Syysmyräkkä katkoo sähköjä Savon Voima Verkon jakelualueella

Julkaistu 20.9.2023

Lounaasta puhaltava sateinen syysmyrsky on rantautunut Savon Voima Verkon jakelualueelle katkoen sähköjä erityisesti Kuopion eteläpuoleisella alueella.

Lounaasta puhaltava sateinen syysmyrsky on rantautunut Savon Voima Verkon jakelualueelle katkoen sähköjä Kuopion eteläpuoleisella alueella. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä myrsky antoi jo esimakua Kuopion pohjoispuolella, kun puuskatuulet katkoivat sähköjä noin kello 1.00 alkaen.

Tällä hetkellä kello 9.00 sähköttömiä käyttöpaikkoja on runsaat 6000 ja tilanteen ennustetaan heikentyvän päivän edetessä – kuitenkin niin, että pahin myräkkä olisi ohi klo 16.00 mennessä. Asentajat ovat olleet töissä läpi yön ja resursseja on varattu koko jakelualueelle, jotta viat saadaan korjattua mahdollisimman pian. Työturvallisuudesta ei kuitenkaan tingitä, vaan täydellä teholla viankorjaus saadaan käyntiin, kun säätilanne on rauhoittunut ja työnteko on turvallista.

Viat ovat pääosin sähkölinjoille kaatuneiden puiden aiheuttamia. Tällaiseen vuodenaikaan, kun puissa on vielä lehvästön vuoksi paljon tuulipinta-alaa ja maa ei ole jäässä, puut ovat erityisen herkkiä kaatumaan. Tällöin jo 14 m/s tuuli riittää aiheuttamaan sähkökatkoja.

Asiakaspalvelumme on tilanteen vuoksi kuormittunut, joten pyydämme asiakkaitamme kiireettömissä asioissa olemaan yhteydessä sähköpostitse tai siirtämään asiointiaan myöhemmäksi, kunnes tilanne on normalisoitunut.

Lue lisää: Näin varaudut sähkökatkoon ja toimit häiriötilanteessa

Huom!

Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa olevan tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai Väppi-mobiilisovelluksen avulla.

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä niitä saa ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalveluun.

Lue lisää: Hengenvaarallinen nollavika – näin tunnistat sen

Mitä uutta?

Säävarmaa sähköverkkoa valmistui Karttulan ja Pihkainmäen alueelle

Verkkoa on muutettu säävarmaksi verkostostrategian mukaisesti. Vanhaa verkkoa on kaapeloitu ja ilmajohdot on rakennettu teiden varsille.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
6.5.2024

Keskeytys lämmönjakelussa Kiuruvedellä

Maanantaina 6.5.2024 klo 9–16 on kaukolämpöverkoston vaurion korjauksesta johtuva keskeytys lämmönjakelussa Kiuruvedellä Asematien alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
3.5.2024

Lapinlahden Hyvä Eväs pitää grillin kuumana läpi kesän

Lapinlahdella 5-tien varressa maamerkiksi muodostunut grilli Hyvä Eväs on toiminut Salonsalmen levähdysalueella vuodesta 2005 saakka.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Sähkö,
1.5.2024

Tule vaikuttamaan tulevaisuuden sähköverkon kehittämiseen – anna palautetta kehittämissuunnitelmaan

Avasimme sivuston, jonka kautta asiakkaat pääsevät tutustumaan sähköverkon kehityssuunnitelmaan. Tule mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden verkon kehittämiseen ja anna palautetta 2.6.2024 mennessä!
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
30.4.2024

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun ja helatorstain aikaan

Savon Voiman ja Kuopion Energian yhteinen asiakaspalvelupiste on suljettuna 9.–10.5. Myös puhelinpalvelussa on poikkeusaikataulu.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
30.4.2024

Vesannolla suoritetaan verkon tarkastusta dronella

Savon Voima Verkko Oy sekä Insplan Oy pilotoivat dronella tehtävää akustista verkon tarkastusta Vesannolla.
Lue lisää

Ajankohtaista,
29.4.2024