Sähköinen asiointi

Kesäkuussa tutustuttiin ja tienattiin

Julkaistu 18.6.2024

Me Savon Voimalla yhdistimme tänä keväänä voimamme Kuopion Energian kanssa ja järjestimme 15–17-vuotiaille suunnatun Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluohjelman. Saimme valtaisan määrän hakemuksia, joista kiitämme kaikkia hakijoita vielä lämpimästi. Harmillista on myös, ettemme voineet ottaa kaikkia hakeneita harjoitteluun, niin hyviä hakemukset olivat, että mieli olisi tehnyt!

Harjoitteluun valittiin yhteensä kuusi nuorta, kolme Savon Voimalle ja kolme Kuopion Energialle. Harjoitteluohjelma koostui monipuolisesta tutustumisesta energia-alaan ja sen ammatteihin ja työtehtäviin. Osa ohjelmasta järjestettiin yhdessä kaikille harjoittelijoille ja osan ajasta harjoittelijat pääsivät tutustumaan työtehtäviin omassa harjoittelupaikassaan.

Harjoittelu alkoi tuhdilla perehdytyspaketilla energia-alan maailmaan harjoittelijoiden osallistuessa sekä Savon Voiman että Kuopion Energian kesäharjoittelijoiden perehdytyspäiviin. Tietoa saatiin esimerkiksi turvallisuus- ja ympäristöasioista sekä energiayhtiöiden liiketoiminnoista; kaukolämmöstä ja -kylmästä, sähköntuotannosta sekä sähkön jakelusta.

Yhteisinä tutustumispäivinä harjoittelijat pääsivät vierailemaan Savon Voiman sähköverkkotyömaalla sekä käyttöpääkeskuksessa, Savon Voiman Juankosken vesivoimalaitoksessa sekä sähkömuseossa, Kuopion Energian kaukojäähdytyslaitoksessa sekä Kuopion Energian kaukolämpöverkostotyömailla.

Savon Voiman harjoittelijoilla oli myös mahdollisuus päästä päiväksi johtajan mukaan seuraamaan johtoryhmän jäsenten työpäivää. Johtajan mukana päästiin esimerkiksi kommentoimaan strategiatyötä, vierailemaan Pieksämäen kaupungilla sekä tekemään turvallisuuskierros voimalaitoksella.

Työpäivinä harjoittelijat pääsivät vuorollaan avustamaan työtehtävissä niin asiakkuusvastaavaa, kaukolämpöasentajaa kuin sähköverkon suunnittelijoita. Asiakkuusvastaavan kanssa tehtiin lopputarkastuksia asiakkaiden kohteisiin, kaukolämpöasentajan kanssa korjailtiin yhtä ja toista lämpölaitoksillamme sekä sähköverkon suunnittelijoiden apuna skannattiin vanhoja karttoja sähköiseen muotoon ja tarkistettiin valvomosta käsin muuntajia öljyvuotojen varalta.

Mieleenpainuvimmat muistot taisivat jäädä palautteen perusteella harjoittelijoille päivästä kaukolämpöasentajan matkassa sekä vierailusta vesivoimalaitokseen. Molemmat osaltaan varmasti osaavien ammattilaisten hyvän opastuksen johdosta! Kaiken kaikkiaan harjoittelijoiden tiivistämänä takana on antoisat ja mukavat pari viikkoa täynnä asiaa ja kohtaamisia.

Toivottavasti kipinä energia-alalle on syttynyt!

Mitä uutta?

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025

Asiakaspalvelun aukioloajat vapun aikaan

Vappuaattona 30.4. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna vappupäivänä 1.5.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
28.4.2025

Haemme käyttöpäällikköä Savon Voima Verkolle

Puhdas siirtymä vaatii yhä enemmän dynaamisuutta sähköverkoilta ja tässä roolissa pääset mukaan varmistamaan sähköverkkomme toimivuutta ja joustavuutta – edistämään kestävää kehitystä kanssamme!
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
25.4.2025

Savon Voiman kaukolämpö 50 vuotta: kestävän kehityksen rakentamista – merkittävimpiä tapahtumia vuosien varrelta

Savon Voiman kaukolämpöliiketoiminta on kasvanut ja kulkenut pitkän matkan 50 vuoden aikana, ja sen kehitys on ollut täynnä merkittäviä tapahtumia ja investointeja, jotka ovat edistäneet kestävää kehitystä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
23.4.2025