Maaningalla asennettiin lintuspiraaleita sähkölinjoihin suojaamaan alueen linnustoa

Julkaistu 22.9.2022

Linnut aiheuttavat pääasiassa kevät- ja syysmuuttojen aikaan lyhyitä sähkökatkoja osuessaan eristämättömiin ilmalinjoihin. Lintujen elämää ja sähköverkon vakautta turvaamaan asennetaan vuosittain lintumerkkejä sellaisten alueiden läheisyyteen, joissa tiedetään lintujen pesivän ja ruokailevan. Maaningalla käytettiin ensimmäistä kertaa Savon Voima Verkon jakelualueella merkkeinä lintuspiraaleita vuonna 2021 käyttöönotettuun vesistön ylittävään 110 kilovoltin sähkölinjaan.

Asennus on nopeaa ja merkkien vaikutus tehokasta

Maaningalla Voimatelin sähköverkkoasentajat Jari Rautiainen ja Kari Sikanen asensivat Metsäharjuntien läheisyydessä olevaan peltoaukean ylittävään 110 kilovoltin avolinjaan PVC-muoviset lintuspiraalit. Spiraalit kiepautettiin samalla osuudella myös Ahkiolahden ja Kiukoonniemen vesistönylityksiiin. Asennus tapahtui nopeasti vaunusta käsin, joka rullasi kevyesti ukkosjohtimen päällä. Asiakkaille asennuksesta ei aiheutunut katkoa, sillä kyseiselle linjalle on olemassa korvaava yhteys. Ennen töiden aloittamista tehtiin kytkennät, joilla saatiin linja jännitteettömäksi.

– Asennus vaatii toki hyvää kuntoa ja kykyä työskennellä korkealla. Spiraalit asennetaan yleensä ukkosjohdolle vaunusta, joka vedetään narun avulla korkeuksiin. Alhaalla oleva avustaa nostamalla jännevälille tarvittavat spiraalit ylös. Spiraalien asennusvälit mitataan peltoalueilla maahan ja vesistöylityksissä käytetään johtimen päällä kuljetettavaa mittaria, kertoo sähköverkkoasentaja Kari Sikanen asennuksen etenemisestä.

Peltoaukean ja vesistön ylle asennettiin reilun kahden kilometrin matkalle noin sata lintuspiraalia 20 metrin välein. Yleisesti ottaen merkkaus tuntuu vaikuttavan tehokkaasti.

– Varsinaista seurantadataa johtimiin törmäävistä siivekkäistä ei ole saatavilla, mutta asiakkaiden havaintojen mukaan lintukuolemat ovat vähentyneet niillä johto-osuuksilla, joihin lintumerkkejä on asennettu. Asiakkaille kiusallisia lyhyitä katkoja keväisin ja syksyisin on ainakin vähemmän näillä alueilla, kertoo sähkönlaatu- ja käyttöinsinööri Jarmo Mikkonen Savon Voima Verkolta.

Spiraalien asennus Savon Voima Verkon jakeluverkkoon oli sarjassaan ensimmäinen. Aiemmin on käytetty lintulappuja ja -palloja, jotka nekin ovat osoittaneet tehonsa jo laajasti. Nyt haluttiin käyttökokemuksia lintuspiraaleista.

– Lintuspiraali on siitä hyvä, että se on kestävä ja ei ole asennuslämpötilariippuvainen. Tutkimuksen mukaan lintuspiraaleiden teho on 62–88 prosenttia lintulajista riippuen verrattuna siihen, että spiraaleita ei käytetä, kertoo Sikanen.

Spiraaleissa värivaihtoehtoina ovat oranssi, keltainen, harmaa, punainen ja valkoinen. Tällä kertaa käytettiin oransseja spiraaleita, koska väri erottuu hyvin ja luo riittävän kontrastin Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa.

Asiakashavainnot merkkauskohteista edelleen tärkeässä roolissa

Kun lintumerkkauksia suunnitellaan sähköverkkoon, ovat asiakashavainnot paikoista, joissa pesii ja ruokailee lintuja edelleen meille tärkeä tiedonlähde.

