Hillan kesä täyttyi vaihtelevista tehtävistä ja avuliaista työkavereista

Hilla opiskelee LUT-yliopistossa energiatekniikkaa kolmatta vuotta. Hilla oli kesällä 2024 asiantuntijaharjoittelussa Savon Voiman Energiantuotanto-liiketoiminnan kunnossapitotiimissä ja teki syksyn aikana kandityönsä Savon Voimalle aiheena vedenlaadun hallinta kaukolämpöverkoissa.

Harjoittelun aikana Hillan tehtävät sisälsivät monipuolisesti kaikenlaista. Hilla pääsi päivittämään laitetietoja kunnossapitojärjestelmään esimerkiksi uusien lämpöpumppulaitosten osalta. Hillan tehtäviin kuului kiertämistä toiminta-alueen laitoksissa yhdessä kunnossapitopäällikön kanssa sekä itsenäisesti esimerkiksi keräten samalla lämpöpumppujen kylmäainetietoja ympäristötiimille tai testaillen akustisen kameran käyttöä paineilmavuotojen etsinnässä.

Hilla on päässyt harjoittelun aikana tutustumaan lukuisiin energia-alan ammattilaisiin tehdessään yhteistyötä tuotantoalueiden ja toisten tiimien henkilöstön kanssa esimerkiksi haastatellessaan henkilöstöä kandityötään varten ja osallistuen Joensuun ennakkohuoltosuunnitelman päivitykseen.

Parasta harjoittelussa Savon Voimalla on Hillan mielestä ollut monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät, joissa on päässyt käymään kentällä toimistotyöskentelyn vastapainoksi. Kiitosta saavat myös kivat ja avuliaat työkaverit, joilta on aina saanut apua, kun on tarvinnut. Kaikki ovat ottaneet harjoittelijan innolla vastaan ja selittäneet toimintoja selkeästi ja ymmärrettävästi.

”Työelämässä on päässyt yhdistämään koulussa opittua teoriaa käytäntöön ja nähnyt, miten energiayhtiö toimii käytännössä, ja mitä eri tehtäviä energia-alalla on. Harjoittelussa on myös oppinut ja päässyt näkemään asioita, joita koulussa ei ole erikseen opetettu, kuten esimerkiksi kaukolämmön vedenkäsittelyä ja vierailua voimalaitoksissa”, Hilla kertoo.

Hilla suosittelee hakemista Savon Voiman kesätyöpaikkoihin kenelle tahansa, ketä ala kiinnostaa. Savon Voimalta löytyy monia erilaisia kesätyömahdollisuuksia eri koulutustaustoista tuleville, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin!

Mitä uutta?

Savon Voima mukaan uuteen aurinkovoimayhtiöön – yritys aikoo rakentaa Suomeen kymmeniä uusia aurinkopuistoja 

Neljän suomalaisen energiayhtiön perustama uusi aurinkovoimayhtiö Suomen Aurinkovoima Oy on aloittanut toimintansa. Yhtiö vastaa Suomen kasvavaan uusiutuvan energian tarpeeseen rakentamalla merkittävästi lisää aurinkovoimaa vuoteen 2030 mennessä.
Lue lisää

Ajankohtaista,
5.2.2025

SiiPe liikuttaa nuoria

Savon Voiman ja SiiPen yhteistyön myötä SiiPe on toteuttanut mm. pesiskouluja ja tarjonnut savolaisille nuorille lukuisia mahdollisuuksia tutustua pesäpallon saloihin. Savon Voima on Siilinjärveläisen pesäpalloseura SiiPe yksi pääyhteistyökumppaneista kausina 2024 ja 2025. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
5.2.2025

Savon Voima Verkko on ottanut käyttöön asiakasviestit huoltoraivauksista

Savon Voima Verkko on ottanut käyttöön automaattiset asiakasviestit, jotka tiedottavat asiakkaitamme heidän alueellaan tehtävistä sähköverkon huoltoraivauksista. Tieto alueella suoritettavasta raivauksesta lähetetään asiakkaille sähköpostilla sekä tekstiviestillä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
3.2.2025