Yli puolet asiakkaistamme on jo säävarmassa sähköverkossa

Julkaistu 27.11.2019

Investointimme säävarmaan sähköverkkoon ovat viimeisen seitsemän vuoden aikana olleet yhteensä yli kolmesataa miljoonaa euroa. Työ jatkuu edelleen ja vuodelle 2020 tähän on budjetoitu noin viisikymmentä miljoonaa.

Verkostoinvestoinnit etenevät toimitusvarmuustavoitteiden mukaisesti kolmessa tarkastelujaksossa. Puolet asiakkaista on saatava säävarmaan verkkoon vuoden 2019 loppuun mennessä. Tämän tavoitteen me olemme jo saavuttaneet. Vuoden 2028 lopussa säävarmassa verkossa on vähintään 75 prosenttia asiakkaistamme ja kaikkien asiakkaiden osalta tähän tavoitteeseen päästään vuonna 2036.

Investoinnit jatkuvat

Vuoden 2020 aikana toteutamme erilaisia säävarman sähköverkon projekteja noin kuudessakymmenessä eri kohteessa. Pienimmät ovat kustannuksiltaan muutamien kymmenien tuhansien eurojen luokkaa, kun taas suurimmat liikkuvat kokonaiskustannuksiltaan viidessä miljoonassa ja vuosikustannuksiltaankin kolmessa. Suurimmat ensi vuonna alkavat työmaat eivät myöskään valmistu vielä vuoden 2020 aikana, vaan niiden toteuttaminen jatkuu vielä seuraavinakin vuosina.

Esimerkiksi nyt loppusuoralla oleva Iisalmen ja osin koko Ylä-Savon alueen laajamittainen sähköverkoston uusiminen aloitettiin jo vuonna 2012 ja kokonaisuus saadaan lopullisesti maaliin ensi vuoden aikana.

Pielavesi-Tervo keskijänniteverkoston saneeraus3,0 milj. 2020
Joroisten taajaman kaapelointi1,5 milj. 2020
Iisalmen Peltomäen sähköaseman johtolähtöjen kaapelointi1,4 milj.
Pieksämäki: teollisuusalueen kaapelointi1,0 milj.
Pieksämäki: Säälammen keskijänniteverkoston uusiminen1,4 milj.
Sonkajärvi-Aittokoski-Takkomäki keskijänniteverkoston saneeraus1,1 milj.
Siilinjärvi: Vuorelan keskijänniteverkon kaapelointi1,0 milj.
Kiuruvesi: Jysynmäki-Joutsenjoki keskijänniteverkon kaapelointi1,0 milj.
Iisalmi: Laasonlahti-Joutsenjoki keskijänniteverkon kaapelointi1,5 milj.
Siilinjärvi: Pöljänsalmen ja Väänälänrannantien kaapelointi1,2 milj.
Karttula-Suonenjoki kaapelointi2,2 milj.
Kiuruvesi: Turhala-Lapinsalo-Isomäki sähköverkon saneeraus1,8 milj.
Taulukko: Vuoden 2020 merkittävimmät Savon Voima Verkon säävarman rakennuskohteet.

Miten investointien vaikutukset näkyvät käytännössä?

Timo Kiiski.

Timo Kiiski on palveluvastaavana Savon Voimalla sähköverkon käyttötoiminnassa. Hänelle on vuosien saatossa kertynyt vankka kokemus ja näke­mys kaikenkokoisten häiriötilanteiden synnystä sekä niiden laajuuksista ja vikojen korjausajoista. Timon ensimmäinen myrskytuhojen selvittely Savon Voimalla oli vuoden 2003 marraskuussa riehuneessa Mielikki-­myrskyssä, jossa ensimmäistä kertaa alettiin asiakkaille maksaa vakiokorvauksia yli 12 tunnin kestoisista sähkökatkoista. Tämän jälkeen vastaavia ja isompiakin myräköitä Savon Voiman verkkoalueella on ollut useita, esimerkiksi Rauli-, Eino- ja Tapani-myrskyt.

Investoinnit säävarmaan sähköverkkoon lähtivät Savon Voimassa voimakkaaseen kasvuun vuonna 2012. Kuinka nämä panostukset sitten ovat realisoituneet asiakkaidemme sähkön laadussa ja toimitusvarmuudessa. Siitä ei mitään tarkkoja lukuja tai taulukoita voida vielä esittää, mutta käytännön tasolla Timolla on ollut aitiopaikka seurata tätä muutosta.

