Sähköinen asiointi

Savon Voima Oyj:n yhtiökokoustiedote 2026

Julkaistu 9.4.2026

Savon Voima Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 9.4.2026 Siilinjärvellä. Emoyhtiön ja konsernin tuloslaskelma ja tase edelliseltä tilikaudelta vahvistettiin yhtiökokouksessa. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa vuodelta 2025 osinkoa A-sarjan osakkeille 26,02 euroa/kappale eli yhteensä 15 001 414,68 euroa. Vastuuvapaus yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin tilikaudelta 2025.

Savon Voima Oyj:n hallituksen jäseniksi valittiin edelleen kauppatieteiden maisteri Juha Koukka Kuopiosta, diplomi-insinööri Jani Lösönen Kuopiosta, varatuomari Jari Kääriäinen Iisalmesta, kauppatieteiden maisteri, eMBA Tiina-Liisa Liukkonen Iisalmesta ja yrittäjä Jukka Laakkonen Kuopiosta.

Vuodesta 2012 Savon Voima Oyj:n hallituksen jäsenenä toiminut yhteiskuntatieteiden maisteri Ossi Martikainen ei ollut käytettävissä hallituksen jäseneksi uudelle toimikaudelle. Ossi Martikainen jatkaa kuitenkin Savon Energiaholding Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Mia Svensk.

Savon Voima Oyj on toimialueensa 20 kunnan omistuksessa olevan Savon Energiaholding Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Savon Voima -konsernin jakamat osinkotuotot menevät kokonaisuudessaan kunnille Savon Energiaholding Oy:n kautta.

Tuore vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2025 on julkaistu 2.4.2026 verkkosivuillamme.

Lisätietoa:

Juha Räsänen, toimitusjohtaja
Savon Voima Oyj
juha.rasanen(at)savonvoima.fi