– Suhtaudumme näihin ilmoituksiin aina myötämielisesti ja asennutamme merkkejä hyvin matalalla kynnyksellä. Jos tiedetään, että jossakin avolinjan lähellä on paljon linnustoa, linja merkataan. Jos kyseessä on vanha sähkölinja, joka uusitaan lähitulevaisuudessa, niin tällaiseen kohteeseen ei asenneta merkkejä. Merkkaus tehdään toki saneerauksen jälkeen, kertoo Mikkonen.

Ilmoituksiin reagoidaan nopeasti, sillä onhan vaikutus positiivinen niin luonnon, asiakkaan kuin verkkoyhtiönkin kannalta.

– Tähänkin kohteeseen saimme asiakkailta havaintoja, että alueella liikkuu paljon lintuja. Katkoja linnut ei tiettävästi täällä ole kuitenkaan aiheuttaneet. 110 kilovoltin johdon ollessa kyseessä, merkkaus ei aivan seuraavalla viikolla onnistu. Katkon saaminen suurjännitteiseen linjaan on vähän haasteellisempaa ja pyrimme tekemään muitakin töitä saman katkon aikana. Keskijännitteiseen 20 kilovoltin linjaan merkkaus onnistuu yleensä noin kuukauden varoajalla, Mikkonen vakuuttaa.

Ilmoita havainnosta!

Savon Voima Verkolle voit ilmoittaa havainnostasi osoitteeseen ymparisto@savonvoima.fi tai asiakaspalvelu@savonvoima.fi.

Lisätietoa:

Jarmo Mikkonen
Sähkönlaatu- ja käyttöinsinööri
jarmo.mikkonen(at)savonvoima.fi
P. 044 723 7475

Mitä uutta?

Sähköiset maksumuistutukset käyttöön laskutuksessa

Mikäli unohdat maksaa laskusi eräpäivään mennessä, saat maksumuistutuksen samassa sähköisessä kanavassa, johon olet alkuperäisen laskusi vastaanottanut. Sähköinen maksumuistutus on nopea sekä vaivaton tapa reagoida maksamattomaan laskuun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
17.4.2024

Etsimme Savon Voimalle tuotantopäällikköä

Tuotantopäällikkönä johdat kaukolämmön ja sähköntuotannon noin 70 ammattilaisen tuotantotiimiä ja vastaat tehokkaasta toiminnasta sekä tuotannon toimintavarmuudesta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
16.4.2024

Kevään sulamisvesitilanteen ennakoidaan olevan normaali – vesivoimalla keskeinen rooli tulvien hallinnassa

Menneen talven lumen määrä on ollut poikkeuksellisen suuri Savon Voiman alueella, mutta kevään edistymisen myötä on voitu ennakoida, että tulevalle keväälle ei ole luvassa lumien sulamisesta johtuvaa poikkeuksellista kevättulvaa.
Lue lisää

Ajankohtaista,
11.4.2024

Kari Anttonen aloittanut Savon Voiman kaukolämmön ja sähkötuotannon liiketoimintajohtajana

Huhtikuun alussa liiketoimintajohtajana aloittaneen Kari Anttosen mukaan asiakkaiden energiapalvelutarpeeseen vastaaminen ja hiilineutraalisuuden saavuttaminen ovat Savon Voiman tärkeimpiä tehtäviä.
Lue lisää

Ajankohtaista,
10.4.2024

Savon Voima Oyj:n yhtiökokoustiedote

Savon Voima Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 9.4.2024 Siilinjärvellä. Emoyhtiön ja konsernin tuloslaskelma ja tase edelliseltä tilikaudelta vahvistettiin yhtiökokouksessa.
Lue lisää

Ajankohtaista,
9.4.2024

Pieksämäki luistelee Savon Voiman jäähdyttämällä jäällä

Pieksämäen jäähalli käyttää toiminnassaan energiatehokasta tapaa tuottaa hallin jäähdytys ja lämmitys hyödyntämällä Savon Voiman kaukolämpöä sekä hankkimalla jäähdytykseen tarkoitetun lämpöpumppulaitteiston palveluna Savon Voimalta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
3.4.2024