Sähköinen asiointi

Vieno-myrskyn vikojen korjausta jatketaan vielä tänään keskiviikkona

Julkaistu 16.6.2021

Eilisen vikapäivityksen jälkeen illan ja yön aikana sähköt on saatu palautettua noin 9 000 asiakkaallemme. Nyt aamulla sähköttä on vielä noin 3 500 asiakasta ja määrän uskotaan pienenevän ripeästi, kun maastoon saadaan yön jälkeen jälleen maksimimiehitys viankorjaukseen. Lisäksi käytössämme on tänään helikopteri, jonka avulla paikannamme vielä pahimmilla alueilla jäljellä olevia vikapaikkoja mm. Suonenjoella ja Tervossa.

Tänään saamme kaikki keskijänniteverkon viat korjattua ja osalla alueista on aloitettu myös pienjänniteverkon viankorjaus. Viankorjauksen etenemistä voit seurata nettisivujemme keskeytystilanne-karttapalvelun kautta. Mikäli sen perusteella kiinteistössäsi pitäisi olla sähköt, mutta näin ei ole, kyseessä on todennäköisimmin pienjänniteverkon vika, josta saamme tiedon vasta kun ilmoitat siitä vikapalvelunumeroomme.

HUOM!

Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai mobiilisovelluksen avulla. Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme.

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa. Keskeytys koskee kiinteistöjä Kivirannantien ja Haukisaarentien alueilla. Keskeytysalueen kiinteistöihin on lähetetty keskeytysviestit. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 22.5.2025 kello 8–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä.
Lue lisää

Häiriöt,
21.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Tiistaina 20.5.2025 kello 6.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella.
Lue lisää

Häiriöt,
15.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025