Savon Voima tukee United Northern Skaters ry:tä

Julkaistu 11.9.2023

Savon Voima on sopinut yhteistyösopimuksen luisteluseura United Northern Skaters ry:n kanssa tulevalla sopimuskaudella. Savon Voima on mukana tukemassa UNS ry:n Pieksämäen, Leppävirran, Suonenjoen, Kiuruveden, Keiteleen sekä Vieremän kuntien alueilla pidettäviä taitoluisteluharjoituksia sekä -tapahtumia.

– On todella hienoa saada Savon Voima osaksi meidän sponsorikumppaneita. Saatu tuki auttaa monia nuoria luistelijanalkuja pääsemään kiinni uuteen harrastukseen, UNS ry:n Tarja Kunnas kiittää.

– Me Savon Voimalla olemme iloisia voidessamme auttaa lapsia ja nuoria tutustumaan uusien liikuntamuotojen pariin. Lisäksi taitoluistelu on oivallinen lisä tukemiimme jääurheilulajeihin ja näin laajasti toimivan seuran kautta voimme olla mukana tukemassa nuorten harrastamista kattavasti Savon Voiman toimialueen kunnissa, Savon Voiman markkinointipäällikkö Panu Kantosalo summaa.

Lue lisää: https://uns.sporttisaitti.com/

Mitä uutta?

Savon Voima Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2023: Toimintaympäristön heikentyneet näkymät haastavat kannattavuutta 

Konsernin liikevaihto oli 147,7 miljoonaa euroa ja pieneni edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 0,5 %.  Konsernin liikevoitto oli 33,9 miljoonaa euroa ja kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 2,7 %.  
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.9.2023

Iisalmen voimalaitoksella käyttöönotetaan uudet polttoaineenkäsittely- ja näytteenottolaitokset

Savon Voiman Iisalmen Parkatin voimalaitoksella tehdyt mittavat investoinnit kiinteän polttoaineenkäsittelyyn ja -näytteenottoon liittyen ovat edenneet käyttöönottovaiheeseen.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
28.9.2023

Suunnittele lisäeristäminen hyvin ja rakennuksen ehdoilla

Yläpohjan eristäminen on järkevä tapa pienentää energiakuluja. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Aina kannattaa tutustua oman rakennuksen toimintaan ja rakenteisiin kunnolla ja tehdä päätökset niiden mukaan.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
20.9.2023

Sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle

Savon Voiman sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle. Rakentamisen yhteydessä sähköä ohjataan varasyöttöjen varaan, mikä lisää sähkökatkoherkkyyttä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
19.9.2023

Sonkajärvellä pilotoidaan sähköverkon kuntotarkastusta dronella

Savon Voima Verkko Oy sekä Insplan Oy pilotoivat dronella tehtävää keskijänniteverkon kuntotarkastusta
Lue lisää

Ajankohtaista,
15.9.2023

Väppi-sovellusta kehitetään asiakasnäkökulmasta

Savon Voiman, Väreen sekä Kuopion Energian yhdessä asiakkailleen tarjoama Väppi-energiasovellus on jatkuvasti kehittyvä asiakasrajapinta.
Lue lisää

Blogi, Kaukolämpö, Sähkö,
15.9.2023