Sähköinen asiointi

Joensuussa ja Iisalmessa tuotettiin kesällä kaukolämpöä täysin ilman polttamista

Julkaistu 24.9.2026

Savon Voiman Joensuun voimalaitoksella kaukolämpöä tuotettiin heinä–elokuussa historiallisesti ilman polttoon perustuvaa lämmöntuotantoa. Lämmöntuotannosta vastasivat lämpöpumput ja sähkökattila, ja tuotantoa tasattiin kaukolämpöakun avulla. Näin tuotettuna säästyi noin 180 rekkakuorman verran metsähaketta. Myös Iisalmessa kesäajan kaukolämpöä tuotettiin sähkökattilalla.

Heinä–elokuussa Joensuussa kaukolämpöä tuotettiin ensimmäistä kertaa kuukauden ajan yhtäjaksoisesti täysin ilman polttamista. Tämän mahdollistivat sähkökattila, lämpöpumput ja kaukolämpöakku, jotka kaikki on hankittu voimalaitokselle viimeisten kolmen vuoden aikana.

Joensuun sähkökattila käytti heinä–elokuussa sähköä noin 16 gigawattituntia. Vastaavan lämpömäärän tuottaminen voimalaitoksen kattilalla olisi vaatinut arviolta noin 18 gigawattituntia polttoainetta. Sähkökattilalla tuotettu lämpö vähensi metsähakkeen tarvetta noin 180 rekkakuorman verran.

”Savon Voima on panostanut viime vuosina kaukolämmön tuotannossa uusiutuviin polttoaineisiin sekä polttoon perustumattomiin tuotantomuotoihin, kuten sähkökattiloihin ja lämpöpumppuihin. Kesä osoitti jälleen käytännössä, kuinka tekemämme miljoonien eurojen investoinnit tuovat lisäarvoa yhtiölle, asiakkaille ja ympäristölle”, Savon Voiman tuotantopäällikkö Timo Lukkari sanoo.

Sähkökattilaa hyödynnetään ympäri vuoden

Joensuussa voimalaitoksen lämpöpumput vastasivat kesällä lämmöntuotannon peruskuormasta, ja sähkökattilalla täydennettiin tuotantoa tarpeen mukaan. Kaukolämpöakku toi kokonaisuuteen joustavuutta ja mahdollisti tuotannon optimoinnin.

Polttoon perustuvan tuotannon tauko vähensi polttoaineiden tarvetta, polttamisesta syntyviä päästöjä ja niihin liittyviä kustannuksia. Säästöjä syntyi myös tuhkan käsittelyn, kunnossapidon ja petihiekan kulutuksen vähenemisestä.

”Kesällä sähkön markkinahinta oli lämmöntuotannon näkökulmasta suotuisa. Myös syksyllä ja talvella kaukolämpöä tuotetaan kulloinkin tarkoituksenmukaisimmalla tuotantomuotojen yhdistelmällä. Biopolttoainetta on varastossa riittävästi, ja sähkökattilan käyttö riippuu jatkossakin sähkön markkinahinnasta sekä kaukolämmön tarpeesta”, Lukkari kertoo.

Myös lämpöpumppuja voidaan hyödyntää muulloin kuin kesällä. Kesäaikaan niiden lämmönlähteenä käytetään jokivettä. Voimalaitoksen käydessä lämpöpumpuilla voidaan ottaa talteen myös hukkalämpöä esimerkiksi savukaasupesurin yläkierron jäähdytyksestä sekä poistuvasta lauhteesta.

”Joensuu on suurin kaukolämpöverkkomme, ja tavoitteena on hyödyntää siellä saatuja kokemuksia ja hyväksi havaittuja ratkaisuja myös muissa kaukolämpöverkoissamme. Tästä hyvä esimerkki on Iisalmi, jossa kesäajan kaukolämpöä tuotettiin niin ikään ilman polttamista sähkökattilalla. Iisalmen sähkökattila otettiin käyttöön tämän vuoden alussa, joten investoinnin hyödyt näkyivät nopeasti. Tuotantomuotojen monipuolistuminen lisää kaukolämmön joustavuutta ja tukee sen kehitystä entistä vähähiilisemmäksi lämmitysmuodoksi”, Lukkari sanoo.

Lisätiedot:

Timo Lukkari
Tuotantopäällikkö, Savon Voima Oyj
timo.lukkari@savonvoima.fi