Sähköinen asiointi

Savon Voima pilotoi tekoälyyn pohjautuvaa ajo-optimointijärjestelmää Kiltuan vesivoimalaitoksella – voi näkyä Laakajärven ja Kiltuanjärven pinnankorkeuden vaihteluina

Julkaistu 14.12.2021

Savon Voima pilotoi joulukuun aikana tekoälyyn pohjautuvaa ajo-optimointijärjestelmää Kiltuan vesivoimalaitoksella. Järjestelmä ennustaa Kiltuan vesivoimalaitoksen yläpuoliseen vesistöön tulevia valumia ja tätä kautta ennakoi tuotantoon käytettävissä olevaa vesimäärää. Lisäksi järjestelmä tekee ennustetta sähkömarkkinoista. Yhdistämällä sähkömarkkinan ja tuotantoon käytettävissä olevan vesimäärän ennusteen, järjestelmä muodostaa optimaalista ajosuunnitelmaa, jonka perusteella Kiltuan tuotantoa tarjotaan sähkömarkkinoille. Järjestelmän avulla pyritään esimerkiksi ajoittamaan laitoksen sähköntuotantoa ajankohdalle, jolloin sähköntarve on sähkömarkkinoilla merkittävin.

– Kokemukset järjestelmän toiminnasta ovat hyvät, mutta järjestelmä on osaltamme pilotointi- ja kehitysvaiheessa. Järjestelmän ajosuunnitelman muodostumisperiaatteissa on eroja nykyiseen tuotannonsuunnittelumme tekemään ajosuunnitteluun ja tästä voi seurata voimakkaampia pinnanvaihteluita laitoksen yläpuolisen Laakajärven ja alapuolisen Kiltuanjärven pinnankorkeudessa aiempiin vuosiin verrattuna. Lähtökohtana tuotannon suunnittelussa ovat kuitenkin vesistöjen säännöstelyrajojen noudattaminen sekä vesivoimalaitoksen ajojen ympäristövaikutusten minimointi, kertoo vesivoiman käyttöpäällikkö Pasi Räsänen.

Pilotoinnista saatavien käyttökokemusten perusteella tehdään päätöksiä järjestelmän käytön jatkosta ja mahdollisesta laajennuksesta myös Savon Voiman muille vesivoimalaitoksille. Tekoälyratkaisut tulevat yleistymään energiantuotannon tuotannonsuunnittelua tukevina ratkaisuina ja käynnissä oleva pilotti on merkittävä kehityshanke Savon Voiman vesivoimalaitosten tuotannon optimoinnin kehityksessä.

Lisätietoa:

Pasi Räsänen
Käyttöpäällikkö, vesivoima
p. 044 723 7182
pasi.rasanen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita.
Lue lisää

Ajankohtaista,
14.5.2025

Savon Voiman Kestävän kehityksen katsaus 2024 on julkaistu  

Savon Voima etenee voimalla kohti hiilineutraalia sähkön- ja lämmöntuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Olemme puhtaan siirtymän mahdollistaja samalla kun varmistamme alueemme häiriöttömän energiantuotannon ja -jakelun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
13.5.2025

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025