Sähköinen asiointi

Itä-Suomen yliopistolle laskennallisen tekniikan lahjoitusprofessuuri

Julkaistu 3.4.2023

LähiTapiola Savo, OP Pohjois-Savo, Osuuskunta KPY ja Savon Voima lahjoittavat yhdessä 600 000 euroa laskennallisen tekniikan professuurin perustamiseen. Yhteislahjoituksella tuetaan Itä-Suomen yliopistossa käynnistyvää tekniikan tutkintokoulutusta (DI). Rahoituksella varmistetaan professuurin toteutuminen seuraavalle viidelle vuodelle.

”Näemme tämän avauksen tärkeänä KPY-konsernin yhtiöille, joista monella on tekniikan alan osaajatarpeita. Uskomme tutkintokoulutuksen mahdollistavan myös Savilahdessa KPY Novapoliksessa toimivien yritysten kasvun. Tämä avaus mahdollistaa osaltaan uusien yritysten sijoittumista alueelle”, Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen toteaa.

“LähiTapiola Savo on paikallinen asiakkaiden omistama yhtiö. Omistajatahtomme mukaisesti haluamme olla mukana tässä hienossa hankkeessa tukemassa ja mahdollistamassa alueemme elinkeinoelämän ja elinvoimaisuuden pitkäjänteistä kehittämistä”, toimitusjohtaja Antti Pulkkanen kertoo.

Tekniikan alan koulutus alkaa Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2023. Diplomi-insinöörejä koulutetaan kestävien materiaalien ja tuotteiden koulutusohjelmassa Joensuun kampuksella ja teknillisen fysiikan ohjelmassa Kuopion kampuksella. Koulutuksen käynnistymistä on odotettu pitkään ja alueen yritykset ovat ilmaisseet suuren tarpeen sen toteutumiselle.

Lahjoituksella tuetaan korkean tason tieteellistä tutkimusta ja opetusta

Professuuri täytetään kevätlukukauden 2024 alusta alkaen. Uusi professuuri on edellytys sille, että laskennallisen tekniikan koulutusta voidaan toteuttaa suunnitellusti. Lahjoituksella mahdollistetaan muun muassa fysikaalisten mallien ja tekoälyn yhdistämiseen keskittyvää tutkimusta ja opetusta. Professuuri edistää laajalti teknisten tutkimusinnovaatioiden toteutettavuutta teollisuudessa. 

”Energiamurros haastaa tavalla, joka edellyttää uudenlaista teknistä ymmärrystä sekä monialaista ajattelua. Tämän professuurin osaamisalueille on lukuisia tutkimus- ja sovelluskohteita esimerkiksi energia-alalla, jossa energiajärjestelmä muodostuu entistä monimutkaisemmista kokonaisuuksista, prosesseista ja niiden välisestä optimoinnista. Meille on tärkeää olla edistämässä Itä-Suomen yliopiston tutkintoalojen laajentumista diplomi-insinöörikoulutukseen, jolle on alueellista kysyntää ”, Savon Voima -konsernin toimitusjohtaja Arto Sutinen kertoo.

Lahjoitukseen osallistuvat yritykset pitävät tärkeänä, että yritysyhteistyö on tiivistä opintojen alusta alkaen. Tämä mahdollistaa opitun tiedon soveltamisen käytännössä ja tutustuttaa opiskelijat Itä-Suomen yritysmaailmaan.

“OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaat toivoivat syksyllä 2022 tehdyn kyselyn mukaan pankilta vastuullisuustekoja etenkin nuorten koulutuksen ja työllistymisen edistämiseksi. Tässä lahjoituksessa yhdistyy omistaja-asiakkaiden toiveen toteuttamisen lisäksi se, että haluamme omalla vastuullisuustyöllämme olla tukemassa toimialueemme vetovoimaisuutta ja pohjoissavolaisten yritysten kehittämistä ja toimintaedellytyksiä”, OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen sanoo.

Itä-Suomen yliopistossa lahjoitus otetaan vastaan kiitollisuudella.

”Laskennallisen tekniikan professuurin merkitys kuluvan vuoden syksyllä aloittavalle teknillisen fysiikan koulutusohjelmalle on merkittävä. Tämä lahjoitus yhdessä Kuopion kaupungin lahjoittaman sulautettujen järjestelmien professuurin kanssa muodostaa vahvan pohjan, jolla Itä-Suomen yliopiston tekniikan koulutuksen toimijoiden kansainvälisesti tunnustettua huippututkimusta jalkautetaan Pohjois-Savon teollisuuden hyödyksi”, teknillisen fysiikan laitoksen johtaja professori Jari Kaipio kertoo.

Lisätietoja:

Arto Sutinen
Toimitusjohtaja, Savon Voima
arto.sutinen(at)savonvoima.fi

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025