Sähköinen asiointi

Kaukolämpö on valinnanvapautta

Julkaistu 28.12.2022

Energiasektori on tällä hetkellä ennennäkemättömässä myllerryksessä. Hinnat heittelevät ja huoltovarmuusasiat mietityttävät. Mikä energialähde olisi nyt juuri valintasi?

Viime vuosina edullisen sähkön myötä yleistynyt, ja osittain vastakkainasetteluksikin kirinyt keskustelu kaukolämmön vaihtamisesta lämpöpumppuihin, saa lehtitilaa ja julkisuutta. Näissä vaikeissa päätöksissä perusteena on usein tullut esille kaukolämmön vaihtoehdon puute ja lämpöpumpputoimittajan (myyjän) näkemys tulevista kustannuksista. Täysin lämpöpumppujärjestelmään vaihtanut asiakas menettää myös valinnan mahdollisuutensa pitkäksi aikaa. Asiakkaalla on kyllä mahdollista valita sähkön toimittaja, mutta sähkön myyntihinnat seuraavat pohjoismaisen sähköpörssin hintoja, joten sähkön hintaan ei juuri kilpailuttamalla pysty vaikuttamaan. Kyseisissä hankkeissa realististen takaisinmaksuaikojen ollessa yli 15 vuotta ja nykyiset sähkönhinnat huomioiden, ei takaisinmaksuaikaa saavuteta lainkaan järjestelmän elinkaaren aikana. Lämpöpumput käyttävät toimiakseen sähköä ja ovat tältä osin sähkönhinnanvaihtelusta riippuvaisia. Järjestelmä- ja laitemyyjien laskelmat ovat valitettavan usein vastuuttomia ja käytettyjen energiahintojen osalta optimoitu kotiin päin. Toki poikkeuksiakin alalta löytyy ja tämä on hyvä asia. Taloyhtiön tai muun lämpöpumppuhankintaa harkitsevan tahon olisikin erittäin tärkeää ottaa ulkopuolista näkemystä mukaan päätöksentekoon. Lämpöpumpuillekin on paikkansa – parhaimmillaan ne ovat osana energiajärjestelmän kokonaisuutta silloin, kun ne kykenevät joustamaan sähkömarkkinan heilahtelujen mukaan.

Kaukolämpö ei ole yksittäinen energialähde, vaan sitä on ajateltava eri energiavirtojen käytön mahdollistajana. Kaukolämmön tuotantoon on jo nyt useita eri vaihtoehtoja muun muassa useita polttoainejakeita, metsäteollisuuden sivuvirtoja, teollisuudenhukkalämpöjä sekä myös lämpöpumppujärjestelmiä. Näistä teemme vuosittain, kuukausittain, päivittäin ja jopa tunneittain valintaa miten energiaa tuotamme. Tekemämme päivittäiset päätökset pitävät kaukolämmön hinnan kurissa energia-alan myllerryksessä. Tältä osin kaukolämmössä on vaihtoehtoja, joista ammattilaisemme valitsevat asiakkaan puolesta edullisimman tavan tuottaa lämpöä. Toimitusvarmuudesta pidämme luonnollisesti huolta, eikä asiakkaidemme tarvitse murehtia lämmön riittävyydestä talven kylmimpinäkään hetkinä, ei edes poikkeusoloissa. Tulevaisuudessa tämä vaihtoehtojen skaala tulee entisestään kasvamaan, kun meneillään olevat hankkeet ja suunnitelmat etenevät. Myös erilaiset teollisuuden, yritysten ja yhteiskunnan sivuvirrat on mahdollista hyödyntää osaksi energiajärjestelmää. Nämä asiat asettavatkin kaukolämpöjärjestelmän avainrooliin puhuttaessa tulevaisuuden energiajärjestelmästä. Päättäjien tulisikin pitää tämä mielessä energia-alan verotusta ja säännöstelyä pohdittaessa.

Asiakkaillamme on myös vaihtoehtoja tuotteissa. Olemme vuosien saatossa lanseeranneet useita eri tuotteita, joilla asiakas voi suoraan vaikuttaa omiin lämmityskustannuksiinsa. Tuotteen vaihdolla voi olla tuhansien eurojen vuosittainen etu keskikokoiselle taloyhtiölle. Lisäksi vaihtoehtoja lämmitysjärjestelmän saneeraukseen löytyy myös meidän valikoimastamme. Lämmönjakokeskuksen voi rahoittaa osana palvelukokonaisuutta ja jopa riskin kylmistä talvista voi ulkoistaa meille.

Taloyhtiö ja omakotitalo asiakkailla on myös syytä huomioida, että parhaillaan on tarjolla ARA:n avustusta lämmönjakokeskusten saneeraukseen ja lämmitysjärjestelmän tasapainotukseen. Näillä menetelmillä voidaan myös saavuttaa merkittävää säästöä energiassa ja rahassa. Samalla tuetaan kaukolämmön siirtymää matalampiin lämpötiloihin.

Tuleva talvi tulee olemaan haasteellinen, mutta yhdessä selviämme siitä.


Hyvää uutta vuotta kaikille!

Kirjoittaja

Aku Hiltunen
Tuote- ja asiakkuuspäällikkö

Email:  aku.hiltunen@savonvoima.fi

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa

Maanantaina 26.5.2025 kello 9.00–16.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Iisalmessa. Keskeytys koskee kiinteistöjä Kivirannantien ja Haukisaarentien alueilla. Keskeytysalueen kiinteistöihin on lähetetty keskeytysviestit. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
22.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 22.5.2025 kello 8–16 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä.
Lue lisää

Häiriöt,
21.5.2025

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Paikallinen hankekehitys tuo elinvoimaa alueelle ja hyötyä asiakkaille

Savon Voima on toiminut viime vuosina aktiivisena sähköverkon ja energiaratkaisujen kehittäjänä yhdessä Savon Voiman omistajakuntien kanssa. Aktiivisella yhteistyöllä näemme voitavan lisätä merkittävästi Itä-Suomen vetovoimaa potentiaalisille investointikohteita etsiville yrityksille.
Lue lisää

Blogi,
19.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Tiistaina 20.5.2025 kello 6.00–18.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella.
Lue lisää

Häiriöt,
15.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025