Sähköinen asiointi

Savon Voima varautuu mahdolliseen koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan ennakoivasti

Julkaistu 13.3.2020

Savon Voima on ajantasaistanut varautumissuunnitelmat huomioiden mahdollisen epidemian vaikutukset toiminnan jatkuvuuteen.

Toimenpiteinä olemme rajoittaneet ja kieltäneet toimipaikkoihimme kohdistuvia vierailuja 13.3.2020 alkaen sekä lisänneet henkilöstön etätyöjärjestelyjä. Energianhuollon kannalta kriittisten prosessien ja kohteiden toimivuus varmistetaan varaosien, polttoaineiden ja tarvikkeiden varmuusvarastointia lisäämällä.

Huoltovarmuuden kannalta kriittisten kohteiden toimintaedellytykset on huomioitu kaikessa varautumisessa. Olemme yhteyksissä tarvittaviin viranomaisiin ja yhteistyökumppaneihin järjestelyjemme läpikäymiseksi. Tavoitteenamme on kaikin tavoin varautua energiahuollon jatkuvuuteen tilanteessa, jossa COVID-19 virusepidemiana aiheuttaa laajempaa häiriötä yhteiskunnassa.

Asiakaspalvelu ja vikapalvelu puhelimitse ja sähköisissä kanavissa toimivat tällä hetkellä normaalisti. Palvelupisteellä käyvien asiakkaiden palvelua rajoitetaan ja ohjeistammekin asiakkaitamme olemaan meihin yhteyksissä edellä mainituilla palvelukanavilla.

Lisätietoa:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
arto.sutinen@savonvoima.fi
P. 044 703 3130

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa. Keskeytys koskee kiinteistöjä Kivirannantien ja Haukisaarentien alueilla. Keskeytysalueen kiinteistöihin on lähetetty keskeytysviestit. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 22.5.2025 kello 8–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä.
Lue lisää

Häiriöt,
21.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Tiistaina 20.5.2025 kello 6.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella.
Lue lisää

Häiriöt,
15.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025