50 vuotta lämpöä ja vastuullisuutta

Älykästä ja energiatehokasta lämpöä historiasta nykypäivään – ympäristöä kunnioittaen jo vuodesta 1975.

Marraskuussa vuonna 1975 startannut Savon Voiman kaukolämpöliiketoiminta täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Alun perin Savon Aluelämpö Oy -nimellä perustettu yritys on ollut koko historiansa ajan edelläkävijä keskitetyn lämpöhuollon tarjoamisessa, edistäen energiatehokkuutta, paikallisuutta ja kestävää kehitystä.

Tutustu kestävään kaukolämpöön

Kaukolämmön matka Pohjois-Savossa alkoi 14.11.1975 Kiuruvedellä. Samana vuonna rakennettiin useita aluelämpölaitoksia ja verkostoja, jotka toimivat merkittävänä uuden teknologian ja yhteisöllisen energian tuotannon peruskivenä. Jo ensimmäisen vuoden aikana lämmöntuotantomme oli käynnistetty seitsemällä paikkakunnalla, mikä kuvastaa silloisen aluelämmön vahvaa kysyntää ja merkitystä paikallisissa yhteisöissä.

Kuvassa vasemmalla on Iisalmen keskustaajama ennen kaukolämpöä 1980-luvulla. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy sama seutu, kun kiinteistöt ovat alkaneet lämmetä kaukolämmöllä.

Mukana kehityksen aallonharjalla

50 vuoden aikana olemme jatkuvasti vieneet lämmöntuotantoa ja -jakelua kehityksen aallonharjalla vastataksemme muuttuvan maailman ja asiakkaidemme tarpeisiin. Merkittävimpiä askeleita matkalla ovat olleet laajojen kaukolämpöverkkojen rakentaminen Savon alueen taajamiin yhdessä modernien biolämpökeskusten rakentamisen kanssa ja siirtyminen paikallisten polttoaineiden käyttöön sekä etäluettavien mittareiden käyttöönotto.

Nykyisin kaukolämpöverkostomme ulottuu satojen kilometrien päähän, ja lämmöntoimituksen piirissä on lähes 6 000 asiakasta aina suurista kunnallisista ja yritysasiakkaista, asunto-osakeyhtiö- ja omakotitaloasiakkaisiin. Tänä päivänä yhtiönä jatkamme kehitystä viemällä lämmöntuotantoamme kohti hiilineutraalisuustavoitettamme investoimalla uusiutuviin ja hiilineutraaleihin teknologisiin lämmöntuotanto-, varastointi-, jakelu- ja optimointiratkaisuihin.

Nykyisin olemme paljon enemmän kuin pelkkä kaukolämpöyhtiö. Olemme tärkeä osa asiakkaidemme ja yhteiskunnan teknologisia energia- ja palvelukumppaneita. Tarjoamme toimintavarman ja huolettoman kaukolämmön lisäksi ratkaisuja hukkaenergian hyödyntämiseen sekä kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen. Tähän avuksi tarjoamme asiakkaillemme nykyisin mm. Väppi-energiavalmentaja -sovelluksen, joka soveltuu niin yksityisasiakkaiden kuin yritystenkin käyttöön.

Kohti kestävää energiatulevaisuutta

Puolen vuosisadan aikana olemme kasvaneet ja kehittyneet merkittäväksi alueelliseksi toimijaksi, mutta matka ei suinkaan pääty tähän. Tulevaisuudessa kaukolämpöjärjestelmiä kehitetään yhä kestävämmiksi ja asiakaslähtöisemmiksi. Jatkamme investointejamme uusiutuvaan energiaan, digitalisaatioon ja älykkäisiin energiaratkaisuihin, jotta tuottaisimme lämpöä entistäkin puhtaammin ja tehokkaammin asiakkaiden tarpeisiin.

Haluamme kiittää ja muistaa lämpimästi kaikkia asiakkaitamme, työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita pitkästä yhteisestä matkasta. Vankalla 50 vuoden kokemuksella on hyvä jatkaa yhdessä kohti vastuullista ja kestävää energiatulevaisuutta.