Sähköinen asiointi

Runsaasti ukkosen aiheuttamia sähkövikoja Savon Voima Verkon jakelualueella

Julkaistu 28.6.2022

Maanantain ja tiistain välisen yön aikana ukkosrintamat ovat riepotelleet Savon Voima Verkon jakelualuetta aiheuttaen runsaasti sähkövikoja Ylä-Savon alueella. Ukkosrintama on on pysytellyt paikoillaan läpi yön ja pääasiassa vikoja on ollut Iisalmen, Kiuruveden ja Vieremän ympäristössä. Osa sähkövioista on näyttäytynyt lyhyempinä sähkökatkoina, mutta ukkonen on aiheuttanut myös pysyvämpiä keskijänniteverkon vikoja. Lisäksi Iisalmen ja Kiuruveden välisessä 110 kilovoltin voimajohdossa on ollut useita jälleenkytkentöjä ja Kiuruveden taajama on ollut aamuyöstä sähköttä hetken ajan voimajohdon laukeamisen takia.

Vieremän sähköasema toimii tällä hetkellä varasyöttöyhteyksien kautta, minkä vuoksi Vieremän kylällä on ollut pitkin yötä lyhyitä sähkökatkoja. Tilanteen ennustetaan jatkuvan, kunnes sähkönjakelu saadaan normalisoitua.

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen ja ukkostutkan mukaan ukkonen on edelleen voimissaan Ylä-Savon alueella ja ukkosen ennustetaan leviävän päivän mittaan myös jakelualueen eteläisempiin osiin. Seuraamme tilannetta ja varaamme resursseja niin asiakaspalveluun kuin sähköurakointiin kentällä.

Lue lisää: Näin toimit sähkökatkotilanteessa

Sähkökatkokartta

Katso keskeytystilanne ja tee vikailmoitus

Onko sähkönjakelussa häiriöitä? Havaitsitko sähköjohtoon kallellaan olevan puun tai linjoihin lentäneen linnun? Auta meitä paikantamaan vika- ja vaaranpaikat ja ilmoita havainnoistasi karttapalvelun kautta.

Avaa kartta ja tee ilmoitus
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.