Savon Voima testasi sataprosenttisesti biopolttoainepohjaista lämmön ja sähkön yhteistuotantoa

Julkaistu 24.6.2019

Savon Voiman kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto Iisalmessa ja Pieksämäellä pohjautuu täysin kotimaisiin polttoaineisiin. Turpeen osuus kaukolämmön ja sähkön yhteistuotannosta oli vuonna 2018 noin 60 prosenttia. Savon Voima testasi yhteistuotantoa 100 prosentin biopolttoaineosuudella toukokuussa 2019.

Kokeen tarkoituksena oli selvittää sekä polttoainelogistiikan että polttotekniikan soveltuvuutta biopolttoaineosuuden kasvattamiseen tulevaisuudessa. Savon Voima varautuu näin uudessa hallitusohjelmassa linjattuun turpeen energiakäytön puolittamiseen.

Savon Voiman alun perin turpeen energiahyödyntämiseen hankitut voimalaitokset Iisalmessa ja Pieksämäellä siirtyivät käyttämään testausmielessä 100 prosenttisesti biopolttoaineita toukokuussa 2019 noin kolmen viikon ajaksi. Testi suoritettiin nyt ensimmäisen kerran. Testin aikana todettiin muun muassa biopolttoaineiden toimitusketjujen luotettavuuden merkitys, joka joutuikin koetukselle jo heti kokeen alkupuolella ilmenneiden puupolttoaineiden saatavuushaasteiden vuoksi. Polttoteknisesti koe onnistui odotusten mukaisesti, ja toi esille myös jatkokehitystarpeita.

– Sähkön ja kaukolämmön yhteistuotannon käynnistyessä kesän jälkeen on polttoainepohjana jälleen turpeen ja biopolttoaineiden seos. Tasalaatuinen ja toimitusvarma toimialueelta saatava turve on merkittävässä roolissa myös lähivuosina. Turpeen polton kustannusten mahdollisesti kasvaessa sekä biopolttoaineiden markkinoiden kehittyessä Savon Voimalla on nyt entistä parempi tietotaito siirtyä käyttämään aiempaa suurempia biopolttoaineosuuksia sähkön- ja lämmön yhteistuotannossa, kertoo liiketoimintajohtaja Juha Räsänen.

Savon Voiman 20 kaukolämpöverkostosta osa hyödyntää jo tänä päivänä 100 prosenttisesti biopohjaisia tai hukkalämpöihin perustuvia energialähteitä.

Lisätietoa:

Juha Räsänen
Liiketoimintajohtaja
juhap.rasanen(at)savonvoima.fi
P. 040 746 1220

Mitä uutta?

Väppi-palvelussa voi esiintyä hitautta

Teemme tietojärjestelmien päivityksiä keskiviikosta 20.9.2023 kello 15.00 alkaen ja muutostöiden on arvioitu olevan ohi torstaina 21.9.2023 iltapäivällä.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Sähköverkon myrskyvaurioita korjattu pitkin päivää – tilanne palautuu normaaliksi iltaan mennessä

Aamupäivän aikana alkaneet voimakkaat puuskat kaatoivat puita linjoille pääasiassa Kuopion eteläpuoleisella alueella ja sähköt olivat poikki enimmillään 7400 käyttöpaikasta.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Kaukolämmön jakelukeskeytys Nilsiän keskustassa

Torstaina 21.9.2023 kello 8.00-17.00 välisenä aikana on Nilsiän keskustassa Nilsiäntien länsipuolisella alueella kaukolämmön jakelukeskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Syysmyräkkä katkoo sähköjä Savon Voima Verkon jakelualueella

Lounaasta puhaltava sateinen syysmyrsky on rantautunut Savon Voima Verkon jakelualueelle katkoen sähköjä Kuopion eteläpuoleisella alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
20.9.2023

Suunnittele lisäeristäminen hyvin ja rakennuksen ehdoilla

Yläpohjan eristäminen on järkevä tapa pienentää energiakuluja. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Aina kannattaa tutustua oman rakennuksen toimintaan ja rakenteisiin kunnolla ja tehdä päätökset niiden mukaan.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
20.9.2023

Savon Voima Verkon jakelualueelle ennusteissa myrskyä – varaudumme viankorjaukseen

Ennusteen toteutuessa myrskytuulet aiheuttavat sähkökatkoja koko jakelualueella. Pyydämme asiakkaitamme varautumaan.
Lue lisää

Häiriöt,
19.9.2023