Sähköinen asiointi

Suomen Innostavimmat työpaikat on valittu: Savon Voima on yksi palkituista

Julkaistu 19.3.2024

Savon Voima on palkittu tänä vuonna Suomen Innostavimmat työpaikat -tutkimuksessa suurimmaksi nousijaksi. Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy myöntää vuosittaiset tunnustukset parhaat henkilöstötutkimustulokset saavuttaneille organisaatioille.

Tunnustukset perustuvat henkilöstökokemusta mittaavan PeoplePower-tutkimuksen pohjalta laskettuun indeksiin. Vastaajina oli noin 150 000 työntekijää kymmeniltä toimialoilta ympäri Suomen, Ahvenanmaalta Lappiin ja Vaasasta Joensuuhun. Tutkimustietoa on kerätty vuodesta 2014 ja Suomen Innostavimpia työpaikkoja on palkittu vuodesta 2015 lähtien. 

Pääpalkinnot jaetaan vuosittain pienten, keskisuurten ja suurten organisaatioiden kategorioiden parhaat indeksitulokset saaneille. Lisäksi oman tunnustuksensa saavat eniten tulostaan vuoden aikana parantaneet toimijat sekä kaikki parhaisiin luokituksiin (AA, AA+ ja AAA) yltäneet työpaikat. Tänä vuonna vähintään AA-tason tulokset saaneita organisaatioita oli 65, yhteensä 20 eri toimialalta sisustussuunnittelusta sähköntuotantoon. 

– Marginaalit parhaiden välillä ovat pienehköt joten – voittajia lainkaan väheksymättä – kaikki sijoittuneet ja henkilöstökokemustaan merkittävästi parantaneet saavat olla todella ylpeitä tuloksestaan. Hyvä henkilöstökokemus ja omistautuneet ihmiset mahdollistavat tutkitusti organisaatioiden kasvun ja tuloksellisuuden; yhteistyö toimii paremmin, poissaolot ovat lyhyempiä, innovaatiokyky vahvempaa ja tämä näkyy paremmassa asiakaskokemuksessa, kommentoi Eezy Flown tutkimus- & tietojohtaja Johanna Lehmus. 

Tämän vuoden keskisuurten organisaatioiden sarjan Suomen Innostavimpien työpaikkojen suurin nousija oli Savon Voima. Nousua tuli viime vuoden tutkimuksesta 66,3 pisteestä 72,1 pisteeseen asteikolla 0–100. Vaikka nousu onkin tullut vuoden aikana, on pohjatyötä tehty pidempään systemaattisesti ja tavoitteellisesti.

– Tuntuu hienolta saada tunnustus yhtenä Suomen innostavimmista työpaikoista. Olemme tehneet määrätietoista työtä työntekijäkokemuksen kehittämiseksi, ja yrityskulttuurin kehittäminen näkyy vahvasti arvojen lisäksi arjessamme. Saavutuksen taustalla on sitoutunut henkilöstö ja halu rakentaa yhdessä hyvää työyhteisöä, sanoo Savon Voima -konsernin toimitusjohtaja Juha Räsänen.

Katso alta Savon Voiman tervehdysvideo Innostavimmat tulevaisuusseminaariin, jossa voittajat julkistettiin.

Lisätietoa:

Minna Vierimaa
Henkilöstö- ja viestintäjohtaja
minna.vierimaa(at)savonvoima.fi

Suomen Innostavimmat työpaikat palkitsee Eezy Flow. Työelämän asiantuntijakonserni Eezyyn kuuluva tutkimus-, valmennus- ja konsultointitoimisto työllistää noin 70 henkilöä.

Lue lisää: www.innostavimmat.fi | eezy.fi

Mitä uutta?

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita.
Lue lisää

Ajankohtaista,
14.5.2025

Savon Voiman Kestävän kehityksen katsaus 2024 on julkaistu  

Savon Voima etenee voimalla kohti hiilineutraalia sähkön- ja lämmöntuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Olemme puhtaan siirtymän mahdollistaja samalla kun varmistamme alueemme häiriöttömän energiantuotannon ja -jakelun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
13.5.2025

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025