Haemme turvallisuus- ja valmiuspäällikköä

Julkaistu 25.5.2022

Turvallisuus on kaiken toiminnan perusta – näin me Savon Voimalla uskomme. Tule kanssamme kehittämään elintärkeän energia-alan turvallisuutta.

Haemme turvallisuus- ja valmiuspäällikköä jatkamaan työtä, jota savonvoimalaiset arvostavat. Tuoreen henkilöstötutkimuksen mukaan 99 prosenttia turvallisuuskäytännöistä tunnetaan hyvin konsernitasolla. Tehtävässä pääset vastaamaan konsernin työturvallisuusjohtamisesta, toimitilaturvallisuudesta sekä huoltovarmuusalana valmiussuunnittelun ja jatkuvuuden hallinnan kehittämisestä.

Tehtävien keskiössä ovat erityisesti sähköverkko- ja energiantuotantotoiminnan työturvallisuuskehitys, toimitilaturvallisuus (ml. kameravalvonta, lukitusjärjestelmät yms.) sekä näihin liiketoimintoihin liittyvä valmiussuunnittelu. Työskentelet kiinteästi liiketoimintojen eri alojen asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä muiden turvallisuuden osa-alueista vastaavien sisäisten palveluiden kanssa (esim. HR, Ympäristö, ICT).

Tehtäväkenttäsi sisältää esimerkiksi ohjeistusten laatimista, opastusta ja kouluttamista, turvallisuuskäytäntöjen kehitystä ja käytäntöönvientiä, turvallisuuteen liittyvää raportointia sekä erilaisia turvallisuuteen liittyviä projekteja.

Hakijalta edellytämme vähintään AMK-tasoista teknistä koulutusta, hyviä IT-taitojen perusteita sekä suomen ja englannin kielen hallintaa työkielenä. Arvostamme kokemusta vastaavien turvallisuustehtävien hoidosta teollisuudessa. Toivomme sinun olevan innostava, oma-aloitteinen, johdonmukainen ja organisointikykyinen tekijä, joka johtaa turvallisuustyötä edestä.

Tarjoamme mielenkiintoisen työympäristön arvotetussa energiayhtiössä, jossa turvallisuusasiat ovat keskiössä. Tueksesi saat kehittämisorientoituneet työkaverit. Jos koet tehtävän omaksesi, lähetä hakemuksesi sähköisellä lomakkeella 17.6.2022 mennessä. Lomakkeelle pääset oheisesta linkistä.

Lisätietoja

Minna Vierimaa
Johtaja, henkilöstö, markkinointi ja viestintä
minna.vierimaa(at)savonvoima.fi
tai puhelimitse mieluiten 3.6. klo 14–16 tai 9.6. klo 9–11.30 puh. 044 723 7222

savonvoima.fi/tunnevoima

Mitä uutta?

Suunnittele lisäeristäminen hyvin ja rakennuksen ehdoilla

Yläpohjan eristäminen on järkevä tapa pienentää energiakuluja. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Aina kannattaa tutustua oman rakennuksen toimintaan ja rakenteisiin kunnolla ja tehdä päätökset niiden mukaan.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
20.9.2023

Sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle

Savon Voiman sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle. Rakentamisen yhteydessä sähköä ohjataan varasyöttöjen varaan, mikä lisää sähkökatkoherkkyyttä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
19.9.2023

Sonkajärvellä pilotoidaan sähköverkon kuntotarkastusta dronella

Savon Voima Verkko Oy sekä Insplan Oy pilotoivat dronella tehtävää keskijänniteverkon kuntotarkastusta
Lue lisää

Ajankohtaista,
15.9.2023

Väppi-sovellusta kehitetään asiakasnäkökulmasta

Savon Voiman, Väreen sekä Kuopion Energian yhdessä asiakkailleen tarjoama Väppi-energiasovellus on jatkuvasti kehittyvä asiakasrajapinta.
Lue lisää

Blogi, Kaukolämpö, Sähkö,
15.9.2023

Savon Voima Oyj -konserni etsii toimitusjohtajaa

Savon Voima Oyj etsii konsernin toimitusojohtajaa
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
13.9.2023

Savon Voima tukee United Northern Skaters ry:tä

Savon Voima on sopinut yhteistyösopimuksen luisteluseura United Northern Skaters ry:n kanssa tulevalla sopimuskaudella.
Lue lisää

Ajankohtaista,
11.9.2023