Sähköinen asiointi

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Julkaistu 14.5.2025

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita. Business Finlandin Co-Innovation rahoituksella tuetun hankkeen tavoitteena on kehittää ratkaisuja sähköautojen yleistymisestä johtuviin käytännön haasteisiin, kuten latauksesta aiheutuvaan sähköverkoston kuormitukseen ja sähkön laatuun – ja samalla tunnistaa uusia mahdollisuuksia energiajärjestelmän joustavuuden ja kestävyyden parantamiseksi.

Savon Voima Verkko on mukana hankkeessa tutkimuksen yhteistyötahona ja osarahoittajana suoraan sekä Sähkötutkimuspooli ry:n kautta. Hankkeen kautta saamme tärkeää tietoa sähköautojen latauksen vaikutuksista sähköverkon kapasiteettiin ja sähkön laatuun, mikä tukee verkon kehittämistä ja teknisten vaatimusten tarkentamista. Osana hanketta voidaan toteuttaa myös teknologian kokeiluja ja mittauksia Savon Voiman verkossa. Hankkeessa tullaan selvittämään myös alueellista sähköautojen liikennevirtojen kehitystä, joka on hyödyllistä tietoa sähköverkkojen kehittämiselle.

Hankkeen tutkimusosapuolina toimivat Tampereen yliopisto, LUT-yliopisto ja VTT. Teollisia ja teknologisia kumppaneita ovat mm. Kempower, Tietoevry, AGCO Power, Merus Power ja useat energia- ja ICT-alan yritykset. Mukana on Savon Voima Verkon lisäksi myös useita muita sähköverkkoyhtiöitä, kuten Fingrid, Elenia, Järvi-Suomen Energia ja Tampereen Energia.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin neljä miljoonaa euroa ja sen tavoitteena on kehittää ratkaisuja, jotka tukevat sähköautojen laajamittaista käyttöönottoa ja mahdollistavat uusia palveluita sähkömarkkinoille.

Lisätietoa SECHA-hankkeesta löytyy Tampereen yliopiston verkkosivuilta: SECHA-hanke – tuni.fi

Lisätietoa:

Sami Viiliäinen, kehityspäällikkö
Savon Voima Verkko Oy
sami.viiliainen(at)savonvoima.fi

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.