Päästötön sähköntuotanto kasvaa

Julkaistu 27.4.2022

Savon Voiman sähkönmyynnin siirryttyä Väreelle vuoden 2019 alusta, meidät on tunnettu erityisesti sähköverkko- ja kaukolämpöyhtiönä. Yhtiön kolmas kivijalka, sähköntuotanto on jäänyt hieman etäämmälle asiakkaidemme tietoisuudessa, ja siihen on olemassa selkeä syynsä.

Voimalaitoksissa tuottamaamme sähköä emme myy suoraan asiakkaille, vaan se ohjautuu sähköpörssin kautta sähkönmyyjille ja sitä kautta lopulta asiakkaiden käyttöön.

Savon Voiman sähköntuotannon juuret  ovat jo 50-luvulla. Tuolloin valmistuneet  ensimmäiset vesivoimalaitokset, Salahmi (1953) ja Atro (1957), ovat edelleen osa Savon Voiman sähköntuotantoa. Tosin lähes kaikki 11 vesivoimalaitosta ovat jo matkan varrella saaneet uudet koneistot ja nykyaikaisen automaation, joiden ansiosta myös hyötysuhteet alkuperäisistä ovat parantuneet huomattavasti. Sähköntuotantomme on kokonaan päästötöntä 2026.

Sähköä tuotamme omilla laitoksilla ja lisäksi tuotanto-osuudet muualla Suomessa sijaitsevista voimalaitoksista ovat osana kapasiteettiamme.

Vesivoiman ohella tuotamme sähköä kaukolämmön ja sähkön yhteistuotantona (CHP) Iisalmessa, Joensuussa sekä Pieksämäellä. Lisäksi tuotanto-osuudet ovat merkittävä kokonaisuus ja niiden osuus tulee kasvamaan tänä vuonna Olkiluodon kolmosyksikön kytkeytyessä sähköverkkoon. Tämän jälkeen on vuorossa nykytiedoilla Suomen suurin tuulipuisto Lestijärvellä, jonka kaikki 69 voimalayksikköä ovat käytössä vuonna 2025.

Jos tätä tuotantomäärää haluaa johonkin verrata, niin vuonna 2025 se on suuruusluokkaa 800 GWh ja se on noin 40 % siitä sähkömäärästä, mikä siirrettiin vuoden 2021 aikana Savon Voiman sähköverkon kautta alueen asiakkaille.

Mitä uutta?

Savon Voiman hinta- ja sopimusehtoviestintä uudistuu 1.12.2024 alkaen

Joulukuun alusta lähtien viestimme hinta- ja sopimusehtomuutoksista ensisijaisesti sähköisesti uusien verkkopalveluehtojen mukaisesti. Pääasiallinen viestintäkanavamme on asiakkaan meille ilmoittama sähköpostiosoite.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu, Hinnat ja ehdot,
8.10.2024

Asiakaspalvelun aukioloajat loppuvuoden pyhäpäivinä

Joulukuussa itsenäisyyspäivän aattona torstaina 5.12. sekä uudenvuoden aattona 31.12. puhelinpalvelu sulkeutuu kello 16. Asiakaspalvelun puhelinpalvelu on suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12., viikon 52 (23.–29.12.) sekä uudenvuoden päivänä 1.1.2025.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakaspalvelu,
19.12.2024

Savon Voima selvittää vesihuollon yhteistyömahdollisuuksia Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa

Savon Voima käynnistää vesihuoltoon liittyviä yhteistyöselvityksiä Pieksämäen, Suonenjoen ja Leppävirran kanssa. Tavoitteena on löytää synergiaetuja, jotka tehostavat vesihuollon operatiivista toimintaa ja tuovat kustannussäästöjä kunnille. Selvitykset pohjautuvat Savon Voiman vahvaan osaamiseen kriittisen infrastruktuurin hallinnassa ja digitaalisten ratkaisujen kehittämisessä.
Lue lisää

Ajankohtaista,
19.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuussa Raatekankaan ja Salpakankaan alueilla

Torstaina 19.12.2024 klo 21.00–03.00 on kaukolämpöverkoston korjauksesta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Joensuun Raatekankaan ja Salpakankaan alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä

Torstaina 19.12.2024 klo 6.00–11.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Siilinjärvellä Toritien alueella.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024

Kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella

Torstaina 19.12.2024 klo 12.00–20.00 on kaukolämpöverkoston huollosta johtuva kaukolämmön jakelukeskeytys Suonenjoella. Keskeytys koskee kaukolämmitettyjä kiinteistöjä Valkeisenkadun, Herralantien, Rautalammintien ja Olavi Leskisen kadun alueilla.
Lue lisää

Häiriöt,
18.12.2024

21-vuotias hakekeskuslämmitys väistyi kaukolämmön tieltä Portaanpään Kristillisellä Opistolla

Lapinlahdella sijaitseva Portaanpään Kristillinen Opisto vaihtoi vanhasta hakelämmityksestä Savon Voiman kaukolämpöön, jota varten rakennettiin lähes kilometri uutta kaukolämpöverkostoa.
Lue lisää

Ajankohtaista, Asiakastarinat, Kaukolämpö,
13.12.2024