Sähköinen asiointi

Puuskainen tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja

Julkaistu 26.3.2022

Savon Voima Verkon jakelualueella on voimakas puuskainen tuuli kaatanut puita sähkölinjoille, aiheuttaen runsaasti sähkökatkoja. Enimmillään sähköttä on ollut yli 6000 asiakastamme. Sähköttä on tällä hetkellä klo 17.30 on noin 4000 asiakasta.

Yksittäisiä keskijänniteverkon vikapaikkoja on tullut yli 30 kappaletta. Vianerottelu ja korjaustoiminta ovat käynnissä koko alueellamme. Ennusteiden valossa tuuli on laantumassa klo 18 jälkeen, jolloin uusia vikoja ei oleteta enää tulevan.

Henkilöstöä on lisätty viankorjaukseen ja asiakaspalveluun. Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin jo sanoa, että on todennäköistä ettei kaikkia keskijänniteverkon vikoja saada tänään korjattua, esimerkiksi loma-asuntojen osalta.

Lisätietoa

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.