Sähköinen asiointi

Meillä on paikka HR Business Partnerille

Julkaistu 5.5.2025

Meillä työntekijöitä yhdistää vahva osaaminen, sitoutuminen ja halu tehdä parasta asiakkaillemme – kestävästi.

Haemme HR Business Partneria tukemaan työntekijäkokemuksen kehittämistä liiketoimintalähtöisesti.

Meillä pääset kehittymään HR-palveluiden monipuoliseksi ammattilaiseksi esihenkilöiden kumppanina tärkeällä ja kiinnostavalla energia-alalla. HR-tiimi on pieni ja teemme tehtäviä laaja-alaisesti ja joustavasti.

Tehtäviisi kuuluu:

Odotamme sinulta muutaman vuoden kokemusta HR-tehtävistä esimerkiksi rekrytoinnin tai henkilöstön kehittämisen alueelta mielellään teollisuus- tai insinöörivaltaiselta alalta. Sinulla on soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi erinomaiset yhteistyötaidot ja positiivinen työskentelyote. Esiintyminen on sinulle luontaista ja pidät mielelläsi myös sisäisiä koulutuksia. Käytät mielelläsi erilaisia järjestelmiä ja olet kiinnostunut kehittämään digitaalisia työkaluja HR:n toiminnan tehostamiseksi. Lisäksi sinulla tulee olla valmius liikkua toimialueellamme Savossa ja Joensuussa.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, jätä sähköinen hakemuksesi 26.5.2025 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa HR- ja viestintäjohtaja Minna Vierimaa p. 044 723 7222, parhaiten saat kiinni minut lisätiedoista keskustelemiseksi: ke 7.5. klo 14.30-17.00, 12.5. klo 14.30-17.00.

Lisätietoja:

Minna Vierimaa
henkilöstö- ja viestintäjohtaja
p. 044 723 7222
minna.vierimaa(at)savonvoima.fi


Savon Voima on monipuolisia energiapalveluita tarjoava energiakonserni ja Itä-Suomen tunnetuin energia-alan brändi. Savon Voima -konsernin muodostavat emoyhtiö Savon Voima Oyj ja sen tytäryhtiöt Savon Voima Verkko Oy ja Itä-Suomen Biomassa Oy. Konsernin omistaa kokonaan Savon Energiaholding Oy, jonka omistajia ovat 20 toimialueen kuntaa. Konsernin liiketoimintaa ovat sähkönsiirto, sähköntuotanto ja kaukolämpö. Konsernin liikevaihto on noin 237 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernissa on noin 220.

Savon Voima Verkko Oy vastaa yli 121 000 asiakkaan sähkön siirrosta ja muista verkkopalveluista Pohjois- ja Etelä-Savon sekä osin Keski-Suomen alueilla. Sähköverkkoa yhtiöllä on noin 28 000 kilometriä.

Kaukolämpöä tarjoamme 21 kaukolämpöverkossa 13 kunnan alueella. Lämpöä tuotetaan yli 72 prosenttisesti uusiutuvista lämmönlähteistä.  Sähköä tuotetaan Savon Voiman 11 vesivoimalaitoksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantona Iisalmen, Pieksämän ja Joensuun voimalaitoksissa.

 Meillä työntekijöitä yhdistää vahva osaaminen, sitoutuminen ja halu tehdä parasta asiakkaillemme. Uudistamme palvelujamme ja osaamistamme avoimina erilaisille muutoksille, jotka auttavat meitä menestymään. Meille vastuullisuus ympäristöstä ja henkilöstöstä on tärkeää ja kestävän kehityksen perusta.

Päätoimipaikkamme sijaitsee Siilinjärven Rissalan yrityskylässä Kuopion tuntumassa. Lisätietoja osoitteessa: savonvoima.fi

Lue lisää: savonvoima.fi

Mitä uutta?

Hakkeenpoltto keskeytyy kesäksi Tahkolla – uusi aikakausi alkaa kesälämmityksessä 

Savon Voima ja PeeÄssä ovat toteuttaneet Break Sokos Hotel Tahkon yhteyteen uuden lämpöpumppulaitteiston, jonka ansiosta Tahkovuoren hakelämpölaitos voidaan kesän ajaksi ajaa alas.
Lue lisää

Ajankohtaista, Kaukolämpö,
21.5.2025

Sähköverkon lentotarkastukset alkavat – tarkastuksilla kerätään tietoa verkon kunnosta

Savon Voima Verkko suorittaa 21.5.2025 alkaen lentotarkastuksia ilmajohtoverkon kunnonhallintaa varten. Eläinten laidunalueet ja hevostallit pyritään aina mahdollisuuksien mukaan kiertämään.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
15.5.2025

Savon Voima Verkko mukana tutkimushankkeessa selvittämässä sähköautojen latausratkaisuja ja verkon toimintavarmuutta

Savon Voima Verkko osallistuu SECHA-konsortion tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan sekä kehitetään sähköajoneuvojen latausratkaisuja ja niihin liittyviä palveluita.
Lue lisää

Ajankohtaista,
14.5.2025

Savon Voiman Kestävän kehityksen katsaus 2024 on julkaistu  

Savon Voima etenee voimalla kohti hiilineutraalia sähkön- ja lämmöntuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Olemme puhtaan siirtymän mahdollistaja samalla kun varmistamme alueemme häiriöttömän energiantuotannon ja -jakelun.
Lue lisää

Ajankohtaista,
13.5.2025

Savon Voima kannustaa siirtymään e-laskuun – käynnistämme kevään 2025 aikana tekstiviestien lähetyksen

Käynnistämme tekstiviestilähetykset, joiden tavoitteena on helpottaa e-laskuun siirtymistä. Tämä on osa strategiaamme vähentää ympäristöä kuormittavaa paperipostia ja lisätä sähköisten palvelujen käyttöä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
9.5.2025

Sähkövarastot ja akut yleistyvät – Mitä kuluttajan on hyvä tietää?

Sähkövarastot ja akut tarjoavat uusia mahdollisuuksia energian varastointiin ja reservimarkkinoille osallistumiseen, mutta ne asettavat myös useita pohdittavia kysymyksiä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Blogi, Sähkö,
6.5.2025