöä mahdollisimman paljon edullisemmille hintajaksoille. Kesään mennessä tilanne jo toivottavasti normalisoituu ja silloin on parempi aika tarkastella tarjolla olevia sopimusvaihtoehtoja uudelleen. Jos hinta asettuu merkittävästi nykyistä korkeammalle tasolle, on aurinkopaneeleiden asentaminenkin ihan mahdollinen vaihtoehto. Talon toinen kattolape avautuu suoraan etelään ja siihen sopisi vaikka enemmänkin paneeleita, pohdiskelee Kalervo.

Marjokankaan Pilkkeen yrittäjä, Marko Pesonen toimittaa puut vaikka liiteriin saakka.

Puilla nopeinta apua

– Moni sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva on todella hankalassa tilanteessa, kun sähkön hinta muuttuu näin paljon aikaisemman sopimuksen päättyessä. Vielä isommissa ongelmissa ovat ne, jotka eivät ole pystyneet mitenkään varautumaan tilanteeseen, kun sopimus on päättynyt ihan yllättäen sähkön myyjän konkurssin tai toiminnan lopettamisen takia. Sähkölämmitystä ei ole ihan yksinkertaista muuttaa toimimaan jollakin toisella energialähteellä tai ainakin se edellyttää isoja investointeja. Onneksi sentään monissa taloissa on tulisijat, joilla voi tuottaa lämpöä kotimaisella puuenergialla. Puuta sentään Suomesta vielä löytyy ja kyllä monilla ihmisillä olisi mahdollisuus tehdä itsekin tarvitsemansa puut, ja säästää siltäkin osin energiakuluissa, arvelee Kalervo. – Polttopuun myyjillä näyttää nyt varastot hupenevan nopeasti ja ulkoilmassa kuivatun puun tarjonta vähenee. Onneksi sitä on kuitenkin vielä saatavilla ja markkinoille on tullut myös uusia toimittajia, jotka tekevät polttopuuta koneellisesti kuivattuna ja pystyvät toimittamaan puita tasaisesti läpi vuoden. Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen meillä on energiakustannusten lisäksi toinenkin tärkeä tavoite energian kulutuksen vähentämisessä ja kulutuspiikkien leikkaamisessa. Monilla on vielä voimassa pitkät kiinteähintaiset sopimukset, jotka takaavat edullisen sähkön saatavuuden sopimuskauden loppuun asti. Silloin helposti ajatellaan, ettei minun tarvitse osallistua säästötalkoisiin. Kulutuksen leikkaaminen on kuitenkin kaikkien yhteinen asia, jolla voimme vaikuttaa siihen tuleeko rajoituksia sähköjakeluun, muistuttaa Kalervo.

Tarkka energiatalous näkyy sähkön käytössä. Kalervo Saastamoisen sähkön kulutus on 11 000 kWh vuodessa, kun vastaavan kokoisissa omakotitaloissa kuluu keskimäärin 19 600 kWh vuodessa

Kalervo Saastamoisen tontilla on ollut puupinoja aikaisemminkin. Samalla paikalla aikaisemmin sijainneessa vaimon kotitalossa oli asuinpinta-alaa yli 300 m2 ja 8 pystyuunia, 2 leivinuunia sekä 2 puuhellaa.

Mitä uutta?

Savon Voiman hinta- ja sopimusehtoviestintä uudistuu 1.12.2024 alkaen

Joulukuun alusta lähtien viestimme hinta- ja sopimusehtomuutoksista ensisijaisesti sähköisesti uusien verkkopalveluehtojen mukaisesti. Pääasiallinen viestintäkanavamme on asiakkaan meille ilmoittama sähköpostiosoite.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu, Hinnat ja ehdot,
8.10.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Keskiviikkona 23.10.2024 klo 8.00–17.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella. Keskeytys koskee kaukolämmitettyjä kiinteistöjä Valkeisenkadun, Olavi Leskisen kadun, Herralantien ja Rautalammintien alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
22.10.2024

Savon Voima Verkko kannustaa asiakkaitaan osallistumaan mukaan sähköverkkojen joustomekanismeja selvittävään hankkeeseen

Savon Voima Verkon yritysasiakkailla sekä verkkoalueen sähköntuottajilla ja suurilla sähkönkuluttajilla on mahdollisuus osallistua sähköverkkojen joustomekanismeja ja joustojen markkinapaikkaa kehittävän hankepilotin työpajaan. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
22.10.2024

Savon Voima Verkko saneeraa Kurkimäki–Pellesmäki-alueen sähköverkostoa. Ilmoittaudu infotilaisuuteen!

Kutsumme teidät sähköverkon rakentamisen infotilaisuuteen Kurkimäen Seurantalolle Valoharjuun (Kurkimäentie 12) torstaina 7.11.2024 klo 17.30–19.30.
Lue lisää

Ajankohtaista, Säävarma,
22.10.2024

Savon Voiman vesivoima digitalisoituu

Savon Voima on ottanut käyttöön vesivoiman tuotannon optimointijärjestelmän, joka parantaa merkittävästi vesivoiman suunnittelua ja tuotantoa. Käyttöönotettu järjestelmä on reaaliaikainen vesistönsuunnittelussa apuna käytettävä järjestelmä, joka hyödyntää tekoälyä vesivoimalaitosten tuotantosuunnitelmien optimoinnissa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
21.10.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Kiuruvedellä

Maanantaina 21.10.2024 klo 8.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Kiuruveden Topintiellä.
Lue lisää

Häiriöt,
17.10.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla

Torstaina 17.10.2024 klo 8.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla. Keskeytys koskee kaukolämmitettyjä kiinteistöjä Petäiköntiellä, Kalliontiellä sekä Kirkkokaarella.
Lue lisää

Häiriöt,
16.10.2024