Sähköinen asiointi

Voimakkaat tuulenpuuskat aiheuttaneet sähkökatkoja eri puolella Savon Voima Verkon toiminta-aluetta

Julkaistu 12.11.2022

Voimakkaat tuulenpuuskat ovat aiheuttaneet paikallisia vikoja ja sähkökatkoja viikonlopun aikana Savon Voima Verkon toiminta-alueella. Häiriöt painottuivat lauantaina Ylä-Savon alueelle, mutta paikallisia vikoja on myös muualla Savon Voima Verkon alueella.

Häiriöiden korjaaminen on käynnissä ja lisäresursseja tilattu. Voimakkaiden tuulenpuuskien on ennustettu jatkuvan lauantai-iltaan, minkä jälkeen uusien vikojen ilmentymisen odotetaan rauhoittavan. Viat on saatu korjattua sunnuntai-iltapäivään mennessä.

Voit seurata sähkökatkoja häiriökartaltamme.  

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen kävijän kokemusta sivustoa käytettäessä. Osa evästeistä on sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä, ja ne lisätään selaimeen automaattisesti. Sivusto käyttää myös kolmannen osapuolten evästeitä sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärän analysoimiseen. Tällaiset evästeet asetetaan selaimeen vain jos käyttäjä antaa siihen erikseen luvan evästeasetuksissa, tai klikkaa "Hyväksy kaikki evästeet" painiketta.

Välttämättömät evästeet

Sivusto käyttää joitakin sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä. Tällaiset evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaista tietoa.

Kolmannen osapuolen evästeet

Evästeet jotka eivät ole sivuston toiminnan kannalta välttämättömiä. Jos annat luvan, sivusto asettaa evästeet joita käytetään Google Analytics -kävijäseurantaan, Googlen mainosten kohdentamiseen sekä Facebook- ja Instagram-mainonnan kohdentamiseen.