Sähköinen asiointi

Savon Voiman toimialueella kaukolämpöä tuotettiin viime vuonna Suomen keskiarvoa vähemmillä päästöillä

Julkaistu 2.2.2024

Vuonna 2023 Savon Voiman kaukolämmön ominaispäästökerroin, eli päästöjen määrä suhteessa myytyyn energiayksikköön oli 74 gCO2/kWh. Koko Suomen kaukolämmön tuotannon ominaispäästökerroin vuonna 2023 oli 83 gCO2/kWh. Niin Savon Voiman kuin koko Suomen kaukolämmön päästöt ovat vähentyneet voimakkaasti viime vuodet. Vuonna 2022 Savon Voiman ominaispäästökerroin oli 83 gCO2/kWh, kun taas vuonna 2018 vastaava luku oli vielä 170 gCO2/kWh.

”Kaukolämpö on aidosti ympäristöystävällinen lämmitysmuoto, minkä pitkän aikavälin trendi todistaa. Kaukolämmön lähteet ovat myös kehittyneet vuosien aikana ja lähes 22 prosenttia toimittamastamme lämmöstä tulee hukkalämmöstä. Kehitämme kaukolämpöä siis jatkuvasti ympäristöystävällisemmäksi ilman, että asiakkaan tarvitsee investoida uuteen. Kaukolämpö on yhä Suomen suosituin lämmitysmuoto, ja päästöjen vähentymisen ja eri lämmönlähteiden monipuolistumisen kautta uskon, että sen suosio myös pysyy”, sanoo Savon Voiman kaukolämmön ja sähkötuotannon liiketoimintajohtajan sijainen Kari Anttonen.

Lähes 98 prosenttia lämmöstä tuotetaan paikallisilla lämmönlähteillä

Savon Voima toimitti kaukolämpöä ja höyryä vuonna 2023 1 147 gigawattituntia (2022: 1 136 GWh). Alkuvuosi oli keskimääräistä lämpimämpi, mutta normaalia kylmemmän loppuvuoden seurauksena kaukolämmön ja höyryn myynti toteutui lähes keskivertovuoden suuruisena.

Kaukolämpöä tuotettiin viime vuonna lähes 98 prosenttisesti kotimaisilla ja paikallisilla lämmönlähteillä. Venäjän sotatoimien vaikutukset näkyivät yhä toiminnassamme ja turvetta käytettiin huoltovarmuussyistä suunniteltua enemmän osuuden ollessa lämmönlähteistä 22 prosenttia. Haastavasta vuodesta huolimatta suunnitelmiemme mukaan turpeen käyttö loppuu tuotannossamme vuoteen 2027 mennessä.

Kaukolämmön tuotannon päästöjen vähentyminen vaatii jatkuvia investointeja. Vuonna 2023 merkittäviä investointeja tehtiin muun muassa Iisalmen voimalaitoksella, johon saatiin uusi polttoaineen vastaanottoasema ja näytteenottorobotti. Joensuun voimalaitokselle sen sijaan valmistui puupolttoaineen varasto- ja käsittelykenttä edesauttamaan turpeen korvaamista puupolttoaineella. Veimme eteenpäin kaukolämmön tuotannon sähköistämistä ottamalla käyttöön Joensuun voimalaitoksella sähkökattilan kaukolämmön tuotantoon ja jatkoimme suunnittelua investoitavasta lämpöpumpusta Joensuun kaukolämmön tuotantoon.

Olemme yksi Suomen suurimmista kaukolämmön tuottajista. Tarjoamme lämpöä 21 kaukolämpöverkossa, 13 kunnan alueella. Kaukolämpöverkkoa meillä on noin 627 kilometriä.

Lisätietoja:
Kari Anttonen
Savon Voima, liiketoimintajohtajan sijainen, kaukolämpö ja sähköntuotanto
kari.anttonen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Tiistaina 20.5.2025 kello 6.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella. Keskeytys koskee käyttöpaikkoja seuraavilla alueilla: Aapispolku, Asemakatu, Auratie, Jalkalantie, Kahvimyllynranta, Kekkerikuja, Kirkkokatu, Kuskipolku, Kuparipannunkatu, Laiduntie, Opintie, Päivölänkatu, Peltotie, Piennartie, Pihlajakatu, Savonkatu, Siioninsillankatu, Tiedonkaari ja Tietoniekantie.
Lue lisää

Häiriöt,
15.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita.
Lue lisää

Ajankohtaista,
14.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Kiuruvedellä

Maanantaina 19.5.2025 kello 8.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Kiuruvedellä. Keskeytys koskee kiinteistöjä Ambrontien ja Museokadun alueilla. Keskeytysalueen kiinteistöihin on lähetetty keskeytysviestit. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
14.5.2025

Savon Voiman Kestävän kehityksen katsaus 2024 on julkaistu  

Savon Voima etenee voimalla kohti hiilineutraalia sähkön- ja lämmöntuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Olemme puhtaan siirtymän mahdollistaja samalla kun varmistamme alueemme häiriöttömän energiantuotannon ja -jakelun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
13.5.2025