Sähköinen asiointi

Muuttolintujen lentoreittejä turvattiin lintulapuilla Leppävirralla: ”Asukkaiden ja lintuharrastajien ilmoitukset riskipaikoista ovat suureksi avuksi”

Julkaistu 28.3.2022

Sähköverkon suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan ympäristövaikutuksia monipuolisesti. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä pyrimme ennaltaehkäisemään lintujen törmäyksiä sähköjohtoihin asentamalla huomiolappuja tai -palloja. Jakelualueemme asukkailta saamamme ilmoitukset riskikohteista ovat avainasemassa, kun sähköjohtojen lintumerkkauksia suunnitellaan. Merkkaamme riskikohteita sijainnista ja keliolosuhteista riippuen läpi vuoden. Tällä kertaa laputettiin Leppävirran Konnuslahdella Salmenrannantien varteen kymmenisen vuotta sitten rakennettu keskijännitejohto.

Eristämättömät keski- ja suurjännitejohdot sulautuvat maastoon ja taustaansa varsinkin ilmasta katsottaessa niin, että niiden havaitseminen ei ole helppoa linnuille. Salmenrannantien maalaismaisemassa peltoja halkova keskijännitejohto on tyypillinen esimerkki kohteesta, jossa lintulappujen tarve on suuri. Alueen asukkaat olivat osoittaneet huolensa, kun sähköjohtoon oli toistuvasti lentänyt joutsenia ja muitakin lintuja.

– Lintulappuja ja -palloja asennetaan paljon juuri peltoja ja vesistöjä ylittäviin sähköjohtoihin, koska nämä alueet ovat linnuille houkuttelevia pesimä-, ruokailu- ja levähdyspaikkoja. Työ ei ole turhaa, sillä vikapaikkalaskennan ja katkolokien perusteella asennusten jälkeen näissä myös lyhyet sähkökatkot ovat yleensä vähentyneet. Tarkkaan ei tietenkään aina pystytä selvittämään, mistä räpsyt johtuvat keskijänniteverkossa, mutta osa on lintujen aikaansaamia, kertoo sähkönlaatu- ja käyttöinsinööri Jarmo Mikkonen.

Lintulaput ja lintupallot ovat tehokas keino estää lintujen törmäämistä johtoihin. Eritoten 10 x 15 sentin kokoiset laput kiinnittävät tuulessa pyöriessään lintujen huomion. Kirkkaat värit toimivat hyvin, sillä linnuilla on hyvä värinäkö. Kontrasti on suuri ja värit erottuvat selvästi veden ja metsän väreistä. Lapuissa on kirkkaan värin lisäksi UV-säteilyä heijastavat fosforoidut pinnat, jotka näkyvät myös hämärällä.

– Meille on ollut suureksi avuksi asukkaiden ja lintuharrastajien lähettämät yleisövihjeet, ne otetaan kaikki aina vakavasti, kiittelee Mikkonen ja jatkaa, – tiedon saatuamme kohteet tutkitaan ja selvitetään parhaimmat toimintatavat. Nyt lähestytään merkkausten sesonkiaikaa, kun lintujen kevätmuutto on alkamaisillaan. Keskijännitteiseen ilmajohtoverkkoon merkkejä asennetaan taas viikoittain lukuisia kappaleita.

Salmenrannantien varteen Voimatelin sähköverkkoasentajat Toni Rissanen ja Marko Luotinen asensivat noin 70 lintulappua 5–10 metrin välein. Työ tehtiin jännitetyönä maasta käsin ja lappu loksahti näppärästi paikoilleen teleskooppivartisella pitkällä sauvalla.

– Asennus on suhteellisen helppoa ja nopeaa, kun sähköjäkään ei tarvitse katkaista merkkauksen ajaksi. Tähän kohteeseen meni aikaa noin pari tuntia. Joskus tuulisella säällä voi olla haasteita osua sauvalla oikeaan kohtaan, mutta nyt onneksi oli melko tyyni keli, luonnehti Toni Rissanen asennuksesta suoriutumista.

Vuoden 2021 aikana Savon Voima Verkko asennutti lintulappuja ja lintupalloja noin 500 kappaletta. Nyt 18 kunnan alueella yhteensä jo yli 4000 lintulappua ja -palloa suojaa lintujen lentoa.

Lisätietoa:

Jarmo Mikkonen
Sähkönlaatu- ja käyttöinsinööri
jarmo.mikkonen(at)savonvoima.fi
P. 044 723 7475

Mitä uutta?

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita.
Lue lisää

Ajankohtaista,
14.5.2025

Savon Voiman Kestävän kehityksen katsaus 2024 on julkaistu  

Savon Voima etenee voimalla kohti hiilineutraalia sähkön- ja lämmöntuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Olemme puhtaan siirtymän mahdollistaja samalla kun varmistamme alueemme häiriöttömän energiantuotannon ja -jakelun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
13.5.2025

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025