Haemme kehitysinsinööriä kaukolämpö- ja sähköntuotantoliiketoimintaan

Julkaistu 8.4.2022

Savon Voimalla on selkeät askelmerkit kaukolämmön ja sähköntuotannon hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsemme laajalla rintamalla olemassa olevan tuotannon virittämistä, uusien tuotantomuotojen testausta ja kehitystä sekä innovatiivisia ja energiatehokkaita ratkaisuja asiakkaillemme. Näitä tulevaisuuden askeleita tukemaan haemme aktiivista ja osaavaa kehitysinsinööriä.

Vastuualueesi sisältää laaja-alaisesti kaukolämpö- ja sähköntuotantoliiketoiminnan kehitysprojektien johtamista ideasta aina toteutukseen saakka. Tuet liiketoiminnan investointisuunnittelua ja priorisointia tuottamalla kannattavuus- ja kriittisyysanalyysejä. Tehtävänäsi on myös kehittää asiakkaille suunnattujen uusien ja innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen laatua ja integrointia kohti uuden sukupolven energiahuoltoa. Pidät energiamurroksessa silmät auki ja tunnistat energiasektorin uusia liiketoimintatapoja ja -mahdollisuuksia. Ylläpidät ja kehität liiketoiminnan prosesseja sekä energiatehokkuusjärjestelmää.

Odotamme sinulta soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi useamman vuoden kokemusta energia-alan suunnittelun, tuotannon tai vaihtoehtoisten energiajärjestelmien parista. Olet innovatiivinen ajattelija, mutta pystyt viemään ideat myös käytännön toteutuksiksi. Useiden projektien yhtäaikainen hallinta ei ole sinulle ylittämätön haaste. Pystyt kommunikoimaan englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti.

Tehtävässäsi raportoit liiketoiminnan tuotantopäällikölle, mutta päivittäisessä työssäsi osallistut eri tiimien toimintaan sekä konttori- että tuotantoympäristöissä.

Täytä hakemus sähköisesti nettisivuillamme 28.4.2022 mennessä. Hakulomakkeelle pääset oheisesta linkistä.

Lisätietoja:

Kari Anttonen
Tuotantopäällikkö
p. 044 723 7562 (Yhteydenotot puhelimitse ke 13.4. klo 14–15 ja ke 20.4. klo 15–16)
kari.anttonen@savonvoima.fi


Savon Voima on monipuolisia energiapalveluita tarjoava energiakonserni ja Itä-Suomen tunnetuin energia-alan brändi. Savon Voima -konsernin muodostavat emoyhtiö Savon Voima Oyj ja sen tytäryhtiöt Savon Voima Verkko Oy ja Savon Voima Joensuu Oy. Konsernin omistaa kokonaan Savon Energiaholding Oy, jonka omistajia ovat 20 toimialueen kuntaa. Konsernin liiketoimintaa ovat sähkönsiirto, sähköntuotanto ja kaukolämpö. Konsernin liikevaihto on noin 229 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernissa on noin 210.

Savon Voima Verkko Oy vastaa yli 117 000 asiakkaan sähkön siirrosta ja muista verkkopalveluista Pohjois- ja Etelä-Savon sekä osin Keski-Suomen alueilla. Sähköverkkoa yhtiöllä on noin 27 000 kilometriä.

Kaukolämpöä tarjoamme 21 kaukolämpöverkossa 13 kunnan alueella. Lämpöä tuotetaan yli 72 prosenttisesti uusiutuvista lämmönlähteistä. Sähköä tuotetaan Savon Voiman 11 vesivoimalaitoksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantona Iisalmen, Pieksämän ja Joensuun voimalaitoksissa.

Meillä työntekijöitä yhdistää vahva osaaminen, sitoutuminen ja halu tehdä parasta asiakkaillemme. Uudistamme palvelujamme ja osaamistamme avoimina erilaisille muutoksille, jotka auttavat meitä menestymään. Meille vastuullisuus ympäristöstä ja henkilöstöstä on tärkeää ja kestävän kehityksen perusta.

Päätoimipaikkamme sijaitsee Siilinjärven Rissalan yrityskylässä Kuopion tuntumassa. Lisätietoja osoitteessa: savonvoima.fi/tunnevoima

Mitä uutta?

Suunnittele lisäeristäminen hyvin ja rakennuksen ehdoilla

Yläpohjan eristäminen on järkevä tapa pienentää energiakuluja. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Aina kannattaa tutustua oman rakennuksen toimintaan ja rakenteisiin kunnolla ja tehdä päätökset niiden mukaan.
Lue lisää

Energiaa säästämässä,
20.9.2023

Sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle

Savon Voiman sähköasemasaneerauksesta johtuvat jakeluverkon poikkeusjärjestelyt lisäävät sähkökatkoherkkyyttä Pielaveden ja Kiuruveden alueilla lokakuun puolelle. Rakentamisen yhteydessä sähköä ohjataan varasyöttöjen varaan, mikä lisää sähkökatkoherkkyyttä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
19.9.2023

Sonkajärvellä pilotoidaan sähköverkon kuntotarkastusta dronella

Savon Voima Verkko Oy sekä Insplan Oy pilotoivat dronella tehtävää keskijänniteverkon kuntotarkastusta
Lue lisää

Ajankohtaista,
15.9.2023

Väppi-sovellusta kehitetään asiakasnäkökulmasta

Savon Voiman, Väreen sekä Kuopion Energian yhdessä asiakkailleen tarjoama Väppi-energiasovellus on jatkuvasti kehittyvä asiakasrajapinta.
Lue lisää

Blogi, Kaukolämpö, Sähkö,
15.9.2023

Savon Voima Oyj -konserni etsii toimitusjohtajaa

Savon Voima Oyj etsii konsernin toimitusojohtajaa
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
13.9.2023

Savon Voima tukee United Northern Skaters ry:tä

Savon Voima on sopinut yhteistyösopimuksen luisteluseura United Northern Skaters ry:n kanssa tulevalla sopimuskaudella.
Lue lisää

Ajankohtaista,
11.9.2023