Sähköinen asiointi

Savon Voima mukana rahoittamassa Savonia AMK:n LENVA-tutkimushanketta

Julkaistu 23.10.2025

Savon Voima on mukana rahoittamassa Savonia AMK:n Varkauden energiatekniikan LENVA eli LämpöEnergia Varastoon -tutkimushanketta. Hankkeen tarkoituksena on tutkia lämmön eri varastointitekniikoita.

LENVA-hankkeen kautta tutkitaan ja kehitetään uusia tapoja varastoida lämpöenergiaa tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Lämmön varastointiteknologiat nähdään keskeisinä ratkaisuina tulevaisuuden energiantuotannon ja -käytön kannalta, sillä ne mahdollistavat energian hyödyntämisen silloin, kun sitä tarvitaan eniten, riippumatta tuotannon hetkellisestä kuormituksesta.

Hanke on saanut alkunsa aiemmasta Lämpökiertoon-hankkeesta, jonka tavoitteena oli edistää fossiilittomuutta ja hiilineutraaliutta sekä tutkia uusiutuvia energianlähteitä. LENVA-hanke syntyi jatkokehityksenä, kun varastoinnin merkitys nousi entistä tärkeämmäksi uusiutuvan energian epätasaisen saatavuuden vuoksi.

– Uusiutuvia energialähteitä ei ole aina tasaisesti saatavilla, joten lämmön varastoinnille on selvä tarve. Myös polttoon perustuvan energiantuotannon vähentäminen on tärkeä ajuri tutkimukselle, kertoo LENVA-hankkeen projektipäällikkö Maarit Janhunen.

Savon Voimalle hankkeen kautta saadut tulokset voivat tarjota arvokasta tietoa erityisesti kaukolämpöjärjestelmän kehittämisen ja energiatehokkuuden näkökulmista.

– Yhtiönä olemme kiinnostuneita löytämään ratkaisuja, jotka tukevat siirtymää kohti vähäpäästöisempää ja joustavampaa energiantuotantoa, kertoo Savon Voiman kehitysinsinööri Edvard Peltomaa.

Savon Voima on yksi tutkimushankkeen ohjausryhmään osallistuvista yrityksistä. LENVA-tutkimushanke on EU:n osarahoittama hanke, jota on rahoitettu JTF-rahastosta ja rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Savon liitto.

Pilotointi käynnissä Varkaudessa

LENVA-hanke toteutetaan vuosien 2025–2027 aikana, ja sen pilotointi tapahtuu Varkaudessa. Kampuksella on jo rakennettu maaperävarastointiin kaksi 125-metrin syvyistä kaksisuuntaista lämpökaivoa. Lisäksi alueella on oma tutkimushalli, jossa sijaitsevat muun muassa kupla-arinakattila ja rumpu-uuni, joilla tuotetaan lämpöä varastointikokeiden tarpeisiin.

Termokemiallisessa varastoinnissa tutkitaan natriumin ja kloorin alkuainepareihin perustuvia reaktioita, joissa lämpöä voidaan varastoida ja luovuttaa hallitusti. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus tutkia lämmön massavarastointia, esimerkiksi vuolukiven, hiekan tai teollisuuden rejektimateriaalien avulla. Tämä tutkimusosa-alue on tulossa uutena investointina kampuksen tutkimusympäristöön.

– Termokemiallinen varastointi sopii pidempiaikaiseen lämmön varastointiin, kun taas maaperään tai massaan varastointi ovat tehokkaita lyhytaikaisempaan käyttöön. Tarkoituksena on rakentaa siirrettäviä, merikonttiin asennettavia tutkimuslaitteistoja, jotka mahdollistavat kokeet myös eri ympäristöissä, Janhunen kertoo.

Lämmön varastointitutkimusta varten tarvittava lämpö tuotetaan tutkimushallissa olevalla kupla-petikattilalla, jossa tuotettua lämpöä on mahdollista siirtää mm. maanalaisiin lämpökaivoihin. Kattilalla voidaan lisäksi tutkia erilaisten biopolttoaineiden palamiskäyttäytymistä.

Yhteistyötä energiajärjestelmien kehittämiseksi

Savon Voima on ollut mukana hankkeen valmisteluvaiheesta lähtien, ja erityisesti maaperävarastointi sekä termokemialliset ratkaisut ovat herättäneet kiinnostusta.

– Meitä kiinnostaa, mitkä teknologiat voivat parantaa energiantuotannon tehokkuutta ja huoltovarmuutta. Lämmön varastoinnissa nähdään merkittävää potentiaalia tulevaisuuden kaukolämpöjärjestelmissä, Peltomaa kertoo.

Yhteistyö Savonian ja Savon Voiman välillä on osa laajempaa tavoitetta kehittää alueellista energiajärjestelmää ja edistää hiilineutraaliustavoitteita tutkimus- ja kehitystyön kautta. LENVA-tutkimushankkeella tuetaan energiatutkimuskeskuksen toimintaa ja laajennetaan pilot-kokoluokan testiympäristöä Varkauden kampuksella tehtyjen ja tulevien investointien myötä.

– On hienoa olla mukana tukemassa hanketta, joka yhdistää käytännönläheisen tutkimuksen ja tulevaisuuden energiaratkaisut. Lämmön varastoinnilla voi olla merkittävä rooli tulevaisuuden kaukolämpöjärjestelmissä, Peltomaa toteaa.

Tutkimushankkeessa mukana olevat TKI-asiantuntija Petteri Heino (vas.) sekä Tutkimusinsinööri Tuomas Siikanen (oik.) esittelevät termokemiallisen lämmönvarastoinnin tutkimuslaitteistoa. Kuvassa olevalla reaktorilla tutkitaan natriumin ja kloorin keskinäistä reaktiota turvallisesti.

Katse tulevaisuuteen

Hankkeessa on parhaillaan käynnissä investointikierros massavarastointitutkimukseen liittyen sekä laboratoriotutkimuksia natriumin, kloorin ja kalkin käyttömahdollisuuksista termokemiallisessa varastoinnissa.

– Tutkimuksen kautta voimme löytää uusia käyttömahdollisuuksia ja tehdä kannattavuuslaskelmia yritysten käyttöön. Tavoitteena on tutkia kustannuksia, tehoja ja potentiaalia todellisissa energiantuotannon olosuhteissa, Janhunen summaa.

Lisätietoja LENVA-hankkeesta:
https://www.savonia.fi/uutiset/varkaudessa-pilotoidaan-uusia-tapoja-varastoida-lampoa/

Lisätietoa:

Edvard Peltomaa
Savon Voima Oyj
Kehitysinsinööri, energiantuotanto
edvard.peltomaa@savonvoima.fi

Maarit Janhunen
Savonia-ammattikorkeakoulu
Projektipäällikkö, TK-toiminta, energiatekniikka
maarit.janhunen@savonia.fi

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.