Sähköinen asiointi

Viikonlopulle ennustettu rankka lumisade nostaa sähkökatkojen riskiä toimialueellamme

Julkaistu 16.2.2024

Perjantai-iltana ja lauantaina Savon Voima Verkon alueelle saapuva rankka lumisade voi aiheuttaa sähkökatkoja koko jakelualueella. Pyydämme asiakkaitamme varautumaan.

Sääennusteen mukaan matalapaine tuo perjantai-illasta alkaen runsaita lumisateita ja jäätävää vesisadetta Pohjois-Savon ja sen lähialueiden ylle. Lunta voi ennusteiden mukaan kertyä monin paikoin yli 20 senttiä. Kosteana satava lumi voi jäätyessään tarrata kiinni puihin ja aiheuttaa näin lumikuormaa, mikä lisää sähkökatkojen ja -häiriöiden mahdollisuutta. Riskiä kohottaa myös matalapaineen mukana tuleva navakka ja puuskainen tuuli. Toimialueemme lounaisosassa sähkökatkojen riskiä lisää jäätävänä satava lumisade.  

Ennusteen toteutuessa lumisateet aiheuttavat sähkökatkoja koko jakelualueella. Olemme korottaneet varautumistasoamme varaamalla muun muassa asentajaresursseja mahdolliseen viankorjaukseen.

Pyydämme asiakkaitamme varautumaan sähkökatkoihin ja varsinkin sähkönjakelun kannalta kriittisissä kohteissa tarkistamaan varavoimakoneiden kunnon.

Lue lisää: Näin varaudut sähkökatkoon ja toimit häiriötilanteessa

HUOM!

Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa olevan tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä vuorokauden ympäri päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai Väppi-mobiilisovelluksen avulla.

Johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea eikä niitä saa ryhtyä itse raivaamaan. Sekä raivaus- että korjaustyöt ovat turvallisuussyistä ehdottomasti ammattilaisten työtä. Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa pitää heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalveluun.

Lue lisää: Hengenvaarallinen nollavika – näin tunnistat sen

Mitä uutta?

Joensuun Jippo rakentaa urheilullista ja yhteisöllistä tulevaisuutta Pohjois-Karjalassa

Joensuun Jippo innostaa ja liikuttaa Pohjois-Karjalassa. Savon Voiman kumppanuus mahdollistaa, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsee harrastamaan jalkapalloa ja kasvamaan osaksi yhteisöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
16.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla

Torstaina 17.7. kello 8–13 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva keskeytys Leppävirralla.
Lue lisää

Häiriöt,
15.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Nilsiässä

Keskiviikkona 16.7.2025 kello 4.00–9.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Nilsiässä.
Lue lisää

Häiriöt,
15.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla

Perjantaina 11.7.2025 kello 8.00–14.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Leppävirralla.
Lue lisää

Häiriöt,
10.7.2025

Savon Voiman NYT-lukuvuosi 2024-2025 

Savon Voima on ollut mukana Itä-Suomen NYT-Yrityskylässä sen perustamisesta lähtien jo yli 10 vuoden ajan. Viime lukuvuonna Yrityskylä kasvoi ja uudistui muun muassa lasten ja nuorten oppimissisältöjen osalta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
9.7.2025

Äkillinen kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla

Leppävirralla on kaukolämpöverkoston ulkoisesta vauriosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys.
Lue lisää

Häiriöt,
8.7.2025