Sähköinen asiointi

Poroveden ja Joutsenjoen kylien alueet siirtyvät säävarmaan verkkoon Iisalmen länsipuolella

Julkaistu 3.9.2020

Jo vuonna 2017 maastosuunnittelulla alkanut säävarma-maakaapelointihanke saatetaan päätökseen, kun Iisalmen kaupungin länsipuolen kylät, Porovesi ja Joutsenjoki, kytketään säävarman verkon piiriin. Rakentaminen valmistuu syksyn 2021 aikana ja työmaan jäljetkin viimeistellään siistiksi vuoden 2021 loppuun mennessä. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 1,8 miljoonaa euroa.

Iisalmen länsipuolella ovat kuluneen kesän aikana työkoneet myllänneet, kun Laasonlahden ja Joutsenjoen välistä keskijännitteistä sähkölinjaa on uusittu.

– Työt alkoivat maakaapeloinnin osalta toukokuun alussa ja ilmajohtotyöt ovat parhaillaan menossa. Uusi verkosto käyttöönotetaan syksyn ja alkuvuoden 2021 kuluessa ja samalla siistitään kaikki hankkeesta aiheutuneet jäljet. Viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä kaiken pitäisi olla valmista, kertoo verkostorakennuttaja Kalle Leskinen Savon Voima Verkolta.

Verkostoa uusiessa myös tekniikka päivitetään uusimpaan mahdolliseen. Vanhat pylväsmuuntamot korvataan ympäristöystävällisemmillä puistomuuntamoilla, joissa muuntaja on altaassa eikä öljy pääse vikatilanteessa ympäristöön. Lisäksi kuusi muuntamoa on varustettu kaukokäytöllä.

– Kaukokäytöstä on apua esimerkiksi vikatilanteissa, jolloin häiriöiden paikantaminen on nopeampaa eikä asiakkaiden tarvitse kärsiä pitkistä sähkökatkoista.

– Kaiken kaikkiaan tässä saneerauksessa kaapeloidaan keskijänniteverkkoa noin kahdeksan kilometriä ja pienjänniteverkkoa noin 35 kilometriä. Uutta keskijännitteistä ilmajohtoa rakennetaan tien viereen yhteensä noin parisen kymmentä kilometriä, josta se on helpommin kunnossapidettävissä ja ei niin altis kaatuvien puiden tai oksien aiheuttamille sähkövioille, summaa Leskinen lopuksi.

Lisätietoa:

Maastosuunnittelu: Exsane Oy
Pääurakoitsija: Eltel Networks Oy

Eltel Networks Oy, Arto Paavilainen, p. 040 311 3958arto.paavilainen@eltelnetworks.com
Savon Voima Verkko Oy, Kalle Leskinen, p. 044 723 7444kalle.leskinen@savonvoima.fi


Säävarma-saneeraushankkeet ovat osa Savon Voima Verkon säävarma-ohjelmaa, jossa rakennetaan säävarmaa sähköverkkoa vuosittain noin 1000 kilometriä. Mittavassa investointiohjelmassa maakaapeloidaan merkittävimmät keskijänniteverkon johto-osuudet sekä pienjänniteverkko siltä osin, kuin maasto sen sallii. Verkon toimitusvarmuutta parantava ohjelma suunnitellaan ja toteutetaan aina perustelluin ja kustannustehokkain ratkaisuin.

Lue lisää Savon Voima Verkko Oy:n säävarma-ohjelmasta ja seuraa työmaiden etenemistä:

www.savonvoima.fi/saavarma
www.facebook.com/savonvoimaverkko

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa. Keskeytys koskee kiinteistöjä Kivirannantien ja Haukisaarentien alueilla. Keskeytysalueen kiinteistöihin on lähetetty keskeytysviestit. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 22.5.2025 kello 8–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä.
Lue lisää

Häiriöt,
21.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Tiistaina 20.5.2025 kello 6.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella.
Lue lisää

Häiriöt,
15.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025