Savon Voiman NYT-lukuvuosi 2024-2025
Intoa, taitoa ja tulevaisuuden työelämäosaamista Itä-Suomessa.

Yrityskylä on koululaisten oma pienoiskaupunki, jossa oppilaat työskentelevät päivän ajan erilaisissa ennalta valituissa ammateissa. Yrityskylän energiayhtiössä tutustutaan muun muassa energiantuotantoon ja jakeluun sekä puhtaan energian merkitykseen yhteiskunnalle.
Savon Voima on ollut mukana Itä-Suomen NYT-Yrityskylässä sen perustamisesta lähtien jo yli 10 vuoden ajan. Yhteistyöllä on ollut laajoja positiivisia vaikutuksia alueemme lapsiin ja nuoriin vuosien varrella. Viime lukuvuonna Yrityskylä kasvoi ja uudistui muun muassa lasten ja nuorten oppimissisältöjen osalta. Uudistuksessa myös Savon Voiman oppimiskokonaisuus koki päivityksen työtehtävien ja tehtäväkuvien osalta mukaillen yrityksemme sekä energia-alan kehitystä. NYT-Yrityskylä kehittääkin toimintaansa jatkuvasti vastaamaan työelämän muuttuvia tarpeita.
Lukuvuonna 2024-2025 Savon Voima osallistui yhdessä muiden NYT-Yrityskylään osallistuvien toimijoiden kanssa aktivoimaan 3816 kuudesluokkalaista ja 3230 yhdeksäsluokkalaista. Työelämäkokemus Yrityskylässä koostuu vierailupäivän lisäksi opetussuunnitelman mukaisista oppitunneista. Yrityskylässä nuoret pääsevät näkemään työelämän monipuolisuutta, ja noin 76% osallistuneista lapsista ja nuorista uskookin tulevaisuudessa löytävänsä työelämästä itselleen sopivan paikan. Oppilaiden lisäksi NYT koulutti viime lukuvuonna 751 opettajaa yrittäjyydestä ja talousosaamisesta. Yhdessä tehty työ vahvistaa nuorien uskoa itseensä ja antaa jo mahdollisuuden harjoitella työelämässä vaadittavia taitoja.
Osallistumalla Yrityskylän toimintaan Savon Voima innostaa lapsia ja nuoria tutustumaan energia-alaan. 6-luokkalainen Savon Voimalla Yrityskylässä työskennellyt oppilas tiivistää yrityskyläpäivän tunnelmaa seuraavasti: “Oli erittäin mukavaa työskennellä Savon Voimalla. Sain kipinän sähköön liittyviin töihin ja tunnistin itsessäni vahvuuksia, joista en edes tiennyt.” Nuorilta saatu palaute on Savon Voimalle erittäin tärkeää ja auttaa kehittämään toimintaa nuorten näkökulmat huomioiden.


Yrityskylän kuva: Nuorten yrittäjyys ja talous NYT / Jesse Karjalainen, Unelma Creative