Suomi toimii sähköllä

Julkaistu 22.2.2022

Jokainen meistä on sähkönkäyttäjä. Voimme vertailla erilaisia vaihtoehtoja ja palveluita. Voimme ostaa tarvitsemamme sähkön valitsemaltamme sähkönmyyjältä ja paikallinen sähköverkkoyhtiö huolehtii sen kotiinkuljetuksesta. Olemme osa sähkömarkkinoita ja siihen liittyvää tiedonvaihtoa. Kansallinen keskitetty sähkömarkkinaosapuolien datahub-tiedonvaihtojärjestelmä on juuri otettu käyttöön ja sitä hyödyntää nyt kaikki Suomen noin  sata sähkönmyyjää ja yli 80 jakeluverkkoyhtiötä. Tietojen yhdenmukaistamisen ja niiden keskittäminen eri toimijoiden järjestelmistä yhteen paikkaan nopeuttaa sekä parantaa asiakkaiden saaman palvelun laatua sekä tarjoaa alustan uusien palvelujen kehittämiselle.

Yhteinen järjestelmä selkeyttää toimintaa

Suomessa on kaikkiaan noin 3,7 miljoonaa sähkönkäyttöpaikkaa. Jokaisesta käyttöpaikasta löytyy  jakeluverkkoyhtiön ja sähkönmyyjän järjestelmistä paljon asiakas- ja sähkönkäyttötietoa. Se ei ole  muodoltaan yhdenmukaista toimijoiden välillä ja se on sijainnut hajautettuna eri yritysten omissa järjestelmissä. Lisäksi hajautetussa mallissa tieto on vaihtunut hitaasti eri osapuolten kesken. Tätä tiedonvaihtoa selkeyttämään ja nopeuttamaan on kehitetty yhteinen järjestelmä, datahub.

Miten datahub helpottaa asiakasta?

Datahubin kautta sähkösopimuksiin, sähkönkäyttöpaikkaan ja sen kulutukseen liittyvät tiedot ovat entistä nopeammin eri toimijoiden saatavilla ja se näkyy entistä nopeampana ja sujuvampana asiakaspalveluna. Esimerkiksi sähkönmyyjän vaihtaminen tulee olemaan entistä mutkattomampaa.

Datahubiin tulee myös asiakkaan palveluportaali, jonne kirjaudutaan Suomi.fi-tunnistuspalvelun kautta. Palvelussa asiakas näkee omat asiakas- ja sähkönkäyttötietonsa. Lisäksi siellä hän voi valtuuttaa kolmannen osapuolen pääsyn omiin kulutustietoihinsa esimerkiksi kilpailuttaessaan sähkösopimustaan. 

Datahubin tietoturva ja yksityisyydensuoja

Tietoturva ja yksityisyydensuoja on varmistettu ja tietoihin on pääsy vain niillä, joilla siihen on oikeus. Kun tiedot löytyvät yhdestä paikasta, myös niiden käytön jäljitettävyys on helpompaa.  

Datahubia hallinnoi Fingrid Datahub Oy, joka on kantaverkkoyhtiö Fingridin tytäryhtiö. 

Mikä muuttuu?

Datahubin käynnistyttyä taustalla muuttui paljonkin. Asiakkaalle konkreettisin muutos on käyttöpaikkatunnuksen vaihtuminen aiemmasta Savon Voiman omasta tunnuksesta uuteen valtakunnalliseen, 18 merkin mittaiseen käyttöpaikkatunnukseen. Huomio tämä muutos, sillä käyttöpaikkatunnus on tärkeä tieto asioidessasi sähköasioissa myynti- tai verkkopalveluyhtiön kanssa. Uusi tunnus löytyy Savon Voiman sähkölaskuilta maaliskuusta 2022 alkaen.

Yhden luukun periaate

Datahubin myötä suurempi osa asiakaspalvelusta hoituu nyt suoraan sähkönmyyjän kautta. Muuttaessasi uuteen kotiin sinun ei tarvitse enää olla yhteydessä Savon Voimaan. Kaikki asiat sopimuksista sähköjen päälle kytkemiseen hoituvat valitsemasi sähkönmyyjän toimesta. Savon Voima tosin suorittaa edelleen varsinaisen sähköjen kytkennän myyjän ilmoituksesta ja siksi turvallisuussyistä lähetämme tätä ennen asiakkaalle varmistusviestin sähköjen turvallisesta kytkennästä.

Lue lisää: Tietoa muuttajalle

Vaikuttaako muutos hintoihin?

Datahub-järjestelmän käyttöönotto ei aiheuta korotuksia Savon Voiman verkkopalveluhintoihin eikä muutoksia asiakkaiden sähkölaskuille.

Milloin yhteys Savon Voimaan?

HUOM! kun kyseessä on muutto kaukolämmitettyyn pientaloon, kohteen sähkösopimus solmitaan sähkönmyyntiyhtiön kanssa ja kaukolämpösopimus Savon Voiman kanssa.

Mitä uutta?

Kaukon päivä tulee jälleen – tervetuloa polskimaan ilmaiseksi!

Kutsumme kaiken ikäiset uintimaisterit polskimaan maksutta seitsemään alueemme uimahalliin maanantaina 3.3.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
10.2.2025

Varkauden alueella sähkökatko – sähköt palautettu varavirralla

Varkaudessa Taulunmäen, Kuoppakankaan, Päiviönsaaren, Kommilan ja Luttilan alueilla oli 7.2. noin klo 14 aikoihin noin 15 minuutin sähkökatko. Katkon syynä oli Huruslahden sähköaseman syötönkatkaisijan vikaantuminen. Sähköt saatiin palautettua varavirralla ja vianselvitys on käynnissä. Pahoittelut katkon aiheuttamasta mahdollisesta häiriöstä.
Lue lisää

Häiriöt,
7.2.2025

Savon Voima mukaan uuteen aurinkovoimayhtiöön – yritys aikoo rakentaa Suomeen kymmeniä uusia aurinkopuistoja 

Neljän suomalaisen energiayhtiön perustama uusi aurinkovoimayhtiö Suomen Aurinkovoima Oy on aloittanut toimintansa. Yhtiö vastaa Suomen kasvavaan uusiutuvan energian tarpeeseen rakentamalla merkittävästi lisää aurinkovoimaa vuoteen 2030 mennessä.
Lue lisää

Ajankohtaista,
5.2.2025

SiiPe liikuttaa nuoria

Savon Voiman ja SiiPen yhteistyön myötä SiiPe on toteuttanut mm. pesiskouluja ja tarjonnut savolaisille nuorille lukuisia mahdollisuuksia tutustua pesäpallon saloihin. Savon Voima on Siilinjärveläisen pesäpalloseura SiiPe yksi pääyhteistyökumppaneista kausina 2024 ja 2025. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
5.2.2025

Savon Voima Verkko on ottanut käyttöön asiakasviestit huoltoraivauksista

Savon Voima Verkko on ottanut käyttöön automaattiset asiakasviestit, jotka tiedottavat asiakkaitamme heidän alueellaan tehtävistä sähköverkon huoltoraivauksista. Tieto alueella suoritettavasta raivauksesta lähetetään asiakkaille sähköpostilla sekä tekstiviestillä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
3.2.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Perjantaina 31.1.2025 kello 08.00–12.00 on kaukolämpöverkoston korjaustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuussa Eteläkadun, Länsikadun, Louhelankadun, Merimiehenkadun ja Sepänkadun alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
31.1.2025