Sähköinen asiointi

Vaikuta siihen, miten sähköverkkomme kehittyy –kehittämissuunnitelma on nyt avoin palautteelle

Julkaistu 29.4.2026

Verkkoyhtiöt toimittavat Energiavirastolle kahden vuoden välein jakeluverkon kehittämissuunnitelman, ja tänä vuonna päivitystyöhön liitetään aiempaa laajempi asiakaskuuleminen, jotta verkkoa voidaan kehittää pitkäjänteisesti käyttäjien tarpeita vastaavalla tavalla. Verkkoa on kehitetty pitkäjänteisesti ja investointien painopiste on siirtynyt entistä selkeämmin haja-asutusalueille, joissa kustannustehokkaita ratkaisuja haetaan esimerkiksi verkon rakenteita kehittämällä, kohdentamalla kunnossapitoa ja lisäämällä automaatiota.

Sähköverkon kehittämissuunnitelmassa otetaan kantaa toimintaympäristön muutoksiin pitkällä aikavälillä. Puhdas siirtymä ja yhteiskunnan sähköistyminen etenevät voimakkaasti: Teollisuus, liikenne ja lämmitys sähköistyvät yhä enemmän, ja samalla uusiutuvan tuotannon määrä kasvaa. Sähköverkko toimii tässä muutoksessa alustana ja rakentajana – se yhdistää tuotannon, kulutuksen ja varastoinnin samaan kokonaisuuteen, ja pitää järjestelmän tasapainossa myös silloin, kun tuotanto vaihtelee sään mukaan.

Sähköverkon kehittämissuunnitelman keskiössä ovat toimitusvarmuuden kehittäminen kustannustehokkaasti, siirtokapasiteetin ja huoltovarmuuden kehittäminen sekä uuden kulutuksen ja tuotannon liittämisen mahdollistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että varaudumme esimerkiksi aurinkovoiman ja muiden hajautettujen tuotantomuotojen kasvuun sekä yhteiskunnan sähköistymisen lisäämään kuormitukseen.

Älykäs mittaus, verkostoautomaatio ja tilannekuvan parantaminen ovat puhtaan siirtymän edellytyksiä: ne auttavat havaitsemaan viat nopeasti, ohjaamaan verkkoa kuormitustilanteissa ja hyödyntämään joustoa sekä varastointia verkon vahvistamisen rinnalla. Laajojen investointihankkeiden lisäksi parannamme toimitusvarmuutta muun muassa automaatiota lisäämällä sekä kunnossapitoon ja raivaukseen perustuvilla toimenpiteillä. Arvioimme samalla, miten tulevaisuudessa esimerkiksi joustopalvelut, kulutuksen ajoitus ja paikalliset sähkövarastot voisivat täydentää perinteisiä verkkoratkaisuja ja tukea kustannustehokkaasti siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.

Lisäksi tarkastelemme verkon kehittämistä alueellisesti, jotta ratkaisut vastaavat eri alueiden tarpeisiin – kasvavilla alueilla korostuvat kapasiteetti ja liityntämahdollisuudet, kun taas harvemmin asutuilla alueilla painottuvat toimitusvarmuus ja kustannustehokkaat toteutustavat.

Anna meille palautetta!

Avasimme sivuston, jonka kautta asiakkaamme pääsevät tutustumaan kehittämissuunnitelmaamme. Sivustolta löydät linkin myös palautekyselyyn. Tule mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden verkon kehittämiseen ja anna palautetta kanavan kautta viimeistään 1.6.2026 mennessä!

Lisätietoa:

Jani Viljakainen
Omaisuudenhallintapäällikkö, Savon Voima Verkko Oy
P. 044 723 7278
jani.viljakainen(at)savonvoima.fi