Sähköinen asiointi

Aila-myrskyn korjaustyöt jatkuvat – keskijänniteviat saadaan korjattua tänään perjantaina

Julkaistu 18.9.2020

Aila-myrskyn aiheuttamien sähkövikojen korjaustyöt ovat jatkuneet läpi yön ja tänään perjantaina aamulla sähköttä oli noin 2000 asiakastamme. Ennusteemme mukaan jäljellä olevat keskijänniteverkon viat saadaan korjattua tämän päivän aikana.

Myös pienjännitevikojen (muuntajan ja kiinteistön välinen sähköverkko) korjaustyöt on jo aloitettu, mutta niiden osalta emme vielä pysty arvioimaan, saammeko nekin kaikki korjattua tämän perjantain aikana.

Eniten vikoja Savon Voiman verkkoalueella on vielä jäljellä alueilla Konnevesi, Kuopion Vehmersalmi, Suonenjoki, Leppävirta, Pieksämäki ja Äänekoski. Taajamissa ei koko myrskyn aikana vikoja ole juuri esiintynyt.

HUOM!
Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai mobiilisovelluksen avulla. Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme.

Nollavika

Hengenvaarallinen nollavika – näin tunnistat sen

Sähköverkon nollavika aiheutuu yleensä puiden kaatuessa sähkölinjalle. Pahimmillaan se saa aikaan jännitteen nousun, joka voi rikkoa kodin sähkölaitteita ja aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon vaaran.

Lue lisää nollaviasta
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.