– Jo insinöörilogiikkaan perustuen on todettava, että kun taajamissa lähes kaikki ilmajohdot on kaivettu maan alle, eivät sääolosuhteet niihin pääse vikoja aiheuttamaan. Jo tämä yksistään on parantanut sähkön toimitusvarmuutta merkittävälle osalle asiakkaistamme. Katkoja voi edelleen esiintyä, mutta niiden kesto on oleellisesti lyhentynyt.

Taajamissakin säävarmaan verkkoon usein liittyy vielä vähemmän säävarmoja johto-osuuksia, jolloin kauempana oleva vika voi aiheuttaa katkon koko johdolle. Kun vika-alue saadaan uuden tekniikan avulla nopeasti rajattua mahdollisimman pienelle alueelle, palautuvat sähköt suurimmalle osalle asiakkaista muutaman minuutin kuluessa.

– Nyt viimeisin suurhäiriöksi luokiteltu vika Savon Voiman verkossa oli lokakuun 26. päivänä. Tuolloin aamu neljältä sähköttä oli hetkellisesti enimmillään noin kahdeksan tuhatta asiakasta. Kymmeneltä sähköttömien määrä oli saatu pienenemään jo alle kahteen tuhanteen ja viimeinenkin keskijännitevika oli korjattu illalla yhdeksältä. Toki tuulenvoimakkuudet eivät nyt yltäneet aivan huippulukemiin, mutta nytkään ei taajamissa ollut pitkäkestoisia katkoja. Vikakartalta ei Murtolahtea ja Pieksänkoskea lukuun ottamatta löytynyt laajamittaisempia vika-alueita, vaan pienempiä vikoja oli tasaisesti verkkoalueella.

– Kyllä muidenkin myrskyjen yhteydessä olen pannut merkille, että aiem­mat vakiopaikat, jotka lähes jokaisessa myrskyssä kärsivät ongelmista, ovat nyt kyseisen verkoston uusimisen jälkeen päässeet paljon helpommalla. Näistä voisi mainita esimerkkeinä vaikkapa Suonenjoen ja Rautalammin Nokisenkosken välisen alueen sekä Lapinlahti–Iisalmi-välin.

Mitä uutta?

Etsimme voimalaitosoperaattoreita Joensuun voimalaitokselle

Täydennämme käynnistyvän biohiilituotannon myötä Joensuun voimalaitoksen vuorovahvuutta rekrytoimalla voimalaitosoperaattoreita kolmivuorotyöhön.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
19.4.2024

Haemme teknistä palveluvastaavaa sähköverkkopalvelut-tiimiin

Etsimme liittymä- ja verkkopalvelutiimin toiminnasta vastaavaa asiakassuuntautunutta ja kokenutta teknistä asiantuntijaa Palvelukeskus-yksikköömme.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
18.4.2024

Sähköiset maksumuistutukset käyttöön laskutuksessa

Mikäli unohdat maksaa laskusi eräpäivään mennessä, saat maksumuistutuksen samassa sähköisessä kanavassa, johon olet alkuperäisen laskusi vastaanottanut. Sähköinen maksumuistutus on nopea sekä vaivaton tapa reagoida maksamattomaan laskuun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
17.4.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Rautalammilla

Torstaina 18.4. kello 8.00–14.00 on kaukolämpöverkoston huoltotöistä johtuva lämmönjakelun keskeytys Rautalammilla.
Lue lisää

Häiriöt,
17.4.2024

Etsimme Savon Voimalle tuotantopäällikköä

Tuotantopäällikkönä johdat kaukolämmön ja sähköntuotannon noin 70 ammattilaisen tuotantotiimiä ja vastaat tehokkaasta toiminnasta sekä tuotannon toimintavarmuudesta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
16.4.2024

Kevään sulamisvesitilanteen ennakoidaan olevan normaali – vesivoimalla keskeinen rooli tulvien hallinnassa

Menneen talven lumen määrä on ollut poikkeuksellisen suuri Savon Voiman alueella, mutta kevään edistymisen myötä on voitu ennakoida, että tulevalle keväälle ei ole luvassa lumien sulamisesta johtuvaa poikkeuksellista kevättulvaa.
Lue lisää

Ajankohtaista,
11.4.2024