Sähköinen asiointi

Kesän myrskyt maksoivat Savon Voimalle 3,9 miljoonaa euroa – vakiokorvaukset näkyvät asiakkaiden sähkölaskuilla elo–lokakuussa

Julkaistu 20.8.2021

Kulunut kesä ja varsinkin kesäkuu myrskyineen oli sähkönjakelun kannalta haasteellinen. Suurimmat tuhot aiheuttivat juhannuksen alla riehuneet Vieno- ja Aatu-myrskyt. Myrskyjen aikana enimmillään oli sähköttä Savon Voima Verkon alueella Aatu-myrskyssä hetkellisesti yli 30 000 asiakastamme. Yksittäisiä keskijänniteverkon vikapaikkoja syntyi yhteensä 477 kappaletta. Suurin vian aiheuttaja oli linjalle kaatuneet puut.

– Olemme analysoineet kesän suurhäiriötilanteet ja yksi merkittävimpiä havaintoja on, että myrskyjen aiheuttamista vioista nyt 93 prosenttia kohdistui ns. vanhan verkon alueelle, eli niille johto-osuuksille, joihin ei vielä mittavat toimitusvarmuutta lisäävät investointimme ole kohdistuneet. Tämä tarkoittaa, että investoinnit on kohdistettu oikein ja niillä on ollut merkitystä toimitusvarmuuden kehittämisessä, kertoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.

Säävarma sähköverkko rakennetaan alueellamme monipuolisin menetelmin. Maakaapelointi on menetelmistä jatkossakin yleisin, mutta verkkoalueemme kivikkoisessa maaperässä samalla myös haastavin. Savon Voima Verkon alueella turvaamme säävarmuutta myös siirtämällä avojohtoja metsistä teidenvarsille ja lisäämällä samalla automaatiota vikapaikan erotukseen. Vierimetsänhoito, jossa jo etukäteen poistetaan ongelmapuita johtokatujen varsilta, on osoittanut myös tehokkuutensa. Vikapaikka-analyysimme perusteella, kesän myrskyissä myös näiden toimenpiteiden toimivuus tuli selkeästi esiin.

Sähkömarkkinalain mukaan asiakkaamme ovat oikeutettuja ns. vakiokorvaukseen aina silloin, kun sähköntoimitus on keskeytynyt vähintään yli 12 tunnin ajaksi. Korvaus on kiinteä prosenttiosuus asiakkaan vuotuisesta verkkopalvelumaksusta ja se nousee portaittain katkon kestoajan mukaan. Suurin korvausprosentti on 200, joka maksetaan silloin, kun yhtäjaksoinen sähkökatko on kestänyt yli 288 tuntia. Uudessa 1.8.2021 voimaan astuneessa sähkömarkkinalain muutoksessa vakiokorvauksien osalta 50 prosentin korvausrajaa laskettiin 72 tunnista 48 tuntiin.

Olemme saaneet asiakkailta kyselyjä liittyen vakiokorvausten maksamiseen. Maksamme korvaukset asiakkaalle automaattisesti eli katkoista ei tarvitse meille erikseen ilmoittaa. Vieno- ja Aatu-myrskyjen kovaukset on nyt laskettu, ja näkyvät pitkien keskeytysten piirissä olleiden asiakkaidemme osalta elo–lokakuun sähkölaskuilla.

Kaikkiaan kesä–heinäkuun myrskyjen hintalapuksi muodostui noin 3,9 miljoonaa euroa, joista korjauskustannuksiin kului 1,6 miljoonaa euroa ja vakiokorvauksiin käytetään noin 2,3 miljoonaa euroa. Vieno-myrskyn korvauksia maksetaan lähes 10 000 asiakkaalle ja Aatu-myrskyssä korvausta saa noin 4500 asiakasta.

Lisätietoa korvausperusteista ja eri maksuportaista löydät täältä.

Mitä uutta?

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa

Maanantaina 12.5.2025 kello 08.00–15.00 on kaukolämpöverkoston saneeraustöistä johtuva jakelukeskeytys kaukolämmön toimituksessa Joensuun Salpakadun ja Helatien alueella. Keskeytyksen piiriin kuuluviin kiinteistöihin on jaettu keskeytystiedotteet. Pahoittelemme häiriötä.
Lue lisää

Häiriöt,
9.5.2025

Kaukolämmön jakelukeskeytyksiä Siilinjärvellä

Maanantaina 12.5.2025 kello 05.30–13.00 on huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärven Toritien alueella. Toinen keskeytys koskee kiinteistöjä Kasurilantien, Asematien, Kuiluntien, Sorakujan, Kotipolun sekä Torien alueilla kello 05.30–08.00.
Lue lisää

Häiriöt,
8.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Työpaikat,
5.5.2025

Savon Voima lopettaa turpeen käytön energiantuotannossa Iisalmessa ja Pieksämäellä 

Turpeen käyttö loppuu Iisalmen ja Pieksämäen kaukolämmön ja sähköntuotannossa tänä keväänä, yli vuoden suunniteltua aikaisemmin. Turpeesta luopumisen myötä Savon Voiman oman sähköntuotannon polttoaineet ovat uusiutuvia ja koko konsernin päästöt tippuvat merkittävästi. 
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö, Sähkö, Ympäristö,
30.4.2025