Sähköinen asiointi

Energiansäästöön uusi palvelusivusto – Savon Voima avaa voimapiste.fi -sivuston

Julkaistu 22.5.2023

Savon Voima avaa 22.5. voimapiste.fi -sivuston, josta Savon Voima Verkon alueella asuvat pääsevät tarkastelemaan energiankulutustietojaan entistä reaaliaikaisemmin. Palvelun tarjoaman rajapinnan avulla voi seurata omaa energiankulutusta ja löytää tapoja energiansäästöön.

”Sähkö- ja lämpöverkkopalveluiden tuottajana meille kertyy paljon dataa asiakkaan energiankäytöstä. Voimapiste on palvelusivu, jonka avulla asiakkaat pääsevät hyödyntämään dataansa, vaikka energiansäästöön. Palvelun avulla asiakkaat voivat rakentaa esimerkiksi taloautomaatioon optimointia tai yksinkertaisesti seurata kuinka paljon energiaa kuluu erilaisilla kulutus- ja säästötoimenpiteillä”, kertoo Savon Voiman ICT- ja digitalisaatiojohtaja Tuomas Räsänen.

Sähkön hinta muuttuu entistä vaihtelevammaksi

Energiansäästö nousi viime vuonna kaikkien tietoon ennätyskorkeiden sähkönhintojen myötä. Savolaiset säästivät energiaa monina kylminä kuukausina Suomen keskivertoa enemmän. Nyt säästöinto näyttää laantuneen. Räsänen muistuttaa, että omaa energiakulutusta olisi hyvä seurata ja ymmärtää, jotta mahdollisia toimenpiteitä olisi helpompi tehdä tarpeen tullen.

”Energiansäästö on aina ympäristöystävällistä ja fiksua, mutta erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa kun sähkön riittävyys ja hinnat vaihtelevat entistä enemmän. On myös mahdollista, että edessä vielä ainakin yksi haastava energiatalvi. Lisäksi sähkön hinnat voivat nousta korkeiksi myös kesällä, kun sähkön- ja lämmönyhteistuotantoa on huoltotauolla ja jos tuulisuus on vähäistä. Kannustaisinkin kaikkia vähintään tutustumaan omaan energiankulutukseensa nyt kun siihen on helposti mahdollisuus.”

Voimapiste.fi -sivuston tarjoaman rajapinnan lisäksi Savon Voima Verkon asiakkaat voivat seurata energiankulutustaan Väppi-sovelluksen tai sähkölaskun kautta.

Voimapiste tarjoaa sovelluskehittäjille rajapinnan ja dataa

Voimapiste.fi kautta Savon Voima tarjoaa asiakkaille tai palvelu- ja sovelluskehittäjien käyttöön avoimen rajapinnan, eli APIn. Palvelurajapinnasta asiakas saa ensivaiheessa dataa omasta sähkönkulutuksestaan, sääennusteesta ja sähkömarkkinasta yleensäkin. Palvelun käyttöönotto vaatii rekisteröitymisen vahvan tunnistautumisen kautta.

”Energia-ala on ottamassa suuria harppauksia kohti vihreää siirtymää ja hiilineutraalimpaa energiajärjestelmää samalla kun yhteiskunta sähköistyy voimakkaasti. Datalla ja sen älykkäällä hyödyntämisellä tulee olemaan suuri rooli tässä muutoksessa. Varsinkin viime vuosi ja energiakriisi ovat todistaneet, että vaikka asiat etenevät, on työtä energiatehokkuuden parantamiseen vielä paljon. Me uskomme, että mahdollisilta kumppaneilta voisi löytyä raikkaita ideoita tämän edistämiseen”, sanoo Räsänen.

Tutustu sivustoon voimapiste.fi.

Lisätietoja
Tuomas Räsänen
ICT- ja digitalisaatiojohtaja, Savon Voima
tuomas.rasanen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025

Savon Voiman kaukolämpö 50 vuotta: kestävän kehityksen rakentamista – merkittävimpiä tapahtumia vuosien varrelta

Savon Voiman kaukolämpöliiketoiminta on kasvanut ja kulkenut pitkän matkan 50 vuoden aikana, ja sen kehitys on ollut täynnä merkittäviä tapahtumia ja investointeja, jotka ovat edistäneet kestävää kehitystä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
23.4.2025