Haemme voimalaitosoperaattoria Iisalmeen

Julkaistu 3.11.2022

Luotettava energiantuotanto ja kaukolämmön toimitus varmistetaan osaavalla ja huolellisella tuotantokoneiston kunnossapidolla ja laitosten operoinnilla.

Voimalaitosoperaattorin tehtävässä toimit voimalaitoksen käyttötehtävissä sekä operoit samalla alueen muita lämpökeskuksia. Tehtäviin kuuluvat myös voimalaitoksen tuotantoympäristön käynninaikaiset kenttätoimenpiteet sekä jonkin verran kunnossapitotehtäviä. Työ on kolmivuorotyötä.

Odotamme Sinulta  alaan liittyvää vähintään ammattikoulutasoista perustutkintoa. Lisäksi sinulla on monipuolinen kokemus energia-alalta tai teollisuuden prosessien ohjauksesta sekä halu oppia voimalaitosympäristön moniosaajaksi. Omaat avoimen suhtautumisen ja oikean asenteen muuttuvaan toimintaympäristöön.  

Meillä Savon Voimalla turvallisuus on ensiarvoisen tärkeä osa jokapäiväistä toimintaamme. Odotamme jokaiselta työntekijältä turvallisuusajattelua, sitoutumista yhteisiin turvallisuussääntöihin ja halua edistää turvallisuutta omalla esimerkillään.  

Vakituisen työsuhteen lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kasvaa ja kouluttautua alan ammattilaiseksi vaihtelevissa ja vastuullisissa tehtävissä, joihin saat tiimin tuen ja perehdytyksen. 

Jos koet olevasi etsimämme ammattilainen, täytäthän hakemuksesi sähköisesti 22.11.2022 mennessä. Hakemukselle pääset oheisesta linkistä.

Lisätietoja tehtävästä antaa käyttöpäällikkö Eero Pääkkö. 044 723 7542, eero.paakko@savonvoima.fi. Puhelinyhteydenotot arkisin klo 13 – 17 välillä.

Mitä uutta?

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2023: Toimintaympäristön heikentyneet näkymät haastavat kannattavuutta 

Konsernin liikevaihto oli 147,7 miljoonaa euroa ja pieneni edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 0,5 %.  Konsernin liikevoitto oli 33,9 miljoonaa euroa ja kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 2,7 %.  
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.9.2023

Iisalmen voimalaitoksella käyttöönotetaan uudet polttoaineenkäsittely- ja näytteenottolaitokset

Savon Voiman Iisalmen Parkatin voimalaitoksella tehdyt mittavat investoinnit kiinteän polttoaineenkäsittelyyn ja -näytteenottoon liittyen ovat edenneet käyttöönottovaiheeseen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
28.9.2023

Suunnittele lisäeristäminen hyvin ja rakennuksen ehdoilla

Yläpohjan eristäminen on järkevä tapa pienentää energiakuluja. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Aina kannattaa tutustua oman rakennuksen toimintaan ja rakenteisiin kunnolla ja tehdä päätökset niiden mukaan.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
20.9.2023

Sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle

Savon Voiman sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle. Rakentamisen yhteydessä sähköä ohjataan varasyöttöjen varaan, mikä lisää sähkökatkoherkkyyttä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
19.9.2023

Sonkajärvellä pilotoidaan sähköverkon kuntotarkastusta dronella

Savon Voima Verkko Oy sekä Insplan Oy pilotoivat dronella tehtävää keskijänniteverkon kuntotarkastusta
Lue lisää

Ajankohtaista,
15.9.2023

Väppi-sovellusta kehitetään asiakasnäkökulmasta

Savon Voiman, Väreen sekä Kuopion Energian yhdessä asiakkailleen tarjoama Väppi-energiasovellus on jatkuvasti kehittyvä asiakasrajapinta.
Lue lisää

Blogi, Kaukolämpö, Sähkö,
15.9.2023