Turvallisuuskierroksilla ja teemakuukausilla kehitetään turvallisuutta

Vuonna 2020 turvallisuuskulttuurin kehittämisessä turvallisuuden huomioarvoa kaikkeen tekemiseen haluttiin lisätä ja samalla lanseerattiin työpaikan 1 000 tapaturmattoman päivän haaste. Konsernille ja liiketoiminnoille laadittiin turvallisuusmittaristo ja esimerkiksi turvallisuustuokioista tehtiin käytäntö kaikkiin toimintoihin. Saimme haasteen täyteen 12.5.2023, kun olimme työskennelleet 1 000 päivää ilman yhtään sairauspoissaoloon johtanutta työtapaturmaa. Samalla julkistimme uuden kunnianhimoisen tavoitteemme – 2 000 tapaturmatonta päivää. Työ maailmanluokan työturvallisuuskulttuurin eteen siis jatkuu!

Yhtenä osana turvallisuuskulttuurin kehittämistä olemme uudistaneet havaintokierroskäytäntöjä työmaillamme ja tuotantolaitoksillamme. Olemme sitoutuneet käytäntöön koko organisaatiossa. Havaintokierroksien tarkoituksena on ottaa työntekijät aktiivisesti mukaan turvallisuuden arviointiin ja turvallisuushavaintojen tekemiseen. Turvallisuus on loppujen lopuksi kaikkien yhteinen asia ja lähtee jokaisesta työntekijästä!

Tuotantolaitoksilla turvallisuusasioista viestivät infonäytöt ovat olleet aktiivisessa käytössä ja niissä turvallisuusasioita on pidetty esillä kuukausittain vaihtuvilla painopisteteemoilla. Teemoilla kiinnitetään erityistä huomiota erilaisiin ajankohtaisiin turvallisuusvaaroihin tai huomioitaviin asioihin, kuten talven liukkauteen tai tiettyyn ajankohtaan liittyviin työvaiheisiin.

Mitä uutta?

Juha Räsänen Savon Voiman uudeksi toimitusjohtajaksi joulukuun alusta alkaen

Savon Voima Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi DI Juha Räsäsen 1.12.2023 alkaen. Juha Räsänen on toiminut vuodesta 2019 alkaen Savon Voiman energiantuotannon ja kaukolämmön liiketoimintajohtajana.
Lue lisää

Ajankohtaista,
30.11.2023

Savon Voima Oyj lisää varavoimaa Joensuussa

Savon Voima Oyj on investoinut Joensuun alueen lämmöntuotantoon uuden sähkön varavoimakoneen vuoden 2023 aikana.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
27.11.2023

Joensuun voimalaitoksen alueella muurattiin biohiilitehtaan peruskivi

Joensuun Iiksenvaaralle on rakentumassa moderni energiayhteisö, johon kuuluvat muun muassa Savon Voiman CHP-voimalaitos ja rakenteilla oleva Taalerin omistama Joensuu Biocoalin Euroopan suurin teollisen mittaluokan torrefioidun biomassan tuotantolaitos. Torstaina 23.11.2023 juhlistettiin projektin etenemistä peruskiven muurauksella.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
24.11.2023