Sähköinen asiointi

Joustava ja toimintavarma sähköverkko haja-asutusalueilla vaatii joustoresurssien vuoropuhelua ja uusia ratkaisuja

Julkaistu 1.11.2019

Sähkönjakeluala on voimakkaassa murroksessa. Kaupungistuminen, aurinkosähköjärjestelmien ja sähkövarastojen yleistyminen, muutokset kiinteistöjen lämmitystavoissa sekä liikenteen sähköistyminen muuttavat radikaalisti sähkön kysyntää ja sähkön toimituksen tärkeyttä.

Valtaosa Suomen jakeluverkoista sijaitsee harvaan asutuilla alueilla, joissa on merkittäviä saneeraustarpeita lähivuosille. Tarve keskeytyksettömälle ja hyvälaatuiselle sähkölle on jatkuvassa kasvussa, mutta asiakkaiden tarpeissa on suuria eroja. Osalle sähkönkäyttäjistä lyhyetkin katkot voivat aiheuttaa haittoja. Toisille pitkäkestoisetkaan sähköttömät ajat eivät aiheuta ongelmia, mikäli asiakkaalla on käytössään häiriötilanteiden varalle esimerkiksi aggregaatti.

Missä mittakaavassa sähkön toimitusvarmuutta voitaisiin ratkaista muilla keinoilla kuin vain sähköverkkoa uusimalla? Muun muassa tämä kysymys on ajankohtainen haja-asutusalueilla, joilla toimivat sähköverkkoyhtiöt operoivat suuria verkkopituuksia.

Sähkönjakeluverkkojen kehittämisen kysymyksiin haetaan vastauksia LUT-yliopiston, Savon Voima Verkko Oy:n, Järvi-Suomen Energia Oy:n, Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n ja PKS Sähkönsiirto Oy:n käynnistämässä monivuotisessa tutkimuksessa Joustava ja toimintavarma sähkönjakeluverkko.

– Entistä useammalla sähkönkäyttäjällä on omaa tuotantoa, esimerkiksi auringosta. Akkuteknologian kustannukset ovat alentuneet ja mitä ilmeisimmin kehitys jatkuu. Kuinka ja missä mittakaavassa esimerkiksi nämä seikat yhdistettynä kuormien joustavaan käyttöön voivat olla osa toimintamallia, jolla varmistetaan ympärivuotisesti elintärkeitä yhteiskunnan ja sähkönkäyttäjien toimintoja?, kuvaa LUT-yliopiston professori Jarmo Partanen tutkimustyön tehtäväasettelua.

– Sähkönjakelu muuttuu tulevaisuudessa yhä vaikeammin hallittavaksi kulutuksen muuttuessa yhä epätasaisemmaksi ja toisaalta paikallisen sähköntuotannon lisääntyessä jakeluverkoissa. Myös muuttoliike haja-asutusalueilta taajamiin tulee vaikuttamaan sähköverkkoihin, sanoo toimitusjohtaja Matti Ryhänen Savon Voima Verkko Oy:stä.

Joustava ja toimintavarma sähkönjakeluverkko -tutkimus on jatkoa aiemmalle Sähköasiakas ja sähköverkko 2030 -tutkimukselle. Vuonna 2018 päättyneen tutkimuksen aineistoja, sekä siinä kehitettyä analysointimetodiikkaa ja tuloksia hyödynnetään nyt käynnistyneessä, vuoteen 2022 asti jatkuvassa tutkimuksessa.

Lisätietoa:

Jarmo Partanen, professori, LUT-yliopisto
p. 040 506 6564jarmo.partanen@lut.fi

Lauri Siltanen, toimitusjohtaja, Savon Voima Verkko Oy
lauri.siltanen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Lintulapuin varustettuja ilmajohtoja korvattiin maakaapelilla Vieremän Valkeiskylällä

Maakaapeloinnin edetessä maisema siistiytyy ja ympäristöstä tulee entistä turvallisempi myös linnuille.
Lue lisää

Ajankohtaista, Säävarma, Ympäristö,
17.4.2025

Savon Voima Verkko saneeraa Kinnari–Timola-alueen sähköverkostoa. Tervetuloa infotilaisuuteen!

Saneeraamme Kinnari–Timola-alueella sähköverkostoa ja järjestämme yhdessä Eltel Networks Oy:n kanssa infotilaisuuden Varkauden kaupunginkirjaston alasalilla torstaina 10.4. klo 17.30–19.00.
Lue lisää

Ajankohtaista, Säävarma,
25.3.2025

Vuonna 2025 sähkömittarien vaihdot keskittyvät Varkauteen, Iisalmeen, Siilinjärvelle ja Kuopion Hiltulanlahteen

Savon Voima Verkon etäluettavien sähkömittarien massavaihtoprojekti on edennyt toiseen vaiheeseen, jossa vaihtoja suoritetaan vuonna 2025 Iisalmen, Varkauden, Siilinjärven ja Hiltulanlahden alueilla noin 20 000 mittarin vuositahdilla.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
14.1.2025

Savon Voima Verkko korottaa vuoden 2025 alusta verkkopalvelumaksuja keskimäärin 4,2 prosenttia

Tarkka korotusprosentti riippuu asiakkaan siirtomäärästä ja verkkopalvelutuotteesta.
Lue lisää

Ajankohtaista, Hinnat ja ehdot, Sähkö,
1.12.2024