Sähköt pihalla – katso myös burgerpihvin grillausvinkki

Julkaistu 22.7.2020

Viisi vinkkiä turvalliseen sähkönkäyttöön ulkotiloissa.

Kesän tullessa kaikenlainen puuhailu on mukavampaa ulkosalla. Ruoka maistuu paremmalta ja ruoanlaittokin on herkkua aurinkoisella pihamaalla. Sähköisiä laitteita käytettäessä ja jatkojohtoja viritellessä on kuitenkin hyvä muistaa muutama turvallisuusvinkki.

  1. Käytäthän ulkotiloissa erityisesti ulkona käytettäväksi tarkoitettuja laitteita niiden käyttöohjeiden mukaisesti. Ulkona käytettävät laitteet on suojattu vedeltä ja laitteeseen on merkitty kotelointiluokan (IP-luokan) tunnus. IP 44-tunnuksella varustettu laite on jo roiskevedenpitävä.
  2. Lyhytaikaisesti voit käyttää kuivalla ja lämpimällä ilmalla myös muita laitteita, esim. normaalia pölynimuria auton siivoamiseen. Älä kuitenkaan jätä laitteita ulos sateeseen. Ulkokäyttöön tarkoitetut laitteetkin on hyvä säilyttää kuivissa tiloissa.
  3. Liitä ulkona olevat sähkölaitteet aina ulkopistorasiaan ja varmista vielä, että kyseinen pistorasia on suojattu sähkökeskuksella olevalla vikavirtasuojakytkimellä. Älä ota virtaa ulkotiloihin sisätiloissa olevista pistorasioista.
  4. Jos sähkökeskukselta ei vikavirtasuojausta löydy, kannattaa käyttää  jatkojohtoa, jossa on vikavirtasuoja tai liitä pistorasiaan erillinen siirrettävä vikavirtasuoja. Vikavirtasuojakytkimen tehtävänä on suojata sähkölaitteiden käyttäjää sähköiskuilta laitteiden mahdollisissa vikatilanteissa. Varsinkin ulkona olosuhteet sähkölaitteiden käytölle ovat normaalia vaarallisemmat, joten investointi vikavirtasuojaukseen on aina paikallaan.
  5. Jos tarvitset jatkojohtoa, varmista että jatkojohto on tarkoitettu ulkokäyttöön, eli se on suojattu kosteudelta samalla tavalla kuin ulkokäyttöön tarkoitetut sähkölaitteet. Kaapelin pitää olla ulkokäyttöön tarkoitettua yleensä kumieristeistä kaapelia ja jatkopistorasian koteloinnin eli IP-luokan tulee siis olla vähintään IP 44 tai IP 54.

Tavallisimmat ulkona käytettävien laitteiden kotelointiluokat:

IP-tunnus Selitys
IP 21 Tippuvedenpitävä
IP 23 tai IP 43 Sateenpitävä
IP 34 tai IP 44 Roiskevedenpitävä
IP 67  Vedenpitävä

                                                                     Lähde: Stek ja Tukes

Oletko miettinyt, kuinka saisit parhaat mahdolliset burgerpihvit grillattua?

Burgerpihveihin tarvitset naudanlihaa, jossa on riittävästi rasvaa. Rasvan määrä vaikuttaa makuun, mureuteen ja koostumukseen. Liian vähärasvaisesta lihasta tehdyistä jauhelihapihveistä tulee helposti liian kiinteitä, jopa sitkoisia.

Pyydä paikallista lihakauppiastasi jauhamaan naudan jauhelihaa, jossa on rasvaa n. 20 prosenttia. Jos jauhat jauhelihan itse, voit ostaa sitä varten rasvaista naudan etuselkää.

Jauheliha kannattaa maustaa simppelisti: naudanliha ei tarvitse muuta kuin suolaa ja reilusti myllystä rouhittua mustapippuria. Jauhelihaa tulee sekoittaa mahdollisimman vähän ja kevyesti, jotta sen rakenne ei sitkostu. Sopiva määrä suolaa on 15 g/lihakilo. Mustapippuria maun mukaan. Kun jauheliha on maustettu, taputellaan siitä pihvit käsin, tai ne voi muotoilla pihveiksi burgerpihvimuotilla. Sopivan kokoinen pihvi painaa 180–200 g/kpl. Kun olet muotoillut pihvit valmiiksi, niiden tulee olla huoneenlämmössä vähintään 30 minuuttia ennen grillaamista. Ohjesääntö on, että jääkaappikylmää lihaa ei saa koskaan kypsentää, koska kylmänä liha ei kypsy tasaisesti.

Kypsentäminen on simppeliä. Grilli kuumaksi, pihvien pintaan sipaisu öljyä.
(Jos haluat lisämakua, käytä maustettua öljyä, esim chili tai valkosipuli.)

Paistoaika pihveille:

Medium – 2 min / puoli
Kypsä – 4 min / puoli

Grilaamisen loppuvaiheessa
laita cheddarjuustosiivut pihvien päälle ja nosta pihvit yläritilälle, pienennä grillin lämpöä. Juusto saa sulaa hetken, ja sitten pihvit voikin jo nostaa burgerien väliin.

Muista valmistella
muut täytteet ensin, jotta pihvit eivät jäähdy!

Tässä vielä esimerkkitäytteet:
Briossisämpylä, chili-/kurkkumajoneesi, salaatinlehti, marinoitu punasipuli, maukas BBQ-kastike, pekonisiivut.

Nämä ohjeet tarjoaa Savo-Karjalan Liha Oy

Mitä uutta?

Väppi-palvelussa voi esiintyä hitautta

Teemme tietojärjestelmien päivityksiä keskiviikosta 20.9.2023 kello 15.00 alkaen ja muutostöiden on arvioitu olevan ohi torstaina 21.9.2023 iltapäivällä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Sähköverkon myrskyvaurioita korjattu pitkin päivää – tilanne palautuu normaaliksi iltaan mennessä

Aamupäivän aikana alkaneet voimakkaat puuskat kaatoivat puita linjoille pääasiassa Kuopion eteläpuoleisella alueella ja sähköt olivat poikki enimmillään 7400 käyttöpaikasta.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Nilsiän keskustassa

Torstaina 21.9.2023 kello 8.00-17.00 välisenä aikana on Nilsiän keskustassa Nilsiäntien länsipuolisella alueella kaukolämmön jakelukeskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Syysmyräkkä katkoo sähköjä Savon Voima Verkon jakelualueella

Lounaasta puhaltava sateinen syysmyrsky on rantautunut Savon Voima Verkon jakelualueelle katkoen sähköjä Kuopion eteläpuoleisella alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Suunnittele lisäeristäminen hyvin ja rakennuksen ehdoilla

Yläpohjan eristäminen on järkevä tapa pienentää energiakuluja. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Aina kannattaa tutustua oman rakennuksen toimintaan ja rakenteisiin kunnolla ja tehdä päätökset niiden mukaan.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
20.9.2023

Savon Voima Verkon jakelualueelle ennusteissa myrskyä – varaudumme viankorjaukseen

Ennusteen toteutuessa myrskytuulet aiheuttavat sähkökatkoja koko jakelualueella. Pyydämme asiakkaitamme varautumaan.
Lue lisää

Häiriöt,
19.9.2023