Sähköinen asiointi

Järvitaimenen istutukset ja elinympäristökunnostukset

Julkaistu 24.9.2020

Järvitaimen on erittäin uhanalainen laji, jonka palauttaminen luonnonvesiin vaatii päättäväisiä toimia ja yhteistyötä. Savon Voima on osaltaan mukana talkoissa muun muassa tukemalla istutuksia ja elinympäristökunnostuksia toimialueellaan.​

Mäti- ja pienpoikasistutuksilla pyritään järvitaimenen luonnonlisääntymisen käynnistämiseen luomalla istutuspaikkaan leimautunut taimenkanta, joka aikanaan palaa samalle alueelle lisääntymään omaehtoisesti. Savon Voiman tukemia istutuksia on toteutettu muun muassa Joroisten Huutokoskella sekä Sonkajärven Laakajoella. Istutuksia on toteutettu yhteistyössä Saimaan Lohikalojen Ystävät Ry:n sekä Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n kanssa.​

​Mätirasiaistutuksissa käytämme kotimaisia biohajoavia rasioita, jotka parantavat istutustuloksia. Rasioissa mäti on suojassa pedoilta eikä ajaudu virran vietäväksi. Rasia myös ehkäisee mätijyvien tukehtumista joen pohjasakkaan. Biohajoavia rasioita ei myöskään tarvitse kerätä pois, eikä riskinä ole muovisten rasioiden katoaminen ja jääminen ympäristöön. Näin uudelle taimenkannalle pyritään varmistamaan mahdollisimman hyvä alku niille luontaisessa jokiympäristössä.​

Pienpoikasistutukset

Startattujen järvitaimenpoikasten istutus Joroisten Huutokoskeen

Savon Voiman ja Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n yhteistyönä istutettiin noin 8 000 startattua järvitaimenen poikasta Joroisten Huutokoskeen. Startattu tarkoittaa, että poikasia on opetettu ruokailuun niiden ruskuaispussin vararavinnon loputtua.

Lue lisää
Elinympäristökunnostukset

Nilsiän vesistöreitin elinympäristökunnostukset

Nilsiän vesistöreitti on ollut aikanaan erittäin uhanalaisen järvitaimenen yksi merkittävimmistä lisääntymisalueista Vuoksen vesistössä. Elinympäristökunnostuksilla sekä vapaaehtoisilla mäti- ja pienpoikasistutuksilla pyritään saamaan kalakanta elvytettyä uudelleen.

Lue lisää