Savon Voima Oyj:n yhtiökokoustiedote

Julkaistu 11.4.2023

Savon Voima Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 6.4.2023 Siilinjärvellä. Emoyhtiön ja konsernin tuloslaskelma ja tase edelliseltä tilikaudelta vahvistettiin yhtiökokouksessa.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa vuodelta 2022 osinkoa A- sarjan osakkeille 24,31 euroa/kappale eli yhteensä 14 015 541,50 euroa. Vastuuvapaus yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin tilikaudelta 2022.

Savon Voima Oyj:n hallituksen jäseniksi valittiin edelleen kauppatieteiden maisteri Juha Koukka Kuopiosta, yhteiskuntatieteiden maisteri Ossi Martikainen Lapinlahdelta sekä varatuomari Jari Kääriäinen Iisalmesta. Savon Voima -konsernihallituksen pitkäaikaiset jäsenet FM Vesa Lötjönen ja kauppaneuvos Tarja Tikkanen ilmoittivat viime vuoden loppupuolella, etteivät ole käytettävissä hallituksen jäseniksi kevään yhtiökokouksen jälkeen. Uusiksi jäseniksi valittiin kauppatieteiden maisteri, eMBA Tiina-Liisa Liukkonen Iisalmesta ja yrittäjä/AMK-insinööri Jukka Laakkonen Kuopiosta.

Tilintarkastajaksi valittiin jatkamaan tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Elina Laitinen.

Savon Voima Oyj on toimialueensa 20 kunnan omistuksessa olevan Savon Energiaholding Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Savon Voima -konsernin jakamat osinkotuotot menevät kokonaisuudessaan kunnille Savon Energiaholding Oy:n kautta.

Yhtiökokoustiedotteemme yhteydessä julkistamme myös vuoden 2022 vuosikatsauksen.

Lisätietoa:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
arto.sutinen@savonvoima.fi
P. 044 703 3130

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoen Sairaalapolun alueella

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoen Sairaalapolun alueella
Lue lisää

Häiriöt,
24.5.2023

Siilinjärven taajaman uusi 110 kilovoltin toimitusvarmuutta parantava sähköverkko otettiin käyttöön – suunnittelussa ja rakentamisessa huomioitu myös liito-oravat

Erityishuomiota vaati alueelle sijoittuva liito-oravien elinympäristö. Saneerauksen myötä voimajohto siirtyi osittain valtatien kanssa samaan infrakäytävään ja vanha johto purkautui pois asuinalueelta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Säävarma, Ympäristö,
23.5.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Jalkalantien ympäristössä Suonenjoella

Keskiviikkona 24.5.2023 kello 8.00-16.00 välisenä aikana on Suonenjoella Jalkalantien ympäristössä kaukolämpöverkon saneerauksesta johtuva lämmönjakelun keskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2023

Energiansäästöön uusi palvelusivusto – Savon Voima avaa voimapiste.fi -sivuston

Savon Voima avaa 22.5. voimapiste.fi -sivuston, josta Savon Voima Verkon alueella asuvat pääsevät tarkastelemaan energiankulutustietojaan entistä reaaliaikaisemmin. Palvelun tarjoaman rajapinnan avulla voi seurata omaa energiankulutusta ja löytää tapoja energiansäästöön.
Lue lisää

Ajankohtaista, Energiaa säästämässä,
22.5.2023

Keskiviikkona 17.5.2023 puhelinpalvelumme on auki kello 16.00 saakka

Helatorstain aattona puhelinpalvelumme on avoinna kello 8.00-16.00 välisen ajan.Tiesithän, että lasku- ja sopimustiedot sekä energiankäyttötiedot löydät Väppi-palvelustamme.Perjantaina 19.5.2023 palvelemme normaalisti kello 8.00-17.00
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
16.5.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Keskiviikkona 17.5.2023 kello 7.30–13.00 on kaukolämpöverkoston rakennustöistä johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa.
Lue lisää

Häiriöt,
16.5.2023