Sähköinen asiointi

Kaukolämpöasiakkaiden ei kannata avata kuumavesihanoja sähkökatkojen aikana

Julkaistu 28.12.2022

Sähkökatkot ovat aina mahdollisia ja tänä talvena niitä voi esiintyä aiempaa enemmän myös taajamissa, sillä valtakunnallisen sähköpulatilanteen uhka on huomattavasti kasvanut. Kriittisissä tilanteissa sähköverkkoyhtiöt ohjeistetaan kuormien pienentämiseksi järjestämään kiertäviä, noin kahden tunnin sähkökatkoja ja ne tulevat kohdistumaan tasapuolisesti niin taajama- kuin haja-asutusalueille.

Vaikka kaukolämpöverkossa onkin lämpöä myös sähkökatkon aikana, ei kiinteistön omat kiertovesipumput ja muut laitteet toimi. Tällöin lämpö ei siirry talon lämmönjakokeskukselta huoneiden pattereihin tai lattioihin. Kahden tunnin aikana huonetilat eivät kuitenkaan vielä merkittävästi ehdi jäähtyä.

Lämmin käyttövesi puolestaan ei tarvitse sähköllä toimivia pumppuja ja siksi vesi- ja suihkuhanoista voi tulla vettä myös sähkökatkojen aikana. Tässä piilee vaara siihen, että katkon aikana ja heti sen jälkeen hanoista tai suihkuista voi tulla jopa kiehuvaa vettä.

Kovimmilla pakkasilla, joihin myös nämä mahdolliset kiertävät sähkökatkot ajoittuvat, kiinteistöön tuleva kaukolämpövesi voi olla jopa yli sata-asteista. Jos käyttöveden lämmönsäätöventtiili on sähkökatkon alkaessa jäänyt asentoon, jossa talon verkostoon ohjataan pelkästään lämmönvaihtimelta tulevaa lähes kiehuvaa vettä, sitä alkaa hetken kuluttua tulla myös hanoista, jos niitä avataan.

Tästä syystä kehotamme, että kaukolämpökodeissa ei sähkökatkon aikana käytetä lämmitä vettä lainkaan ja katkon jälkeen muistetaan avata hanat kylmältä puolelta ja lisätään lämpöä portaittain.

Mitä uutta?

Kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla

Perjantaina 11.7.2025 kello 8.00–14.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Leppävirralla. Keskeytys koskee kiinteistöjä Itäkalliontien, Kaarnakadun, Oksmannintien, Petäjämäentien, Sahurinkujan, Tikkutien, Laidunkujan ja Paajalanmäentien alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
10.7.2025

Savon Voiman NYT-lukuvuosi 2024-2025 

Savon Voima on ollut mukana Itä-Suomen NYT-Yrityskylässä sen perustamisesta lähtien jo yli 10 vuoden ajan. Viime lukuvuonna Yrityskylä kasvoi ja uudistui muun muassa lasten ja nuorten oppimissisältöjen osalta. Uudistuksessa myös Savon Voiman oppimiskokonaisuus koki päivityksen työtehtävien ja tehtäväkuvien osalta mukaillen yrityksemme sekä energia-alan kehitystä. Lukuvuonna 2024-2025 Savon Voima osallistui yhdessä muiden NYT-yrityskylään osallistuvien toimijoiden kanssa aktivoimaan 3816 kuudesluokkalaista ja 3230 yhdeksäsluokkalaista.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kumppanuus,
9.7.2025

Äkillinen kaukolämmön jakelukeskeytys Leppävirralla

Leppävirralla on kaukolämpöverkoston ulkoisesta vauriosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys. Vaurio vaikuttaa lämmönjakeluun Oksmannintien, Lepikontien, Itäkalliontien, Kaarnakadun, Sahurinkujan, Tikkutien, Laidunkujan, Paajalanmäentien ja Petäjämäentien alueella. Verkoston korjaus on käynnissä ja arvioitu valmistumisaika on aamuyön aikana n. klo. 04:00 mennessä.
Lue lisää

Häiriöt,
8.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Torstaina 10.7.2025 kello 7.30–15.30 on kaukolämpöverkoston saneerauksesta johtuva lämmönjakelun keskeytys Joensuussa Merimiehenkadun, Niskakadun ja Sepänkadun alueella
Lue lisää

Häiriöt,
8.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Pielavedellä

Torstaina 10.7.2025 kello 8.00–14.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Pielavedellä. Keskeytys koskee kiinteistöjä Puustellintien ja Valassintien alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
8.7.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Torstaina 10.7.2025 kello 8.00–12.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva lämmönjakelun keskeytys Suonenjoella. Keskeytys koskee kiinteistöjä Herralantien alueella
Lue lisää

Häiriöt,
8.7.2025