Sähköinen asiointi

Motivire-ohjelmalla parannettiin työkuntoisuutta yksilöllisin askelin

Savon Voiman sairauspoissaolomäärät ovat olleet pitkään varsin maltillisia, mutta työntekijöiden suhteellisen korkea keski-ikä, lisääntyneet tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä tapaturmien määrä saivat meidät pohtimaan, mitä voidaan tehdä enemmän ennaltaehkäisyn eteen?

Totesimme, että kun henkilöstöllä on mahdollisuus saada mitattua ja analysoitua tietoa oman hyvinvointinsa tilasta sekä konkreettista, matalan kynnyksen ohjausta sen kehittämiseen, itse kukin on motivoitunut oman hyvinvointinsa kehittämiseen. Tällä teemalla lanseerasimme vuonna 2020 pilotin energiantuotannon henkilöstölle, joka kulki nimellä Motivire-ohjelma. Fyysistä työtä tehtäessä se on myös osa tapaturmien ennaltaehkäisyä.

Ohjelma käynnistyi joulukuussa 2019 ja loppuraportti vastaanotettiin syyskuun lopulla 2020. Tulokset olivat lupaavia, vaikka haasteita ja nälkää kehittämiseen jäikin. Vaikuttavuudesta viitettä antoi se, että lähes kaikkien ymmärrys terveellisen ravitsemuksen parantamiseen arjessa kehittyi ja terveysliikunta lisääntyi.

– Omalla kohdallani Motivireestä oli paljon hyötyä. Harrastan epäsäännöllisen säännöllistä liikuntaa, pääasiassa punttisalia. Sain oikeaan syömiseen hyviä neuvoja ja ruokailukertojen määrää sai nostaa. Samoin tuli tietoa, mitä on terveellistä syödä. Hyvinvointianalyysi oli todella hyvä. Selkeästi näki, miten esimerkiksi riittävä määrä lepoa on tärkeää, kun paljon kuntoilee, hehkuttaa kaukolämmön käytön esimies Jussi Hartikainen kokemuksiaan ohjelmasta.

– Motivire aiheutti pientä keskinäistä kilpailua työyhteisössä. Tuli itsekin otettua melko kova 3,5 kuukauden treenijakso. Sai selkeästi mustaa valkealle, miten paljon saa tuloksia aikaan, lyhyessäkin ajassa. En olisi uskonut, että tulokset paranisivat niin dramaattisesti niin lyhyessä ajassa!

Seuraavaksi jatkamme ohjelmaa eri kohderyhmään ja pidämme saatuja oppeja yllä.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.