Laaja ukkosrintama katkoo sähköjä

Julkaistu 23.6.2021

Lounaasta saapunut ukkosrintama on aiheuttanut paljon tuhoa ja katkonut sähköjä laajoilla alueilla Savon Voiman verkkoalueella. Sähköttä on kello 19.00 noin 18 000 asiakastamme. Sääennusteen mukaan toinen, hieman laajempi ukkosrintama on saapumassa verkkoalueen eteläosiin juuri näihin aikoihin, joten valitettavasti vikoja on odotettavissa vielä lisää. Pahimmat alueet ovat verkkoalueen  etelä- ja keskiosissa, mutta jälkimmäisen rintaman on ennustettu ulottuvan myös verkkoalueen pohjoisosiin.

Vikojen etsintä sekä vika-alueiden rajaus on käynnissä ja korjaustyöt käynnistyvät täydellä teholla heti kun maastoon on turvallista mennä.

Pyydämme myös asiakkaitamme varautumaan siihen, että sähkökatkot saattavat joissain tilanteissa olla pitkiäkin. Jos esimerkiksi puustoa kaatuu paljon sähkölinjoille, voi viankorjaus rikkoontuneiden sähköteknisten laitteiden tai katkenneiden sähköpylväiden vuoksi olla hidasta. Myös vikakohteeseen pääsy voi joissain tilanteessa olla äärimmäisen hankalaa.

Tarkista tilanne ensin sähkökatkokartalta

Sähkökatkokartta näyttää keskijänniteverkon vikatiedot, jonka kautta voit ilmoittaa myös sähköviasta. Tee vikailmoitus vain, jos sinulla on tarkempaa tietoa vikapaikasta. Esimerkiksi jos havaitset sähkölinjalle kaatuneen puun, kannattaa siitä ilmoittaa välittömästi. Myös maksuton sähkövikapalvelu päivystää ympäri vuorokauden, p. 0800 307 400. Vikailmoituksen voit tehdä myös Väppi-sovelluksella. Huomioithan, että puita ei saa missään tapauksessa poistaa sähkölinjoilta omatoimisesti, eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin koskea sähköiskun vaaran takia.

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo tai pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa katkaise heti sähkö pääkytkimestä ja ota yhteyttä sähkövikapalveluun, p. 0800 307 400.



Mitä uutta?

Juha Räsänen Savon Voiman uudeksi toimitusjohtajaksi joulukuun alusta alkaen

Savon Voima Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi DI Juha Räsäsen 1.12.2023 alkaen. Juha Räsänen on toiminut vuodesta 2019 alkaen Savon Voiman energiantuotannon ja kaukolämmön liiketoimintajohtajana.
Lue lisää

Ajankohtaista,
30.11.2023

Savon Voima Oyj lisää varavoimaa Joensuussa

Savon Voima Oyj on investoinut Joensuun alueen lämmöntuotantoon uuden sähkön varavoimakoneen vuoden 2023 aikana.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
27.11.2023

Joensuun voimalaitoksen alueella muurattiin biohiilitehtaan peruskivi

Joensuun Iiksenvaaralle on rakentumassa moderni energiayhteisö, johon kuuluvat muun muassa Savon Voiman CHP-voimalaitos ja rakenteilla oleva Taalerin omistama Joensuu Biocoalin Euroopan suurin teollisen mittaluokan torrefioidun biomassan tuotantolaitos. Torstaina 23.11.2023 juhlistettiin projektin etenemistä peruskiven muurauksella.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
24.11.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Keskiviikkona 22.11. on Iisalmessa kaukolämpövaurionkorjauksesta johtuva keskeytys kaukolämmön jakelussa.
Lue lisää

Häiriöt,
22.11.2023

Sähkönmyyntiyhtiö Väre kasvaa – 80 000 asiakasta siirtymässä Väreelle

Kymenlaakson Sähkön sähkönmyynnin asiakkaat siirtyvät energiapalveluyhtiö Väre Oy:n asiakkaiksi 1.1.2024 alkaen.
Lue lisää

Ajankohtaista,
21.11.2023

Äkillinen kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Vuotokorjauksen yhteydessä vaurioituneen kaukolämpöputken vuoksi joudumme keskeyttämään kaukolämmön jakelun Iisalmessa maanantaina 20.11.2023. Putken korjaus on aloitettu välittömästi ja arvion mukaan lämmönjakelu saadaan normalisoitua alkuiltaan mennessä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.11.2023