Sähköinen asiointi

Savon Voima Oyj:n yhtiökokoustiedote

Julkaistu 7.4.2020

Savon Voima Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 9.4.2020 Siilinjärvellä. Emoyhtiön ja konsernin tuloslaskelma ja tase edelliseltä tilikaudelta vahvistettiin yhtiökokouksessa.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa vuodelta 2019 osinkoa A- ja K-sarjan osakkeille 16,50 euroa/kappale eli yhteensä 9 512 811,00 euroa. Vastuuvapaus yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin tilikaudelta 2019.

Savon Voima Oyj:n hallituksen jäseniksi valittiin edelleen kauppatieteiden maisteri Juha Koukka Kuopiosta, filosofian maisteri Vesa Lötjönen Siilinjärveltä, yhteiskuntatieteiden maisteri Ossi Martikainen Lapinlahdelta sekä varatuomari Tarja Tikkanen Kuopiosta. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin varatuomari Jari Kääriäinen Iisalmesta.

Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Juha Koukka ja varapuheenjohtajaksi Vesa Lötjönen. Tilintarkastajaksi valittiin jatkamaan tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Elina Laitinen.

Savon Voima Oyj on toimialueensa 20 kunnan omistuksessa olevan Savon Energiaholding Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Savon Voima -konsernin jakamat osinkotuotot menevät kokonaisuudessaan kunnille Savon Energiaholding Oy:n kautta.

– Osingot omistajakunnille tulevat tässä tilanteessa tarpeeseen. Yhtiön hallitus päätti pienentää ennakoitua osinkoesitystään koronaviruksen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi, kertoo hallituksen puheenjohtaja Juha Koukka.

Yhtiökokoustiedotteemme yhteydessä julkistamme myös vuoden 2019 vuosikatsauksen, johon voit tutustua alla olevasta linkistä.

Lisätietoa:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Oyj
arto.sutinen@savonvoima.fi
P. 044 703 3130

Lataa vuosikatsaus:

VUOSIKATSAUS 2019 (PDF)

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa. Keskeytys koskee kiinteistöjä Kivirannantien ja Haukisaarentien alueilla. Keskeytysalueen kiinteistöihin on lähetetty keskeytysviestit. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 22.5.2025 kello 8–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä.
Lue lisää

Häiriöt,
21.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Tiistaina 20.5.2025 kello 6.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella.
Lue lisää

Häiriöt,
15.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025